25.2.2012

Ja mitäs me ollaan viime kuukaudet puuhailtu?




Josko pitkästä aikaa päivittäisin tännekin kuulumisia.

Syksy jatkui puuhastellessa monenlaista mukavaa. Samoilimme metsässä paljon, koirakavereiden kanssa, itsekseen lenkkeillen ja sieniä etsien. Agilityä harjoiteltiin ahkerasti, mutta jonkinlainen suvantovaihe oli kaiken kisa- ja kurssitouhotuksenkin jälkeen. Olemme syyskuun alusta treenanneet ryhmässä, jota kouluttaa huippuhyvä kouluttajista. Radat ovat olleet välillä hurjan vaikeita pyörityksiä, mutta mikäpä siinä kun edistystäkin on tainnut tapahtua ja on ollut hauskaa. Nyt on treenijakso taasen vaihtumassa ja samalla siirrytään uuden kouluttajan ohjaukseen. Eiköhän uuden koutsin johdolla opita taas monenlaista uutta!

Lokakuussa me ihmiset lomailimme viikon verran ulkomailla ja samalla olimme ensimmäistä kertaa näin pitkän pätkän erossa Ansasta ja Ansaliinos meistä - hurjaa! Aiemmat erot ovat olleet vain muutaman päivän mittaisia. Ansalla oli täällä kotona kaksi oikein pätevää hoitotätiä, jotka hellivät Ansaa varmasti paljon enemmän kuin me konsanaan. Lomallaan Ansa oli päässyt myös matkustamaan paikallisbusseilla ja tepastelemaan kaupungin vilinässä. Kun palasimme kotiin, oli Ansa aika ihmeissään. Iloinen, mutta niin hämmentynyt. Häkellyksestään päästyään Ansa kömpi keskellä yötä kainalooni nukkumaan ja seuraavana aamuna oli liikuttavan onnellinen päästessään mamin kanssa lenkille metsään. On se vaan niin ihana kaveri!



Loppusyksystä Ansalla kävi hieroja pitkästä aikaa. Hieroja ei löytänyt lihaksista jumituksia, mutta oli vähän huolissaan kun havaitsi jumeja Ansan selkärangassa ja lantiossa, sellaisia joita ei hierojan taidoilla saada kovin tarkasti diagnosoitua eikä myöskään paranneltua. Lisäksi hieroja huomasi, että Ansan selkäranka on vähän mutkalla ja tästä johtuen myös rintakehä pullistuu enemmän toiselle puolelle. Hieroja suosittelikin käyntiä osteopaatilla jossain vaiheessa, mutta ei langettanut Ansan päälle mitään kieltoja liikunnan tai agilityn suhteen. Suositteli vain, että Ansaa liikutettaisiin mahdollisimman paljon pehmeillä alustoilla (ei siis asvaltilla) ja ravaten. Ansalla kun on taipumusta peitsata heti kun vauhti hidastuu. Nuo pimeät marras-joulukuun illat olivat sitä hihnalenkkeilyn kulta-aikaa, joten juoksin sitten kieli pitkällä Ansaliinoksen perässä pitkin pururatoja, jottei lenkkeily menisi vallan peitsaus-tökötykseksi. 

Osteopaatteja ei näiltä meidän nurkilta löydy, joten kävimme ensin kuulemassa mitä fysioterapeutti Ansan kropasta oli mieltä. Hän tutki Ansan perinpohjaisesti ja antoi erilaisia jumppa- ja venytysliikkeitä, joita sitten teimme kotona. Fyssari ei ollut erityisen huolissaan Ansasta ja antoi luvan jatkaa normaalia elämää ja harrastuksia. Tällä viikolla olemme lomailleet ja loman kunniaksi Ansa pääsi sitten viimein myös osteopaatin käsittelyyn. Vähän tuntui hassulta ajella puolen tunnin visiitin vuoksi Nurmijärvelle asti. Etenkin kun osteopaatille lähdettiin vähän niinkuin varmuuden vuoksi tarkastamaan vielä tilannetta, jotta voidaan sitten touhuta turvallisin mielin. Mutta käynti oli positiivinen ja mielenkiintoinen kokemus. 

Osteopaatti kävi Ansan kropan läpi, kyseli paljon Ansan liikkumisesta ja elämäntavoista minulta ja korjasi Ansan lantiossa olevat jumit. Osteopaatin tavoitteena on saada potilaansa sille parhaaseen fyysiseen kuntoon ja toimintakykyyn, eikä korjata potilaidensa ulkonäköä. Ansan selkärangan mutkasta ei tule olla huolissaan, ellei se ala vaikuttaa koiran liikkumiseen ja olemiseen. Jatkohoidoksi Ansa sai ohjeen liikkua niin paljon kuin mahdollista vapaana juosten ja kaverien kanssa leikkien. Mikäs sen mukavampaa tuollaiselle leikkihullulle koiralle! Hoidon jälkeen Ansa oli hyvin väsynyt. Täysi vaikutus tästä hoidosta pitäisi tulla näkyviin vähitellen muutaman viikon kuluessa. 

Omassa mielessä pyörii näiden kokemusten jälkeen monta kysymystä, ketä uskoa ja miten löytää se kultainen keskitie kaikkien näiden asiantuntijoiden välillä sekä siinä miten omaa koiraansa hoidattaa. Osteopaatti sanoi, että jos koiraa tuijotetaan vain paikalla seisoen, niin yksilöön kuin yksilöön saadaan kehitettyä mutkia ja ongelmia. Tämä kokonaisvaltainen tapa katsoa koiraa sen toiminnan läpi, eikä vain tuijotella kehon yksityiskohtia, ellei niillä ole sitten vaikutusta koiran toimintakykyyn, tuntuu järkevältä. Hän tuhahti fyssarin venytyksille ja jumppalikkeille, että ovat turhia. Kertoi, että agilitykoirien olisi suositeltavaa käydä osteopaatin tarkastettavana 2-3 kertaa vuodessa. Olen varma, että se on oikein hyvä periaate, mutta luulenpa, ettei meillä tähän valitettavasti mahdollisuutta ole. Samalla mietin, kuinka moni vaikkapa täällä keskisessä Suomessa tai pohjoisemmassa asuva agilityharrastaja käyttää koiransa osteopaatilla edes kerran sen harrastusuran aikana. Uskon, että turvaudumme jatkossakin Ansan peruskehonhuollossa hierojan ja fysioterapeutin ammattitaitoon ja suuntaamme osteopaatin pakeille silloin kun siihen on tarve tai erityinen mahdollisuus.



No joo, sekavista pohdinnoista eteenpäin! Kisaisimme viime vuoden puolella vielä parit agilitykisat korkaten kakkosluokan ja pyörähdimme kehässä myös Jyväskylän koiranäyttelyssä. Näyttelytuomisina oli pala sinistä nauhaa, eli EH. Kotinäyttelyt eivät selvästikään ole meille suosiollisia. Luulenpa, ettei meidän tarvitse tänä vuonna kovin monia näyttelyitä koluta, vaan suuntaamme ennemmin kisoihin. 

Ensimmäiset agi-kisat kakkosluokassa olivat Jyväskylässä 26.11. Siellä pyörähdimme kahdella radalla, joista ekalla tuli hylsy. Ansa karkasi lähdöstä ja kesken rataa päätti myös vetää juoksurallia pitkin rataa hetken ajan. Ehkä se oli sellaista positiivista röyhkeyttä jota koiralla pitää ollakin, jotta voidaan tavoitella hyviä suorituksia..! Toinen rata meni lähes kuin unelma. Siellä alitimme ihanneajan, joten tuloksena olisi ollut heti ensimmäinen nousunolla. Mutta puomin ylösmenolla Ansaliinos oli harpannut kontaktin yli, joten vitonenhan siitä sitten tuli. Harmi juttu! 

Vuoden viimeiset kisat olivat myös Jyväskylässä ja juoksimme taasen kaksi rataa. Ensimmäinen oli hidasta ja tahmeaa menoa, tosin virheetöntä sellaista. Allekirjoittaneen kunto meinasi loppua kesken, tuntui ettei kaikelta puuskuttamiselta ja huutamiselta saa enää henkeä. Eikä Ansakaan ollut kaikista pirteimmässä terässä. Toinen rata meni paljon paremmin, virheettömästi ja yliaikaa tuli "vain" 1,34s. Tästä on siis hyvä lähteä uusiin koitoksiin. Maaliskuun alussa korkkaamme kisat tältä vuodelta. 

Niin ja tulihan meille agilityssä myös toisenlaista menestystä - Ansasta tuli Whippet-Harrastajien Vuoden Agilitywhippet 2011 numero 3, eli Ansa oli siis viime vuoden kolmanneksi paras agility-himpetti! Se on hienoa se! 




Ei kommentteja: