Lopen kyllästynyt hihnassa olemiseen...
Ansan venähtänyttä varvasta yritettiin parannella monta kuukautta. Ansa oli täyslevossa, sitten liikuntaa lisättiin pikkuhiljaa ja apuna oli myös tukiside, että varvas saisi parantua rauhassa. Toukokuulla lenkkeilimme jo 5-6 kilometrin hihnalenkkejä. Kun Ansa riekkui ulkona hihnassa rajummin Ruutin kanssa, nitkautti se varpaansa ikävästi ja ontui jonkin aikaa jalkaansa. Varvas oli kokoajan normaalia turpeampi ja turposi entisestään noiden nitkautusten jälkeen. Tilanne alkoi näyttää siltä, ettei varvas tule kuntoon levolla, vaan se pitää poistaa, jotta lopulta pääsemme kiinni normaalin elämän syrjään.
Varvasamputaatioita tehdään whippeteille ja muille vinttikoirille jonkin verran. Kovassa vauhdissa varpaat joutuvat koville ja monesti revähtänyt, venähtänyt tai sijoiltaan mennyt varvas ei palaudu entiselleen levonkaan kanssa. Vaivat uusivat herkästi. Vaikka olen lukenut ja kuullut lukuisista onnistuneista amputaatioista, niin silti Ansan leikkaus jännitti ihan hirveästi. Myös ajatus siitä, että amputaation jälkeen Ansa loukkaisi jonkin jäljelle jääneistä varpaistaan pelottaa.
Ansa pääsi leikkauspöydälle 5.6. Leikkaus sujui hyvin. Kotiin toin umpiunessa olevan kaverin jonka jalka oli isossa paketissa. Pehmustepakettia pidettiin tassun suojana puolitoista viikkoa, eli tikkien poistoon saakka. Välissä paketti uusittiin ja haavan tilanne tarkastettiin. Paketin kanssa liikkuminen oli ensin kivusta ja ahdistuksesta johtuen varsin hankalaa. Ensimmäiset pissat tulivat pihalle vasta leikkausta seuranneen päivän iltana. Enpä ole ikinä ollut yhtä iloinen koiran pissasta. Olin iltavuorossa töissä kun sain puhelimeeni kuvaviestin kotoa, jossa Ansa kökki puskapissillä!
Nukutuksesta heräilevä Ansaliinos ja 150%:sti parantumista nopeuttava sydänpaketti
Lampunvarjostin päässä on pahuutta...
Pakettijalka ulkoilee
Ansa tottui pakettiin ja ulkoilut alkoivat sujua paremmin. Paketin kanssa ei kyllä käyty pihalla kuin asiat hoitamassa. Kaikenlaiset elementit hyökkäsivät kuitenkin meitä vastaan: naapuruston irtokissat säntäilivät vuoroin ohi ja vuoroin lähtivät seuraamaan meitä, aiheuttaen vauhdikkaita syöksähtelyitä. Huutavan ja rimpuilevan whippetin pitäminen sylissä (ettei potilaan jalka kärsi) yhdellä kädellä, jotta voi hätistellä kissoja tieltä toisella, ei ollut järin helppoa. Oravat kiusasivat omalta osaltaan potilasta ja ukkonen jyrähteli aiheuttaen ahdistusta. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja viime viikon alussa Ansa pääsi eroon paketista ja tikeistä. Haava parani todella hyvin ja nyt Ansa on lenkkeillyt ihan paljain varpain. Ulkoilut on aloitettu puolen tunnin kierroksista, joita tehtiin pari päivässä. Nyt pihalla on saatettu viivähtää reipas tuntikin, välillä hengaillaan rannalla tai seurustellaan koirakavereiden kanssa. Helteillä Ansa ei vaan ole kovin innokas liikkuja ja haavan aluekin on välillä vähän herkkä, joten joskus se rivakammissa liikkeissä ottaa itseensä. Ensi viikolla korkataan vapaana juokseminen - se on huisin jännää!
Toipuminen on siis hyvällä mallilla. Liikunnan määrän saaminen normaalille tasolle ottaa vähän pidemmän ajan, sillä sairasloma ennen leikkausta oli puolen vuoden mittainen. Rasitusta on lisättävä pikkuhiljaa. Fyssarin ja hierojan tsekkauksia tilataan myös toipilaalle, että saadaan kroppa täyteen iskuun. Pari päivää ennen leikkausta Ansa ehti käydä osteopaatin käsittelyssä. Leikatun varpaan puoli, eli vasen puoli oli kaikenkaikkiaan jäykempi. Mitään suurempia ongelmia ei onneksi Ansan kropasta kuitenkaan löytynyt, vaikka hihnalenkkeilyllä on menty niin pitkään.
Neiti Harvavarvasta masentaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti