Ja muut syyskuun agilityt

W.A.W. 2011

Viime viikonlopun vietimme Lempäälässä Whippet Agility Weekend 2011 -tapahtumassa. Paikalla oli 27 whippetiä 19 ohjaajan kera ja toki paikalla oli myös muutama turisti-whipu agiliitävien perheenjäsentensä kera. Kouluttajina meillä oli Päivi Männistö ja Harri Huittinen, eli vallan osaavat opet. Treenasimme Ansan kanssa 2-luokan ryhmässä ja meillä oli kahdet harjoitukset kumpanakin päivänä.

Kivaa oli, niinkuin viime vuonnakin! Tuli mielenkiintoista oppia ja vinkkejä ja oli oikein mukavaa päästä seuraamaan rotutovereita radalla. Harjoitusten pohjalta on nyt tavoitteena opetella mm. takaaleikkauksia, sylikäännöksiä ja jaakotuksia urakalla. Lisäksi sitä omaa etenemistä ja ohjaamista tuli analysoitua ja huomattua virheitä, joita toistaa sinnikkäästi kerta toisensa jälkeen. Toivottavasti edes osa näistä oivalluksista jää mieleen ja siirtyy siihen omaan treenaukseen. Viime vuoden W.A.W.ista jäi elämään useampi juttu, joista on ollut apua.

Muuta

Meillä alkoi uusi treenijakso ja pääsimmekin valtavan hyvään ryhmään. Minulla on siis suuret odotukset tulevia treenejä kohtaan! Keppejä aloimme nyt harjoitella verkkojen avulla. Se kun ollut se kaikista epävarmin ja hitain este meillä. Verkoilla saa keppien päähän laitettua namialustan, mikä vetää Ansaa eteenpäin. Ja se oikea luikertava ja vauhdikas tekniikka tulee tosi nopeasti verkkojen kanssa harjoitellessa.

Ennen Pieksämäen kisoja olimme Harri Kataisen opettamalla lyhytkurssilla. Siellä tehtiin vaativa 3-luokan tasoa oleva rata, joka toteutettiin kouluttajan ohjauksella aivan erilaisella ohjaustyylillä, kuin millä olisin itse lähtenyt rataa tekemään. Radalla testattiin koiran este- ja suoritusvarmuutta, eli ei tehty varman päälle. Ja treeni sujuikin aika hienosti. Harri antoi vinkiksi, että Ansan kanssa kannattaisi tehdä radanpätkiä namialustan kanssa. Sillä siihen tulee lisää vauhtia ja eteneminen sekä irtoaminen minusta on ihan erilaista. Namialustaahan käytimme alussa apuna ja Ansa oli siitä tosi innoissaan, mutta myöhemmin se jäi jostain syystä pois kuvioista. Namialusta vetää Ansaa puoleensa niin kovasti, että sitä käyttäessä paikalla pitää olla avustaja joka tarvittaessa estää namin nappaamisen. Yksin treenatessa sitä ei oikein voi käyttää, koska Ansa karkailee alustalle niin ahkerasti.

Olen harrastanut agilityä myös ilman Ansaa. Lähdin apukouluttamaan yhtä jatko-tasoista ryhmää, mikä on ollut hauskaa ja opettavaista. Lisäksi kävin 13.9. ratamestari-kurssin, eli voin jatkossa toimia agilitykisoissa ratamestarina. Noh, vähän se vaatii vielä harjoittelua ennenkuin uskaltaudun olemaan ihan ypöyksin vastuussa radan rakentamisesta..!

Muulla ajalla onkin käyty sienestämässä ja välistä leikkimässä kaverikoirien kanssa. Viime viikon alkupuolella Ansa leikki metsässä kaverinsa kanssa, kun yhtäkkiä se huudahti ja alkoi ontua toista takajalkaansa. Varpaan väliin oli mennyt tikku, joka jätti ikävän näköisen haavan jälkeensä. Haava vuosi myös melkoisesti verta. Ensin näytti siltä, että meiltä jää W.A.W.-reissukin välistä. Ahkeralla putsauksella ja suojaamisella haava paranikin sopivasti viikonlopuksi, eikä haitannut Ansan menoa. Tällä viikolla ollaan jatkettu lenkkeilyä ja vapaanajuoksemista normaalisti, eikä haava ole auennut tai mitenkään ärsyyntynyt. Onneksi!

Kakkosiin

Kirjoitellaanpas pienen tauon jälkeen lisää syksyn agility- ja muita kuulumisia.

Pieksämäen kisat 11.9.

Suuntasimme hyvien kotikisakokemusten jälkeen jännittävissä tunnelmissa Pieksämäelle agi-liitämään. Olin ilmoittanut meidät kahdelle agility-radalle, joita tuomaroi Sami Topra. Pieksämäen palveluskoirayhdistyksellä on halli, jossa kisat järjestettiin ja yleisö, sekä muut koirat turvallisen aidan takana, joten ei ollut vaaraa, että Ansa pääsisi seikkailemaan radan ulkopuolelle. Toisaalta paikka oli myös sellainen, että omaa vuoroa odottamaan oli pakko mennä aidoista rakennettuun käytävään. Siellä muiden koirien pyöriessä vieressä oli aikamoisen hankala yrittää leikittää Ansaa ennen radalle menoa.

Kisojen radat eivät olleet ihan sieltä kaikista helpommasta päästä, mutta ihan mukavia ja soljuvia ratoja. Ensimmäinen rata meni meiltä ihan hyvin. Kepit olivat tuskallisen hitaat ja A:n alastulolle Ansa jäi kökkimään vähän liian pitkäksi aikaa. Kun lähdin suorituksemme jälkeen kävelemään Ansan kanssa jäähdyttelylenkille, tuumin mielessäni että sen oli kuitenkin ihan pakko olla nollarata ja ihanneajassa. Kun tulimme kävelyltä, järjestäjät laittoivat juuri tuloksia esille. Siellä me oltiin listan ykkösinä NOLLA-tuloksella! Teimmekin ainoan nollan tuolla maksien radalla, sillä kaikki muut koirakot ottivat vähintään 5 virhepistettä. Aika ei ollut mikään päätähuimaava: -0,36, mutta nolla se oli kuitenkin! Ja tämähän tarkoitti sitä, että saimme SERTin ja nousimme 2-luokkaan!

Fiilis oli tämän myötä huipussaan! Palkinnoiksi saimme hienon pokaalin ja SERTi-ruusukkeen ja lämpimäksi kotiinviemiseksi ruislimpun. Toiselle radalle emme enää jääneet, sillä se olisi pitänyt kisata jo 2-luokassa ja odottelua kisan alkuun olisi ollut monta tuntia. Saas nähdä milloin uskaltaudumme kisaamaan kakkosissa. Mietinnässä on Jyväskylän kisat 15.10. mutta varmaan viimeistään marraskuun kotikisoissa suuntaamme taas radalle.

1-luokassa starttasimme siis kaikenkaikkiaan 10 kertaa. Tuloksina nuo kolme nousunollaa, kaksi yliaikanollaa, yksi 5 virhepisteen tulos (5,79) ja neljä hylkyä. Noilla viidellä nolla- ja yliaikanollatuloksella sijoituimme joka kerta kolmen parhaan joukkoon

Nämä kuvat on ottanut Mikko Marttinen Jyväskylän kisoissa 20.8. eli sillä meidän ekalla nollaradalla.

Nollia!!!

Aktiivinen koiraharrastuskausi jatkuu ja meillä ollaan ihan ihmeissään viime viikkojen tapahtumista! Aloitetaan siis vanhimmasta uusimpaan:

Jyväskylän agilitykisat 20.8.

Tampereen mahalaskun jälkeen lähdettiin jännittävissä tunnelmissa kotikisoihin. Tuomarina kisoissa oli Sari Mikkilä ja olin ilmoittanut meidät B-agilityradalle, sekä C-hyppyradalle. Sari olikin tehnyt vallan mukavia ja vauhdikkaita ratoja!

Ensimmäisellä radalla sain Ansan mahtavaan vireeseen ja vauhtia riitti mukavasti. Rata oli muuten virheetön, mutta kepeillä tuli ensin 5 virhepistettä ja sitten hylky kun en onnistunut korjaamaan virhettämme oikein. Mutta ihan mahtava kokemus oli tuo rata siltikin.

Hyppyradalle läksimme pyörimään koukeroissa ja hip hei - sieltä tuli meidän ensimmäinen LUVA!!! Eli siis virheetön rata ja tulos -7,02! Ansa viiletti aivan mahtavasti. Tällä tuloksella tulimme myös kolmanneksi ja saimme kotiin vietäväksi pokaalia ja palkintoa sen ensimmäisen kisakirjamerkinnän lisäksi. Tästä radasta meillä on olemassa videokin, jonka laitan esille myöhemmin.

Laukaan möllikisat 1.9.

Vierailla paikoilla ja etenkin ulkokentillä treenaaminen on jäänyt meiltä aivan välistä ja harjoitus on kovasti tarpeen noiden loppukesän kisakokemusten jälkeen. Joten suuntasimme LAUKAn järjestämiin möllikisoihin treenaamaan. Kisat järjestettiin jääkiekkokaukalossa ja keli oli sateinen. Onneksi ne pahimmat kuurot tulivat ennen ja jälkeen kisojen, joten kastuimme vaan lämmittelylenkillä.

Ratoja oli kaksi. Möllirata, joka kyllä sisälsi enemmän kiemuroita kuin monet 1-luokan kisaradat. Ja kilpailevien rata, joka oli sitten enemmän sellaista 2- tai ehkä jopa 3-luokan tasoa. No, treeneissä olemme tehneet myös vaativia ratoja, joten näistäkin selvittiin vaikka ne aluksi hankalilta näyttivätkin. Mölliradalla tuli virheetön suoritus, mutta aikaa en vielä tiedä kun ei sitä paikanpäällä kerrottu. Sijoittua emme mölliradalla voineet, kun olemme kisanneet jo virallisesti. Kilpailevien radallakin meni yllättävän hyvin. Hylky tuli vasta muutama este ennen maalia, kun Ansa hyppäsi muurin väärältä puolelta. Tämä oli kuitenkin oikein mainio kokemus ja hyvää treeniä. Ansa oli innoissaan molemmilla radoilla!

Jyväskylän agilitykisat 3.9.

Ja sitten eilinen - huippupäivä, jonka ansiosta leijailen varmasti yläilmoissa hetken ajan! Kotihallissa oli kisat, mutta tällä kertaa vain yksi rata ykkösluokkalaisille. Tuomarina toimi Katarina Virkkala. Mukava rata oli jälleen tämäkin, ensikatsomalta ja rataan tutustuessakin koukeroinen, mutta oikein mukava suorittaa. Ennen meitä vuorossa oli perro, joka heti vapaaksi päästyään lähtikin juoksemaan lenkkiä yleisön sekaan ympäri hallia. Vähän jännitti sitä seuratessa, että miten oman kisajännityksen ja -tsempin kanssa käy.

No hyvinhän siinä kävi. Ansa oli aivan liekeissä, ikinä se ei ole ollut näin mahtavalla fiiliksellä kisoissa! Se kiisi ja lensi ja minä kipitin perässä ohjaamassa. Saimme radalta tulokseksi -8,68 eli toisen LUVAmme!!! Tällä suorituksella olimme jälleen kolmannella sijalla. Palkintojenjaossa tuomari sanoi minulle: Sinulla on hieno whippet!

Tuntuu kyllä niin mukavalta ja hienolta saada tällaisia tuloksia. Olemme tehneet aika paljon hommia kevään ja kesän aikana ja on upeaa, että se työ alkaa kantaa hedelmää! Vaikka Tampereen jälkeen vannoin, ettemme lähde kisaamaan nyt hetkeen vieraille paikoille, vaan harjoittelemme lisää, niin ensi sunnuntaina suuntaamme kuitenkin Pieksämälle kisaamaan. Siellä on hallikisat ja kun ajomatkakin on aivan kohtuullinen, niin lähdemme nyt katsomaan mitä siellä tapahtuu.

Muuramen ryhmänäyttely 4.9.

Tänään oli vuorossa visiitti naapuripitäjään, eli huristimme Riihivuoren laelle näyttelemään. Tuomarina oli ruotsalainen whippetkasvattaja Tina Permo (Per'mobile). Ansa sai ERIn seuraavalla arvostelulla:

Fint huvud & uttryck. Korrekt bett. Bra ögon & öron. Utmärkt hals, överlinje & kropp. Normala vinklar. Utmärkt päls. Rör sig normalt.

Eli vapaasti suomennettuna:

Hieno pää ja ilme. Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat. Erinomainen kaula, ylälinja ja runko. Normaalit kulmaukset. Erinomainen turkki. Kantaa itsensä normaalisti.

Kaikenkaikkiaan siis oikein mukava arvostelu ja miellyttävä tuomari. Kilpailuluokasta meidät käteltiin ulos ensimmäisten joukossa. Lenkkikavereillamme Hippiäisillä oli puolestaan loistopäivä, joten aurinkoisessa säässä katseltiin sitten ryhmäkehätkin läpi. Kuvia näyttelystä saamme toivottavasti myöhemmin.

Kisailuja

Myöhempi muokkaus:

Löysinpäs netistä nimettömän kuvaajan otoksen Oriveden A-kisan palkintojenjaosta.

Tyytyväinen himpetti kakkossijalla... =)

Vaihteeksi kuvatonta päivitystä, eli kuulumisia meidän viime viikkojen riennoista:

Oriveden agilitykisat 30.7.

Kesäloman lopuksi ajelimme Orivedelle kisailemaan kahdella agilityradalla. Nämä olivat ensimmäiset ulkokisat ja ylipäänsä ensimmäiset kisat jossain muualla kuin tutuissa treeniympyröissä. Vähän jänskätti etukäteen, että päättääkö Ansa ottaa hatkat kesken radan kun ei ole aitoja ympärillä. Hyvin se kuitenkin pysyi radalla vaikkakin meidän meno oli melkoista matelemista...

Ensimmäisellä radalla kepit olivat kuin hidastetusta filmistä ja keinukin meinasi olla lentävä. Mutta teimme kuitenkin puhtaan radan, mutta suoritus meni yliajalle. Ihanneaika radalla oli 54 sekuntia, meidän suoritus 55,48 sekuntia. Tulos siis 1,48.

Toisella radalla oltiin vieläkin hitaammissa tunnelmissa ja pakka hajosi kepeillä. Sieltä tuli ensin kielto ja kun en enää toistamiseen jaksanut korjata virhettä, saimme hylätyn suorituksen.

Ensimmäisen radan suorituksella sijoituimme toiseksi ja saimme hienot ja herkulliset palkinnotkin! Tuomari kysyi palkinnonjaossa, että johtuiko se hitaus helteestä vai mistä... Hiekkakentällä auringon porottaessa oli kyllä melkoisen kuuma keli ja Ansa jotenkin täysin lahna. Tuomarina näissä kisoissa oli Marja Lahikainen.

Saarijärven näyttely 6.8.

Seuraavana vuorossa oli vuoden toinen näyttelyvisiitti. Sateita oli luvattu, mutta onneksi keli oli ihan mukiinmenevän pilvinen. Tai onneksi ja onneksi, se tähän astisista parhaiten mennyt näyttelymme kun oli kaatosateessa! Kehässä juoksentelu ei - kuten tavallista - Ansaa juuri kiinnostanut ja tuomarikin tykkäsi vähän pontevammista whippeteistä. Joten tuloksena EH ja seuraava arvostelu:

Feminiininen pää ja ilme. Hieman kevyt kuono-osa. Hyvä kaula. Oikea raajaluuston voimakkuus. Rintakehä ja rintalasta saisivat olla pidemmät. Hieman kapea reisi. Ei tänään parhaassa karvapeitteessä. Vahva kinner. Hyvät käpälät. Erinomainen pigmentti. Toivoisin tehokkaammat liikkeet.

Tuomarina siis Tanya Ahlman-Stockmari. Seuraavaksi pyörähdämme näyttelykehässä ensi kuussa Muuramessa. Mukavaa kun näitä näyttelyitä on tässä lähitienoilla, niin ei tarvitse kovin kauaksi lähteä ajelemaan.

Tampereen agilitykisat 14.8. ja Whippet-agilitymestaruus

Viime sunnuntaina kisailtiin Tampereella. Ensimmäinen radoista oli whippetien agilitymestaruus-kisa ja tulosta lähdettiin kisasta hakemaan. Tuomarina molemmilla radoilla oli Tuomo Pajari. Sain Ansan pidettyä erossa rotutovereista ennen kisaa ja ennen radalle lähtöä sain sen leikitettyä uudella karvalelulla mukavaan vireeseen. Agility on kuitenkin yllätyksellinen laji! Ensimmäisen esteen jälkeen oli radalla putki. Ansa ampaisi kuitenkin ensimmäisen esteen jälkeen suoraan kauempana olevalle puomille, ennenkuin minä ehdin kissaakaan sanoa. Suorituksemme siis hylättiin samantien..! Pyöräytin Ansan puomin päässä ympäri, hyppyytin muutaman loppuosan esteen ja poistuimme radalta. Mestaruus ratkottiin kahden muun 1-luokassa kisanneen whipun kesken, kun myös molemmat 2-luokassa kisailleet koirakot ottivat hylätyt suoritukset.

Toinen Tampereen rata oli hyppyrata. Leikitin Ansaa taas juuri ennen radalle lähtöä. Kun otin siltä panta kaulasta, tajusin, etten saa siihen mitään kontaktia. Ansa vaan vilkuili muita ihmisiä ja koiria radan reunalla. Voi kun olisin tajunnut kääntyä heti kannoillani ja lopettaa siihen. Mutta ei, lähdimme taistelemaan radalle. Noin viidennen kiellon jälkeen suorituksemme hylättiin. Ansa siis pysähtyi aika monen esteen eteen tuijottamaan ja kepit olivat jopa hitaammat kuin Orivedellä. Yhdessä vaiheessa Ansa kävi moikkaamassa radan reunalla istunutta ratahenkilöä. Minä olin kutsumisineni kuin ilmaa sille.

Epätoivon tunteet olivat melkoiset tämän radan jälkeen ja olen yrittänyt pohtia, miten tästä päästäisiin eteenpäin. Vierailla paikoilla ja ison häiriön alaisena työskentelemistä pitää harjoitella kovasti, ennenkuin uskallan lähteä ulkokentälle kisaamaan uudelleen. En vaan ole keksinyt selitystä sille, miksi ensimmäisellä radalla fiilis oli täysin päinvastainen tämän toisen radan kanssa.

Nyt tulevana lauantaina on vuorossa kotikisat ja toivon, että siellä on fiilis parempi. Kävimme tänään testaamassa halliin asennettua uutta tekonurmea, leikkimässä ja syömässä nakkeja. Luomassa mukavaa tunnetta lauantaita varten! Saas nähdä miten sitten käy...

Rantapuuhia

Mökki on myös tämän ihmisen paratiisi.

Metsästäjä

Noin minuutti sen jälkeen kun saavuimme mökille ja astuimme ulos autosta, oli Ansalla jo suussaan ensimmäinen myyrä. Mökkipäivät kuluivatkin Ansan metsästäessä pikkujyrsijöitä ja muuta mukavaa maastosta. Myyriä ja päästäisiä, yhden pikkulinnunkin Ansa saalisti ja popsi mahaansa. Illan hämärissä jahdattiin sammakoita ja metsästä löytyi isoja kalanruotoja, jotka narskuivat mukavasti hampaissa. Kävimme myös mustikkametsällä kahteen otteeseen, jossa Ansa nautiskeli täysin rinnoin niin erämaan vapaudesta kuin marjaherkuistakin. Mökki on oikea pikku-Timpetin ihmemaa!

Tarkkailuhommissa

Mökillä

Serkkuset hoidossa

Ansa sai serkkutytöt vieraaksensa pariksi päiväksi. Kyseessä ovat siis siskoni koirat. Nessi-cavalier on täällä blogissa aiemminkin esiintynyt. Lyyti-collie puolestaan on uusi tulokas. Lyyti kotiutui siskolleni kyllä jo keväällä ja on ehtinyt leikkiä Ansan kanssa kymmeniä kertoja. Aiemmin ei vaan ole kamera ollut hollilla kun on Lyytiä tavattu!

Nessi rrrrrakastaa uimista!

Lyyti on nyt 5 kuukauden ikäinen ja aikamoinen veijari! Innokas touhuaja ja tarvittaessa hyvin kuuliainen oppilas. Ansa ja Lyyti painivat ahkerasti. Tyttöjen leikit käyvät aika hyvin yksiin ja tässä vaiheessa ovat kooltaakin hyvin samassa sarjassa.

Kävimme mökillä, jossa tytöt saivat kirmata vapaana ja läträtä järvessäkin. Meillä kotona Lyyti testasi jokaisen Ansan lelun kun taas Nessi keskittyi enemmän kuorsaamiseen sohvan nurkassa. Parvekkeella auringon paahteessa oli hyvä koko jengin ottaa päivänokoset.

Pikku-sollielle tuli välillä vastustamaton halu huudella parvekkeella kimeällä äänellä...

Niin ja kirjoitetaanpa vielä Ansan jalkakuulumisia. Ansa ontui pari-kolme päivää takajalkaansa ja kintereeseen nousi patti. Lepuutimme jalkaa viikon verran ja lääkärikin katsoi sitä. Lääkärin mukaan Ansa ei aristanut jalkaansa, eikä siinä ole tulehdusta, mutta hän suositteli ottamaan rauhallisemmin vielä toisen viikon ajan ja lisäämään sen jälkeen rasitusta vähitellen. Ilmeisesti kintereeseen kiinnittyvät ligamentit olivat venähtäneet. Nyt on tuo toinenkin lepoviikko kulunut ja Ansa on päässyt jo mukaan vähän pidemmälle lenkille sekä juoksemaan vapaana. Kintereessä on vielä pieni patti, mutta Ansa ei millään lailla oireile jalkaansa. Seuraamme nyt miten jalka reagoi rasitukseen ja pidämme peukkuja, että vaiva olisi ohi.

Rantatunnelmia ja kesäkuulumisia

Ansa pääsi helteisenä iltana rannalle parhaiden kavereidensa kanssa. Kivaa oli!

Tämän jengin leikit on melkoisen kovaäänisiä ja hurjia. Ansa on yleensä se äänekkäin tapaus...

Rantareissun jälkeen Ansa ontui jalkaansa. Ansan kintereeseen nousi patti, joka näyttää ötökän puremalta. Tälle lauantaille olin ilmoittanut meidät kisaamaan Mikkelin agilityradoille, mutta reissu jäi loukkaantumisen myötä välistä. Nyt sitten levätään hetki ja toivotaan että kinttu paranee pian, niin pääsemme jatkamaan kesäisiä touhuja.

Mitäs muuta... Agilityä ollaan treenattu ja kehuja saatu kouluttajalta! Lenkkeilty on ja pyöräilyäkin Ansan kanssa kokeiltu. Vielä on pari työaamua meillä ihmisillä edessä ja sen jälkeen LOMA!

Uimisen ja juoksemisen jälkeen on hyvä rentoutua rantahiekalla.