9 viikkoa

Sainpas tytöt samaan kuvaan!

Toinen viikko elämää pennun kanssa takana. Voisi todeta, että tässä vaiheessa me ihmiset olemme päässeet sisälle pentuarkeen ja toisaalta pentu näyttää kotiutuneen täydellisesti. Ruutista on kuoriutunut tämän viikon aikana melkoinen riekkuja. Se saa hurjia hepuleita niin sisällä kuin ulkonakin. Murisee, ärisee ja haukkuu, jos siltä tuntuu ja on pääosin hyvin reipas ja touhukas tapaus! Ruuti on päässyt tutustumaan tuttuihin aikuisiin koirin. Jos sitä aluksi jännittää, se saattaa haukkua, mutta tottuu varsin nopeasti isompiinkin koirakavereihin. Ruuti osaa myös vahtia, puhisee oudoille äänille. Ja sen hupia on räksyttää omalle peilikuvalleen. Eteisen pelilikaappi on kokenut pennun hyökkäyksiä, kun sitä vastaan katsovaa kaveria pitää käydä myös tassuilla läpsimässä. Riiviö!

Alkuviikosta ajelimme bussilla keskustaan. Saatiin kokemuksia täydestä bussista, kävelykadulla tallailusta sekä ostoskeskuksessa ja parissa kaupassa vierailusta. Ruuti kipitti etunenässä kauppakeskusten liukuovista sisälle. Ohikulkevat ihmiset olivat kauhian kivoja ja kaikkia olisi pitänyt moikata. Aika monta ihmistä tuota pikkuista lelukoiraa tulikin tervehtimään ja kommentit olivat vähintäänkin mielenkiintoisia: "Minun kaverillekin on tulossa koira Espanjasta, hauska nähdä millaisia ne ovat. Kuinkas korkeaksi nämä sitten kasvavat?" "Onko se joku villakoira?" "Ai että espanjanvesikoira, nyt se saakin totutella Suomen talveen!". Kävimme myös matkakeskuksessa katselemassa junan lähtöä sekä tsekkaamassa liukuportaat ja hissin. Bussia pysäkillä odotellessa leikittiin jahtaus- ja vetoleikkejä. Lelut ja leikkiminen on Ruutista sen verran kivoja juttuja, ettei ympärillä oleva hälinä paljoa haittaa. 

Yksinoloa on harjoiteltu ahkerasti tällä viikolla ja sekin alkaa sujua. Ruuti on jäänyt kotiin omaan aitaukseensa jahtaamaan raksupalloa ja kotiin tullessa on yleensä vastassa ollut haukotteleva väsynyt pentu. Pisimmillään Ruuti on ollut yksin reilut pari tuntia ja tästä pidennetään aikaa pikkuhiljaa. Vasta viikon päästä ollaan molemmat ihmiset töissä, mutta onneksi minun vuorotyön vuoksi ei pennun tarvitse silloinkaan olla yksin ihan täysiä työpäiviä. Varmuuden vuoksi päätimme eristää tytöt toisistaan yksinolojen ajaksi. Ansa viettää päivänsä yläkerrassa ja saa lekotella sohvalla rauhassa. Ruutin aitaus puolestaan on alakerrassa ja sinne voi huoletta jättää raksuja etsittäväksi ja luita kaluttavaksi, eikä ole vaarana että Ansa kahmisi ne kaikki itselleen. Kahden kerroksen väkeä meillä siis, ainakin siihen saakka kun Ruuti kasvaa isoksi ja fiksuksi. 

 Ansa nökötti hienosti kuvaa varten, mutta pentua ei näkynyt missään...

 Tältä tilanne näytti sen jälkeen kun saatiin tuo yksi onnistunut kuva napsaistua. 

Ruuti treffasi eilen ekan pentukaverinsa - minibulli Paten! Pate on jo 13 viikkoa, mutta kooltaan olivat aikalailla samaa luokkaa. Myös Paten "isosisko" amstaffi Lara oli mukana ja myöhemmin seuraan liittyi myös australianpaimenkoira Ike. Aluksi Ruuti lähinnä väisteli Paten innokkaita painiyrityksiä, mutta alkututustumisen jälkeen R innostui painimaan ja lopulta komenteli poikia aika napakoin ärähdyksin ja haukkumalla. Laraa ei onneksi sentäs uskaltanut komentaa. Ruutikainen on melkoinen pakkaus! Agilityhalli on näin talvikeleillä melkoisen hyvä paikka painimiseen, ulkona lumihangessa turkin kastuessa tulee niin nopeasti kylmä.

Tällä viikolla olen rohkaissut mieleni ja Ansa on päässyt muutaman kerran spurttailemaan vapaana jäällä. Ja voihan voi miten onnellinen pikku himpetti se on ollutkaan!! Ensin ei vissiin oikein tajunnutkaan, että voi rallata kunnolla. Sitten kun tajusi, se sai hirmuisen juoksuhepulin ja kiihdytti täysiä pitkin umpihankea. Varvas ei ole ottanut itseensä näistä juoksupyrähdyksistä. Aloitellaan kuitenkin pikkuhiljaa tämä totuttelu vapauteen, pehmeällä alustalla ja aikaa rajoittaen. Muuten on menty aikalailla päivittäin sellaisia viiden kilometrin reippaita hihnalenkkejä. Ja toinen eka kerta on myös koettu, oltiin nimittäin reilun kahden kuukauden tauon jälkeen agi-treeneissä! Oli ihan huippua, vaikka meidän treenaamiset rajoittui muutamaan muutaman esteen pätkään ja Ansallakin oli fleece-haalari niskassa kokoajan, kun oli sen verran kylmä. Matalilla esteillä ja pienillä pätkillä aloitellaan. Ansa kyllä kurvaili mutkat suoriksi ja kiisi aikamoista tahtia namirasialle!

Sunnuntain puuhat

Jääkausiko?

Astuimme Ansan kanssa ekaa kertaa tänä talvena järven jäälle ja ah kun se olikin ihanaa! Ansa olisi tosin nauttinut jäällä olosta varmasti vähän enemmän, jos olisi päässyt laukkaamaan vapaana. Tai pääsihän se. Juoksi muutaman kymmenen metriä ja jäi pureskelemaan keppiä. Kun kävelin Ansan kohdalle, alkoikin se vapaana oleminen hirvittää (minua) ja otin Ansan takaisin hihnaan. Tuo jään pinta on kyllä oikein tasainen ja pehmeä, joten se olisi hyvä paikka kokeilla sitä vapaana juoksemista. Täytyy joku päivä suunnata jäälle hitusen rohkeammalla mielellä. Toivotaan, että nuo hyvät jääkelit jatkuisivat tänä talvena oikein pitkään.

Kierrettiin tällä kertaa sitten hihnassa järven ympäri, joka on meidän talvinen suosikkilenkki. Kesällä sinne ei oikein voi mennä. Toisella rannalla polku menee järven ja tien välissä, eikä sitä tilaa siinä keskellä ole valtaisasti. Toisella rannalla polku mutkittelee metsässä junaradan ja isomman tien välissä. Lääniä ympärillä on, mutta whippetin jalat vievät vauhdilla. Näin talvella lumi rajaa polut mukavasti, eikä Ansa lähde rämpimään umpihangessa pidempiä matkoja. Järven ympäri kiertämisestä tulee mukava viiden kilometrin lenkki nousuineen ja laskuineen, eli hyvää liikuntaa myös tälle laiskistuneelle ihmiselle...

Ruutikaisen kanssa on tutustuttu tällä viikolla moneen uuteen asiaan. Olemme ajelleet autolla, käyneet tappamassa lelua (murinan kera!) Citymarketin pihassa ja Mustissa ja Mirrissä. Tutustuneet liukuoviin, pyörätuoliin, muutamiin tuttuihin koiriin. On leikattu kynsiä, imuroitu (Ruuti on hyvä siivousapulainen, aina valmiina tarttumaan rättiin, moppiin tai imurin varteen :) ), tehty lumitöitä, ihmetelty jääkiekkokaukalon pauketta. Eilen aamulla suunnattiin agilityhallille pentutreeneihin. Piipahdin aiemmin viikolla Ruutin kanssa agihallilla, jolloin toisten treenaamassa olleiden koirien ja ihmisten äänet piti kuunnella tarkkaan, eikä siinä ehtinyt paljon leluihin huomiota kiinnittää. Nyt muista pennuista huolimatta Ruuti rääkkäsi lelua, otti kontaktia ja vahtasi nameja. Harjoittelimmekin muiden mukana pujottelemista hihnassa toisten koirakoiden ohi sekä luoksetuloa. Hienosti sujui! Kotona on opeteltu kontaktin ottamista, istumista ja maahanmenoakin. Ulkona harjoitellaan ahkerasti luoksetuloa.

Kotosalla Ansa ja Ruuti ovat harrastaneet painimista ja välillä jopa nukkuneet vierekkäin. Tässä kuvapläjäys tämän päivän leikeistä.

 Mitä se Ansa oikein siellä sohvalla puuhaa?

 Koipeliini!

 Ja sitten taas relataan 

8 viikkoa

Josko Ruutin kanssa saisin otettua samanhenkisiä kasvukuvia, kuin silloin melkein viisi vuotta sitten Ansan kanssa Oonan toimiessa mittatikkuna: *kliks* *kliks* *kliks* *kliks*. Yhtä hankalaa oli kuvan ottaminen kuin silloin viimeksikin. Pentu ei ihan vielä osaa odottaa paikallaan nätisti, vaan kun kamera otetaan esille, se ryntää kiinni linssiin ja nappaa kameran kantonarun suuhunsa. Ansa puolestaan, noh, Ansa on masentumisen mestari, jos sitä pyydetään toljottamaan paikallaan. Ilme on sitten sen mukainen.

Ruuti ulkoilee Oonalta perityssä retrohenkisessä villapaidassa, joka on kyllä vielä Ruutikille pikkaisen liian pitkä ja väljä. Mutta hyvin lämmittää, eikä paljon menoa haittaa!

Oona, Ansa ja nyt myös Ruuti!

Viime lauantaina meille saapui uusi perheenjäsen, pikkuinen lelukoira Ruuti! Ruuti on rodultaan espanjanvesikoira ja vaikuttaa näin muutaman päivän tuttavuuden jälkeen oikein reippaalta ja touhukkaalta tapaukselta. Olemme tähän mennessä tutustuneet kotioloihin ja vähän lähiympäristöönkin. Harmi, että pakkaset kiristyvät taas lähipäivinä, jolloin pentu ei tarkene ulkoilla kovin pitkään, pitää siis keksiä enemmän sisäpuuhia. Muistelen kaiholla sitä, kun Ansa-pentunen saapui meille kesäkuun ihanaan lämpöön ja vietimme aimo osan päivistä ulkosalla temuten. No, eiköhän se kevät ja kesä ole jossain tuolla nurkan takana. Kesään mennessä Ruutikainen on kasvanut sen verran isoksi, että voidaan puuhailla jo vaikka mitä! Ruutilla on käytössä myös Oonalta peritty pentu-villanuttu, joka lämmittää mukavasti pakkasella.

Meillä on vieraillut aika paljon ystäviä ja sukulaisia tutustumassa Ruutiin. Lapset ja aikuiset ovat kaikki Ruutin kavereita, eikä mikään ole jännittänyt pentua. Tänään Ruuti kävi ostamassa itselleen oman pikkumökin (pienen häkin) Mustista ja Mirristä. Kaupassakaan mikään ei pelottanut. Kadulla menevät autot, pyöräilijät ja mäkeä laskevat lapset ovat vaan mielenkiintoisia ja niitä pitää tuijotella. Olen itse nyt pentulomalla viikon verran ja tarkoitus olisi tutustua monenmoisiin uusiin asioihin. Suuntaamme lähipäivinä agilityhallille leikkimään ja ihmettelemään muita pentuja. Tarkoitus olisi myös ajella autolla vähän vilkkaammille paikoille katselemaan maailman menoa. Täällä meidän kulmilla kun on niin rauhallista. Ja bussillakin varmaan reissataan.

Yksinoloharjoituksia ollaan myös aloiteltu. Ruutilla on aika kova ääni, eikä se epäröi käyttää sitä kun alkaa harmittamaan. Harmitusta aiheuttaa se, että pieni pentunen jätetään omaan aitaukseensa alakertaan tai välillä jopa se, että vessan ovi suljetaan sen nenän edestä. Kauheaa vääryyttä! Näitä hommia on siis treenattu ja eiköhän se siitä ala sujumaan.

Ansa on ollut hirmuisen väsynyt pennun touhujen seuraamisesta. Ansa oli meidän mukana pennunhakureissulla Helsingissä. Se oli heti kovasti innoissaan pennun tavattuaan ja Ansasta tuli välittömästi myös Ruutin idoli. Ulkona Ruuti kipittää uskollisesti Ansan perässä. Sisätiloissa tytöt ovat vähän hammastelleet ja leikkineet yhdessä. Ansan leikit vaan uhkaavat innostuksen kasvaessa käydä vähän liian rajuiksi, mutta välillä Ansa on retkottanut lattialla tai pedillään kyljellään rauhassa ja antanut Ruutin kiipeillä päällään. Aluksi Ansan mielestä ei ollut oikein sopivaa nukkua samassa pedissä pennun kanssa ja Ansa häipyikin paikalta jos Ruuti tunki sen pedille. Nyt tytöt ovat kuitenkin jo nukkuneet vierekkäin. Luiden päältä Ansa kyllä murahtelee pennulle, mutta pentu ei pahemmin sitä säikähdä. Ansa vetäytyy kyllä usein nukkumaan omiin oloihinsa sohvalle tai sängylle, johon pentu ei pääse. Ja ne luutkin Ansa piilottaa varmuuden vuoksi sohvatyynyjen alle, jonne pennulla ei ole mitään asiaa.

Ja muutama sana Ansastakin:

Ansan sairasloma on jatkunut, koska se nitkautti vasemman etusensa varpaan joulun jälkeen juostessaan vapaana metsäpolulla. Juuri kun iloitsin edellisen vamman kuntoutumisesta, joutui Ansa taas jäämään lepolomalle. Olemme sen jälkeen lenkkeilleet vain remmissä. Aluksi kipeä jalka oli ulkoillessa pienessä paketissa, mutta kun Ansa ei ole varvasta mitenkään oireillut, en ole viitsinyt sitä enää pakettiinkaan laittaa. Huomenna tulee kolme viikkoa tuosta onnettomuudesta ja olemme venyttäneet lenkit tunnin mittaisiksi. Luulenpa, että ensi viikolla testataan varvasta varovasti agility-hallissa ja Ansa pääsee kokeilemaan vapaana juoksemista johonkin sopivan pehmeälle alustalle. Vähän hirvittää kaiken sen jälkeen mitä olen lukenut ja kuullut whipujen ja muidenkin vinttareiden varvasvammoista, että entä jos tämä onkin joku ikuisuusongelma. Mutta ei kai sitä auta kuin kokeilla mitä se varvas tuumaa rankemmasta menosta. Turvotus varpaasta laski kahdessa päivässä, eikä Ansa ole ontunut sitä lainkaan. Varvas ei tykännyt pahaa siitäkään, että Ansa kävi riehumassa sisätiloissa kaveriensa kanssa, eikä se meno tuolla ulkona hihnassakaan ole aina ollut kovin hillittyä... Toivotaan siis parasta, että meidän sairaslomailut olisi tässä ja päästäisiin lenkkeilemään ja harrastamaan normaalisti.

Rankkojen pennunhoidollisten tehtävien välissä on hyvä vetäytyä vähän lepäämään.