26.6.2008

11 viikkoa

Näiden kuvien ottaminen on aika työlästä, mutta hauskaa.


Homma alkaa koirien houkuttelulla. Kun pennun saa istumaan haluamalleen paikalle hetkeksi rauhassa, on Rouva-koira aivan tympääntynyt ja sen voi lukea hänen kasvoiltaan.



Tarkkaavaisen ilmeen aikaansaaminen on hankalaa: ei saa olla liian innokas kujerrellessaan koiruuksille, sillä silloin ne innostuvat eivätkä pysy kuvassa. Joten on vaan odoteltava, kun toisaalla tapahtuu jotain mielenkiintoisempaa.



Ja sitten kun molemmat koirat katsovat valppaina kameraan, kamera heilahtaa kuvaajan käsissä ja täydellinen hetki on ohi.



Kun pentu on saatu pyydystettyä takaisin paikoilleen, samat kuviot toistuvat.



Näin käy, kun kuvaaja innostuu heiluttelemaan lelua mielenkiinnon herättämiseksi.



Lopulta saadaan aikaan yksi kohtalainen kuva. Olkoon se sitten Ansan virallinen 11 viikkois-kuva.

4 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Varaudu tulevaisuudessa siihen, että whippetistä sinulla tulee olemaan kansiollinen "melkein ehdin"-kuvia ja sitten nukkumiskuvia. Ei välimaastoa. Pentuajasta saattaa saada onnella muutaman jotenkin tarkan kuvan, loput söhröä.

Elina kirjoitti...

Joo, näin se varmaan tulee olemaan! :) Olen yrittänyt usuttaa miestä alkamaan harjoittelemaan liikkuvien kohteiden kuvaamista, mutta täytyy ilmeisesti itse ottaa kamera kauniiseen käteen ja treenata ahkerasti!

johanna kirjoitti...

Ansa näyttää kyllä jo niin isolta! Koirien kuvaaminen on kyllä haastavaa. Joistakin ei saa kuvaan muuta kuin hännänpään ja toiset meditoivat kuvissa niin urpon näköisinä, ettei meinaa linssi kestää...;)

Elina kirjoitti...

johi: etkai tarkoita meditoijalla vaan Nössiä..? ;) Perjantaina sain muutaman sellaisen kuvan napattua Nesusta, kaveri murisi melkein kokoajan matalaa murinaa sitä lähentelevälle Ansalle mutta kuvassa näkyy vaan sohvalla lepäilevä pikku-koira!