Ja mitäs me ollaan viime kuukaudet puuhailtu?

Josko pitkästä aikaa päivittäisin tännekin kuulumisia.

Syksy jatkui puuhastellessa monenlaista mukavaa. Samoilimme metsässä paljon, koirakavereiden kanssa, itsekseen lenkkeillen ja sieniä etsien. Agilityä harjoiteltiin ahkerasti, mutta jonkinlainen suvantovaihe oli kaiken kisa- ja kurssitouhotuksenkin jälkeen. Olemme syyskuun alusta treenanneet ryhmässä, jota kouluttaa huippuhyvä kouluttajista. Radat ovat olleet välillä hurjan vaikeita pyörityksiä, mutta mikäpä siinä kun edistystäkin on tainnut tapahtua ja on ollut hauskaa. Nyt on treenijakso taasen vaihtumassa ja samalla siirrytään uuden kouluttajan ohjaukseen. Eiköhän uuden koutsin johdolla opita taas monenlaista uutta!

Lokakuussa me ihmiset lomailimme viikon verran ulkomailla ja samalla olimme ensimmäistä kertaa näin pitkän pätkän erossa Ansasta ja Ansaliinos meistä - hurjaa! Aiemmat erot ovat olleet vain muutaman päivän mittaisia. Ansalla oli täällä kotona kaksi oikein pätevää hoitotätiä, jotka hellivät Ansaa varmasti paljon enemmän kuin me konsanaan. Lomallaan Ansa oli päässyt myös matkustamaan paikallisbusseilla ja tepastelemaan kaupungin vilinässä. Kun palasimme kotiin, oli Ansa aika ihmeissään. Iloinen, mutta niin hämmentynyt. Häkellyksestään päästyään Ansa kömpi keskellä yötä kainalooni nukkumaan ja seuraavana aamuna oli liikuttavan onnellinen päästessään mamin kanssa lenkille metsään. On se vaan niin ihana kaveri!

Loppusyksystä Ansalla kävi hieroja pitkästä aikaa. Hieroja ei löytänyt lihaksista jumituksia, mutta oli vähän huolissaan kun havaitsi jumeja Ansan selkärangassa ja lantiossa, sellaisia joita ei hierojan taidoilla saada kovin tarkasti diagnosoitua eikä myöskään paranneltua. Lisäksi hieroja huomasi, että Ansan selkäranka on vähän mutkalla ja tästä johtuen myös rintakehä pullistuu enemmän toiselle puolelle. Hieroja suosittelikin käyntiä osteopaatilla jossain vaiheessa, mutta ei langettanut Ansan päälle mitään kieltoja liikunnan tai agilityn suhteen. Suositteli vain, että Ansaa liikutettaisiin mahdollisimman paljon pehmeillä alustoilla (ei siis asvaltilla) ja ravaten. Ansalla kun on taipumusta peitsata heti kun vauhti hidastuu. Nuo pimeät marras-joulukuun illat olivat sitä hihnalenkkeilyn kulta-aikaa, joten juoksin sitten kieli pitkällä Ansaliinoksen perässä pitkin pururatoja, jottei lenkkeily menisi vallan peitsaus-tökötykseksi. 

Osteopaatteja ei näiltä meidän nurkilta löydy, joten kävimme ensin kuulemassa mitä fysioterapeutti Ansan kropasta oli mieltä. Hän tutki Ansan perinpohjaisesti ja antoi erilaisia jumppa- ja venytysliikkeitä, joita sitten teimme kotona. Fyssari ei ollut erityisen huolissaan Ansasta ja antoi luvan jatkaa normaalia elämää ja harrastuksia. Tällä viikolla olemme lomailleet ja loman kunniaksi Ansa pääsi sitten viimein myös osteopaatin käsittelyyn. Vähän tuntui hassulta ajella puolen tunnin visiitin vuoksi Nurmijärvelle asti. Etenkin kun osteopaatille lähdettiin vähän niinkuin varmuuden vuoksi tarkastamaan vielä tilannetta, jotta voidaan sitten touhuta turvallisin mielin. Mutta käynti oli positiivinen ja mielenkiintoinen kokemus. 

Osteopaatti kävi Ansan kropan läpi, kyseli paljon Ansan liikkumisesta ja elämäntavoista minulta ja korjasi Ansan lantiossa olevat jumit. Osteopaatin tavoitteena on saada potilaansa sille parhaaseen fyysiseen kuntoon ja toimintakykyyn, eikä korjata potilaidensa ulkonäköä. Ansan selkärangan mutkasta ei tule olla huolissaan, ellei se ala vaikuttaa koiran liikkumiseen ja olemiseen. Jatkohoidoksi Ansa sai ohjeen liikkua niin paljon kuin mahdollista vapaana juosten ja kaverien kanssa leikkien. Mikäs sen mukavampaa tuollaiselle leikkihullulle koiralle! Hoidon jälkeen Ansa oli hyvin väsynyt. Täysi vaikutus tästä hoidosta pitäisi tulla näkyviin vähitellen muutaman viikon kuluessa. 

Omassa mielessä pyörii näiden kokemusten jälkeen monta kysymystä, ketä uskoa ja miten löytää se kultainen keskitie kaikkien näiden asiantuntijoiden välillä sekä siinä miten omaa koiraansa hoidattaa. Osteopaatti sanoi, että jos koiraa tuijotetaan vain paikalla seisoen, niin yksilöön kuin yksilöön saadaan kehitettyä mutkia ja ongelmia. Tämä kokonaisvaltainen tapa katsoa koiraa sen toiminnan läpi, eikä vain tuijotella kehon yksityiskohtia, ellei niillä ole sitten vaikutusta koiran toimintakykyyn, tuntuu järkevältä. Hän tuhahti fyssarin venytyksille ja jumppalikkeille, että ovat turhia. Kertoi, että agilitykoirien olisi suositeltavaa käydä osteopaatin tarkastettavana 2-3 kertaa vuodessa. Olen varma, että se on oikein hyvä periaate, mutta luulenpa, ettei meillä tähän valitettavasti mahdollisuutta ole. Samalla mietin, kuinka moni vaikkapa täällä keskisessä Suomessa tai pohjoisemmassa asuva agilityharrastaja käyttää koiransa osteopaatilla edes kerran sen harrastusuran aikana. Uskon, että turvaudumme jatkossakin Ansan peruskehonhuollossa hierojan ja fysioterapeutin ammattitaitoon ja suuntaamme osteopaatin pakeille silloin kun siihen on tarve tai erityinen mahdollisuus.

No joo, sekavista pohdinnoista eteenpäin! Kisaisimme viime vuoden puolella vielä parit agilitykisat korkaten kakkosluokan ja pyörähdimme kehässä myös Jyväskylän koiranäyttelyssä. Näyttelytuomisina oli pala sinistä nauhaa, eli EH. Kotinäyttelyt eivät selvästikään ole meille suosiollisia. Luulenpa, ettei meidän tarvitse tänä vuonna kovin monia näyttelyitä koluta, vaan suuntaamme ennemmin kisoihin. 

Ensimmäiset agi-kisat kakkosluokassa olivat Jyväskylässä 26.11. Siellä pyörähdimme kahdella radalla, joista ekalla tuli hylsy. Ansa karkasi lähdöstä ja kesken rataa päätti myös vetää juoksurallia pitkin rataa hetken ajan. Ehkä se oli sellaista positiivista röyhkeyttä jota koiralla pitää ollakin, jotta voidaan tavoitella hyviä suorituksia..! Toinen rata meni lähes kuin unelma. Siellä alitimme ihanneajan, joten tuloksena olisi ollut heti ensimmäinen nousunolla. Mutta puomin ylösmenolla Ansaliinos oli harpannut kontaktin yli, joten vitonenhan siitä sitten tuli. Harmi juttu! 

Vuoden viimeiset kisat olivat myös Jyväskylässä ja juoksimme taasen kaksi rataa. Ensimmäinen oli hidasta ja tahmeaa menoa, tosin virheetöntä sellaista. Allekirjoittaneen kunto meinasi loppua kesken, tuntui ettei kaikelta puuskuttamiselta ja huutamiselta saa enää henkeä. Eikä Ansakaan ollut kaikista pirteimmässä terässä. Toinen rata meni paljon paremmin, virheettömästi ja yliaikaa tuli "vain" 1,34s. Tästä on siis hyvä lähteä uusiin koitoksiin. Maaliskuun alussa korkkaamme kisat tältä vuodelta. 

Niin ja tulihan meille agilityssä myös toisenlaista menestystä - Ansasta tuli Whippet-Harrastajien Vuoden Agilitywhippet 2011 numero 3, eli Ansa oli siis viime vuoden kolmanneksi paras agility-himpetti! Se on hienoa se! 

Ja muut syyskuun agilityt

W.A.W. 2011

Viime viikonlopun vietimme Lempäälässä Whippet Agility Weekend 2011 -tapahtumassa. Paikalla oli 27 whippetiä 19 ohjaajan kera ja toki paikalla oli myös muutama turisti-whipu agiliitävien perheenjäsentensä kera. Kouluttajina meillä oli Päivi Männistö ja Harri Huittinen, eli vallan osaavat opet. Treenasimme Ansan kanssa 2-luokan ryhmässä ja meillä oli kahdet harjoitukset kumpanakin päivänä.

Kivaa oli, niinkuin viime vuonnakin! Tuli mielenkiintoista oppia ja vinkkejä ja oli oikein mukavaa päästä seuraamaan rotutovereita radalla. Harjoitusten pohjalta on nyt tavoitteena opetella mm. takaaleikkauksia, sylikäännöksiä ja jaakotuksia urakalla. Lisäksi sitä omaa etenemistä ja ohjaamista tuli analysoitua ja huomattua virheitä, joita toistaa sinnikkäästi kerta toisensa jälkeen. Toivottavasti edes osa näistä oivalluksista jää mieleen ja siirtyy siihen omaan treenaukseen. Viime vuoden W.A.W.ista jäi elämään useampi juttu, joista on ollut apua.

Muuta

Meillä alkoi uusi treenijakso ja pääsimmekin valtavan hyvään ryhmään. Minulla on siis suuret odotukset tulevia treenejä kohtaan! Keppejä aloimme nyt harjoitella verkkojen avulla. Se kun ollut se kaikista epävarmin ja hitain este meillä. Verkoilla saa keppien päähän laitettua namialustan, mikä vetää Ansaa eteenpäin. Ja se oikea luikertava ja vauhdikas tekniikka tulee tosi nopeasti verkkojen kanssa harjoitellessa.

Ennen Pieksämäen kisoja olimme Harri Kataisen opettamalla lyhytkurssilla. Siellä tehtiin vaativa 3-luokan tasoa oleva rata, joka toteutettiin kouluttajan ohjauksella aivan erilaisella ohjaustyylillä, kuin millä olisin itse lähtenyt rataa tekemään. Radalla testattiin koiran este- ja suoritusvarmuutta, eli ei tehty varman päälle. Ja treeni sujuikin aika hienosti. Harri antoi vinkiksi, että Ansan kanssa kannattaisi tehdä radanpätkiä namialustan kanssa. Sillä siihen tulee lisää vauhtia ja eteneminen sekä irtoaminen minusta on ihan erilaista. Namialustaahan käytimme alussa apuna ja Ansa oli siitä tosi innoissaan, mutta myöhemmin se jäi jostain syystä pois kuvioista. Namialusta vetää Ansaa puoleensa niin kovasti, että sitä käyttäessä paikalla pitää olla avustaja joka tarvittaessa estää namin nappaamisen. Yksin treenatessa sitä ei oikein voi käyttää, koska Ansa karkailee alustalle niin ahkerasti.

Olen harrastanut agilityä myös ilman Ansaa. Lähdin apukouluttamaan yhtä jatko-tasoista ryhmää, mikä on ollut hauskaa ja opettavaista. Lisäksi kävin 13.9. ratamestari-kurssin, eli voin jatkossa toimia agilitykisoissa ratamestarina. Noh, vähän se vaatii vielä harjoittelua ennenkuin uskaltaudun olemaan ihan ypöyksin vastuussa radan rakentamisesta..!

Muulla ajalla onkin käyty sienestämässä ja välistä leikkimässä kaverikoirien kanssa. Viime viikon alkupuolella Ansa leikki metsässä kaverinsa kanssa, kun yhtäkkiä se huudahti ja alkoi ontua toista takajalkaansa. Varpaan väliin oli mennyt tikku, joka jätti ikävän näköisen haavan jälkeensä. Haava vuosi myös melkoisesti verta. Ensin näytti siltä, että meiltä jää W.A.W.-reissukin välistä. Ahkeralla putsauksella ja suojaamisella haava paranikin sopivasti viikonlopuksi, eikä haitannut Ansan menoa. Tällä viikolla ollaan jatkettu lenkkeilyä ja vapaanajuoksemista normaalisti, eikä haava ole auennut tai mitenkään ärsyyntynyt. Onneksi!

Kakkosiin

Kirjoitellaanpas pienen tauon jälkeen lisää syksyn agility- ja muita kuulumisia.

Pieksämäen kisat 11.9.

Suuntasimme hyvien kotikisakokemusten jälkeen jännittävissä tunnelmissa Pieksämäelle agi-liitämään. Olin ilmoittanut meidät kahdelle agility-radalle, joita tuomaroi Sami Topra. Pieksämäen palveluskoirayhdistyksellä on halli, jossa kisat järjestettiin ja yleisö, sekä muut koirat turvallisen aidan takana, joten ei ollut vaaraa, että Ansa pääsisi seikkailemaan radan ulkopuolelle. Toisaalta paikka oli myös sellainen, että omaa vuoroa odottamaan oli pakko mennä aidoista rakennettuun käytävään. Siellä muiden koirien pyöriessä vieressä oli aikamoisen hankala yrittää leikittää Ansaa ennen radalle menoa.

Kisojen radat eivät olleet ihan sieltä kaikista helpommasta päästä, mutta ihan mukavia ja soljuvia ratoja. Ensimmäinen rata meni meiltä ihan hyvin. Kepit olivat tuskallisen hitaat ja A:n alastulolle Ansa jäi kökkimään vähän liian pitkäksi aikaa. Kun lähdin suorituksemme jälkeen kävelemään Ansan kanssa jäähdyttelylenkille, tuumin mielessäni että sen oli kuitenkin ihan pakko olla nollarata ja ihanneajassa. Kun tulimme kävelyltä, järjestäjät laittoivat juuri tuloksia esille. Siellä me oltiin listan ykkösinä NOLLA-tuloksella! Teimmekin ainoan nollan tuolla maksien radalla, sillä kaikki muut koirakot ottivat vähintään 5 virhepistettä. Aika ei ollut mikään päätähuimaava: -0,36, mutta nolla se oli kuitenkin! Ja tämähän tarkoitti sitä, että saimme SERTin ja nousimme 2-luokkaan!

Fiilis oli tämän myötä huipussaan! Palkinnoiksi saimme hienon pokaalin ja SERTi-ruusukkeen ja lämpimäksi kotiinviemiseksi ruislimpun. Toiselle radalle emme enää jääneet, sillä se olisi pitänyt kisata jo 2-luokassa ja odottelua kisan alkuun olisi ollut monta tuntia. Saas nähdä milloin uskaltaudumme kisaamaan kakkosissa. Mietinnässä on Jyväskylän kisat 15.10. mutta varmaan viimeistään marraskuun kotikisoissa suuntaamme taas radalle.

1-luokassa starttasimme siis kaikenkaikkiaan 10 kertaa. Tuloksina nuo kolme nousunollaa, kaksi yliaikanollaa, yksi 5 virhepisteen tulos (5,79) ja neljä hylkyä. Noilla viidellä nolla- ja yliaikanollatuloksella sijoituimme joka kerta kolmen parhaan joukkoon

Nämä kuvat on ottanut Mikko Marttinen Jyväskylän kisoissa 20.8. eli sillä meidän ekalla nollaradalla.

Nollia!!!

Aktiivinen koiraharrastuskausi jatkuu ja meillä ollaan ihan ihmeissään viime viikkojen tapahtumista! Aloitetaan siis vanhimmasta uusimpaan:

Jyväskylän agilitykisat 20.8.

Tampereen mahalaskun jälkeen lähdettiin jännittävissä tunnelmissa kotikisoihin. Tuomarina kisoissa oli Sari Mikkilä ja olin ilmoittanut meidät B-agilityradalle, sekä C-hyppyradalle. Sari olikin tehnyt vallan mukavia ja vauhdikkaita ratoja!

Ensimmäisellä radalla sain Ansan mahtavaan vireeseen ja vauhtia riitti mukavasti. Rata oli muuten virheetön, mutta kepeillä tuli ensin 5 virhepistettä ja sitten hylky kun en onnistunut korjaamaan virhettämme oikein. Mutta ihan mahtava kokemus oli tuo rata siltikin.

Hyppyradalle läksimme pyörimään koukeroissa ja hip hei - sieltä tuli meidän ensimmäinen LUVA!!! Eli siis virheetön rata ja tulos -7,02! Ansa viiletti aivan mahtavasti. Tällä tuloksella tulimme myös kolmanneksi ja saimme kotiin vietäväksi pokaalia ja palkintoa sen ensimmäisen kisakirjamerkinnän lisäksi. Tästä radasta meillä on olemassa videokin, jonka laitan esille myöhemmin.

Laukaan möllikisat 1.9.

Vierailla paikoilla ja etenkin ulkokentillä treenaaminen on jäänyt meiltä aivan välistä ja harjoitus on kovasti tarpeen noiden loppukesän kisakokemusten jälkeen. Joten suuntasimme LAUKAn järjestämiin möllikisoihin treenaamaan. Kisat järjestettiin jääkiekkokaukalossa ja keli oli sateinen. Onneksi ne pahimmat kuurot tulivat ennen ja jälkeen kisojen, joten kastuimme vaan lämmittelylenkillä.

Ratoja oli kaksi. Möllirata, joka kyllä sisälsi enemmän kiemuroita kuin monet 1-luokan kisaradat. Ja kilpailevien rata, joka oli sitten enemmän sellaista 2- tai ehkä jopa 3-luokan tasoa. No, treeneissä olemme tehneet myös vaativia ratoja, joten näistäkin selvittiin vaikka ne aluksi hankalilta näyttivätkin. Mölliradalla tuli virheetön suoritus, mutta aikaa en vielä tiedä kun ei sitä paikanpäällä kerrottu. Sijoittua emme mölliradalla voineet, kun olemme kisanneet jo virallisesti. Kilpailevien radallakin meni yllättävän hyvin. Hylky tuli vasta muutama este ennen maalia, kun Ansa hyppäsi muurin väärältä puolelta. Tämä oli kuitenkin oikein mainio kokemus ja hyvää treeniä. Ansa oli innoissaan molemmilla radoilla!

Jyväskylän agilitykisat 3.9.

Ja sitten eilinen - huippupäivä, jonka ansiosta leijailen varmasti yläilmoissa hetken ajan! Kotihallissa oli kisat, mutta tällä kertaa vain yksi rata ykkösluokkalaisille. Tuomarina toimi Katarina Virkkala. Mukava rata oli jälleen tämäkin, ensikatsomalta ja rataan tutustuessakin koukeroinen, mutta oikein mukava suorittaa. Ennen meitä vuorossa oli perro, joka heti vapaaksi päästyään lähtikin juoksemaan lenkkiä yleisön sekaan ympäri hallia. Vähän jännitti sitä seuratessa, että miten oman kisajännityksen ja -tsempin kanssa käy.

No hyvinhän siinä kävi. Ansa oli aivan liekeissä, ikinä se ei ole ollut näin mahtavalla fiiliksellä kisoissa! Se kiisi ja lensi ja minä kipitin perässä ohjaamassa. Saimme radalta tulokseksi -8,68 eli toisen LUVAmme!!! Tällä suorituksella olimme jälleen kolmannella sijalla. Palkintojenjaossa tuomari sanoi minulle: Sinulla on hieno whippet!

Tuntuu kyllä niin mukavalta ja hienolta saada tällaisia tuloksia. Olemme tehneet aika paljon hommia kevään ja kesän aikana ja on upeaa, että se työ alkaa kantaa hedelmää! Vaikka Tampereen jälkeen vannoin, ettemme lähde kisaamaan nyt hetkeen vieraille paikoille, vaan harjoittelemme lisää, niin ensi sunnuntaina suuntaamme kuitenkin Pieksämälle kisaamaan. Siellä on hallikisat ja kun ajomatkakin on aivan kohtuullinen, niin lähdemme nyt katsomaan mitä siellä tapahtuu.

Muuramen ryhmänäyttely 4.9.

Tänään oli vuorossa visiitti naapuripitäjään, eli huristimme Riihivuoren laelle näyttelemään. Tuomarina oli ruotsalainen whippetkasvattaja Tina Permo (Per'mobile). Ansa sai ERIn seuraavalla arvostelulla:

Fint huvud & uttryck. Korrekt bett. Bra ögon & öron. Utmärkt hals, överlinje & kropp. Normala vinklar. Utmärkt päls. Rör sig normalt.

Eli vapaasti suomennettuna:

Hieno pää ja ilme. Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat. Erinomainen kaula, ylälinja ja runko. Normaalit kulmaukset. Erinomainen turkki. Kantaa itsensä normaalisti.

Kaikenkaikkiaan siis oikein mukava arvostelu ja miellyttävä tuomari. Kilpailuluokasta meidät käteltiin ulos ensimmäisten joukossa. Lenkkikavereillamme Hippiäisillä oli puolestaan loistopäivä, joten aurinkoisessa säässä katseltiin sitten ryhmäkehätkin läpi. Kuvia näyttelystä saamme toivottavasti myöhemmin.