29.10.2012

Ensilumi ja hirvijahtia



Ansa vaanii, hirveäkö? 

Viime viikolla satoi ensilumi ja me nautimme lumesta sekä auringosta lenkkeilemällä whippet-porukalla hiekkakuopalla. Ansan siskopuoli Sofi ja Sofin tytär Aava kyläilivät meillä viikonlopun. Kuoppailureissulle saatiin mukaan myös Hilja ja Hymy, joten vauhdissa oli kunnon viisikko. Satuimme kuitenkin osumaan keskelle hirvipassia, joten retki meinasi jäädä hieman lyhyeksi. Metsässä ympärillämme päivysti 13 miestä aseet tanassa, välistä kuului hirvikoiran haukkua ja kaippa se hirvikin siellä jossain oli. Koirat pääsivät kuitenkin hetkeksi juoksentelemaan ja minä sain räpsittyä muutaman kuvan.











Koko porukka, eli vasemmalta: Hilja, Hymy, Ansa, Aava ja Sofi. Vähän oli puuhaa, että saatiin kaikki viisi samoin päin samaan kuvaan..! 

Syksy on puksuttanut eteenpäin tasaisen varmasti kuin juna. Ansa on päässyt touhuamaan monelaista. Lokakuun alussa suunnattiin maastojuoksutreeneihin ja Ansa sai juosta pupun perässä. Moottorivieheen ääni sai Ansan taas omiin sfääreihinsä, riekkumaan hihnassa ja huutelemaan. Onneksi omaa vuoroa ei tarvinnut kovin kauaa radan vieressä vartoa, kun Ansa pääsi itse saalistamaan muovipussia. Kovin näytti tyytyväiseltä juoksun jälkeen.

Pari viikkoa sitten osallistuimme mejä-kurssille, jonka järjesti paikallinen staffi-porukka. Kymmenen staffin lisäksi kurssilla oli muutama meitä vääränrotuisiakin. Kouluttajat olivat kokeneita noutajaihmisiä, mejä-kokeiden tuomarista SM-tason harrastajiin, joten saimme rutkasti hyviä neuvoja lajin harjoittelemiseen. Ensin kuunneltiin luento, jossa käytiin läpi niin harjoittelua, kuin kokeen kulkuakin. Sitten suunnattiin metsään. Teimme harjoitusjäljet jokaiselle koiralle muutaman hengen porukoissa. Jäljet mukailivat koejälkiä, joten niissä oli kulmia ja makauksia. Kävimme muutama vuosi sitten tekemässä jälkiä staffi-ihmisten kanssa ja silloin pisimmät jäljet olivat muutaman kymmenen metrin mittaisia. Nyt kurssilla vedettiin huomattavasti pidemmät jäljet ja eikä sinne jäljelle kaadettu koko pullollista vertakaan..! 


Ansa ja kaverinsa Milla-lagotto odottelevat omaa vuoroaan päästä jäljelle

Ansalle tehty jälki kulki hiekkamaastossa, jossa ei paljoa puskia ja varpuja ollut, sammalta toki hiekan päällä. Kouluttajamme kertoi sen olevan vähän haastavampi jälki. Vähän jännitti mitä Ansaliinos jäljestä tuumaa. Jäljen päähän kaadolle laitettiin komea hirvensorkka ja jäljestys saattoi alkaa. Tarkasti Ansa lähti nuuskuttamaan. Vauhti oli välillä niin nopeaa, että minun piti jarrutella menoa roikkumalla liinan päässä. Missään vaiheessa Ansa ei eksynyt sivuun jäljeltä, vaan meni suoraa tietä eteenpäin. Kaadolla Ansa tutki sorkan tarkkaan ja sai kehut kouluttajalta - hienon näköistä oli Ansan meno! 

Ennen jäljestystä testasimme myös koirien reaktioita ampumiseen. Mejä-kokeen alussa kun testataan tämäkin ominaisuus. Ensin puhetta oli starttipistoolin laukauksesta, mutta lopulta laukaus ammuttiinkin haulikolla ja oli ihan mojova pamaus. Seisoimme Ansan kanssa parinkymmenen metrin päässä ampujasta ja olin valmistautunut siihen, että Ansa kiskoo paniikissa karkuun. Ansahan pelkää pamauksia, ukkosta ja ilotulitusta. Kuinka ollakaan laukauksen jälkeen Ansa terästi ryhtinsä, nosti korvat pystyy ja tähysteli ihmeissään laukauksen suuntaan. Mutta ei tehnyt elettäkään lähteäkseen pois paikalta, vaan seisoi patsaana tarkkailemassa. Mejä tuntui niin mielenkiintoiselta harrastukselta, joten päätin että harjoittelemme sitä uudemmankin kerran. Jos vaikeammatkin harjoitukset alkavat sujua, voisi sitä yrittää joskus ilmoittautua kokeisiin saakka. Ehkäpä saamme tästä uuden mukavan harrastuksen. 




Ei kommentteja: