Kesäkautta avaamassa

Kuvat: Katja Patrikainen

Kävimme viime sunnuntaina K-S Vinttikoirakerhon kesäkauden avajaisissa osallistumassa epäviralliseen näyttelyyn koko perheen voimin. Oona oli ensimmäistä kertaa kehässä ja ihan hienosti siellä oli. Ehkäpä joku kerta käymme hakemassa arvostelun myös oikeasta näyttelystä, tosin karmean hammaskaluston vuoksi tuskin menestystä on odotettavissa..! Näyttelyn tuomarina oli griffoni-kasvattaja Jarmo Hilpinen ja Oona sai seuraavanlaisen arvostelun:

Hyvänkokoinen ja hyvät mittasuhteet omaava staffinarttu. Hyvä, vahva pää. Hyvät korvat. Vahva kaula. Hyvin kulmautunut edestä. Hyvä eturinta. Vahva selkä. Hyvä häntä, karva ja väri. Hyvä luonne. Rodulle tyypilliset liikkeet.

Oona on siis kovasti hyvä ja vahva pakkaus. Oona oli paikalla ainut "vääränrotuinen" ja voitti siten automaattisesti luokkansa ja sai palkinnoksi upean pokaalin sekä pussillisen kissanruokaa!

Kuva: Katja Patrikainen

Kuva: Marko Heinonen

Ansa puolestaan ei sijoittunut omassa luokassaan, mutta sai myös mukavan arvostelun, hyvää harjoitusta tulevia näyttelykoitoksia varten sekä kotiinviemiseksi puruluun. Jarmon mielipide Ansasta:

13-kuinen erittäin hyvän tyyppinen narttu. Hyvä pää ja kaula ja kulmaukset takana, edessä hieman avoimet. Hyvä rintakehä, hyvä ylälinja. Liikkuu hyvin joka suunnasta.


*******

Toinen vinttikoira-aiheinen kevättapahtuma oli keskiviikko-iltana järjestetyt ensimmäiset maastojuoksutreenit. Ansa pääsi nyt toista kertaa eläissään "oikean" vieheen perään. Viime syksynä osallistuimme jokavuotiseen kaikkien rotujen juoksukilpailuun Raparalliin, jolloin Ansa sai juosta suoran pätkän vieheen perässä raviradalla. Ja hyvinhän juokseminen silloin onnistui ja lopussa pikku-Ansa tappoikin viehettä vähäsen. Kotona olemme leikittäneet Ansaa vieheellä ja räteillä, rakentelun alla on myös tassuviehe, jolla Ansa ja Oona pääsivät leikkimään pari viikkoa sitten mökillä.

Ansa ampaisikin nyt sitten maastojuoksutreeneissä reippaasti vieheen perään ja seurasi sitä hienosti myös kurveissa. Puolikkaan radan jälkeen viehe tarttui kiinni maahan ja matka pysähtyi. En viitsinyt juoksuttaa Ansaa enää loppu pätkää kun kyseessä kuitenkin oli ensimmäinen kerta. Seuraavalla kerralla juostaan sitten kokonainen rata ja kotona jatketaan vieheen tappo-harjoituksia. Vieheen pysähdyttyä Ansa nimittäin kipitti minun luokseni, ilmeisesti vieheen ajaminen oli sen verran jännää puuhaa ettei Ansa tohtinut sitä lopussa enää ruveta retuuttamaan..! Oonakin sai kokeilla vieheen perässä kirmaamista, mutta muovipussin seuraaminen ei ilmeisesti sovi kohta 7-vuotiaan rouvakoiran arvolle - viehe ei jaksanut kiinnostaa kovin pitkään!