Keväisiä kuulumisia

Vihdoin se on täällä, kevät nimittäin! Lumi on sulanut silmissä, eikä sitä enää meidän omalla pihalla olekaan. Varjopaikat on toki vielä lumisia ja jokapuolella kosteaa, mutta eiköhän me päästä samoamaan metsissä kunnolla viikon parin kuluessa. Ensiaskelia metsäpoluille on jo otettu ja siemailtu sitä ihanaa metsän tuoksua sierainten täydeltä!

Kirjoitetaas kuulumisia vähän pidemmältä ajalta, kun on päivittelyt jääneet viime aikoina vähemmälle. Ruuti on päässyt misseilemään pariin otteeseen. Pääsiäisenä Ruuti kävi mätsärissä ja oli ei-niin-hienosta käyttäytymisestään huolimatta pienten sinisten pentujen toinen. Kehässä juoksentelu meni minun päälle pomppimisen puolelle, mutta seisominen onnistui ihan nätisti ja kyllä tuomaritäti taisi onnistua näkemään pienen vilauksen Ruten hampaistakin. Muut koirat haukututtivat Rupsia kovasti ja niitä muita koiria oli ahtautunut pienelle alueelle melkoinen määrä. Olisi ollut hyvä harjoitella aluksi kontaktin ottamista rauhallisemmalla paikalla ja sitten vasta suunnata sinne toiminnan keskelle. Kenties Ruuti olisi sitten ollut vähän rauhallisempi. Tuli vaan tyypillisesti kiire paikan päälle. Omaa vuoroa odotellessa Ruuti oli osan ajasta sylissä rauhoittumassa ja tottui toki hälinään ja muiden haukkuihin.

Pääsiäisenä kävimme myös mökkeilemässä ja se olikin Ruutin ensimmäinen kunnon mökkireissu. Ruuti juoksi itsensä väsyksiin tutkien joka ikisen paikan ja ollen mukana ihan joka hommassa! Ansan mökkielämä on nyt vähän surkeaa, kun ei vapaana voi olla lainkaan. Mutta kävimme Ansan kanssa lenkkeilemässä metsässä ja haistelemassa jännittäviä tuoksuja. Me ihmiset nautimme pääsiäisenä hyvästä ruoasta ja sukulaisten seurasta. Joka päivä lenkkeiltiin hyvät kierrokset auringossa ja jäällä kun sinne vielä saattoi mennä.

Ruuti pääsi pääsiäisenä myös ekaa kertaa shampoo-pesulle, kun se alkoi haiskahtamaan jokseenkin pahalle. Turkin alta paljastunut pieni rimpula oli aikamoisen söötti! Siitä eteenpäin suihkuttelu onkin ollut päivittäistä, kun rapakelit alkoivat. Hiekkaa ja kaikenmoista roskaa kulkeutuu sisälle aika paljon tuon turkissa ja tietysti meidän ihmisten kengissä. Toivottavasti saadaan toukokuun puolella Ruutin tukka ajettua kesäkuosiin. Aikalailla kaikki Ruutin hampaat taitaa olla nyt vaihtuneet. Yläkulmurit sinnittelivät pisimpään, mutta tippuihan nekin pois vihdoin ja viimein reilu viikko sitten. Pari poskihammasta onnistuttiin saamaan säästöönkin.

Ollaan pitkästä aikaa käyty treenaamassa agi-hallilla Ruutin kanssa. Muutaman kerran itsekseen ja kerran pentukaverin kanssa, jolloin saatiinkin hyviä vinkkejä ja apua. Ollaan tehty suoraa ja mutkaputkea, kokeiltu pussia, kujakeppejä, aitaa speedbumpilla ja sitten vähän yhdistely näitä. Eli pari aitaa peräkkäin tai aita ja putki peräkkäin, aita takaakierrolla ja putkeen. Semmoista pientä puuhastelua. Ruuti on kyllä ihanan touhukas treenikaveri. Se koheltaa ja säheltää ja sitten toisaalta taas oppii hirmu nopeaan ja on superinnoissaan kun saa kirmata lelulle. Kotona ja pari kertaa hallillakin ollaan naksuteltu kontaktilaatikolle. Sain ostettua suhteellisen edullisesti oikein pätevän laatikon, joten aloin opettaa sillä Ruutin lisäksi Ansaakin. En ole aiemmin tutustunut laatikko-metodiin, mutta se vaikuttaa hyvältä. Saa nähdä mikä meidän tekniikka kontakteilla lopulta on, mutta on hyvä että on erilaisia vaihtoehtoja.

Eilen reissasin Ruutin kanssa Hyvinkäälle pentunäyttelyyn, sillä Ruutille ja sisaruksille tuli täyteen maaginen 5 kuukauden ikä ja samalla näyttely"ura" saattoi alkaa. Ei me muuten olisi noin pitkää matkaa yhden pentunäyttelyn takia ajeltu, mutta saimme Hyvinkäälle kasaan kunnon sisarustapaamisen, kun viisi pentua kahdeksasta saapui paikalle. Olikin tosi kiva nähdä sisaruksia ja päästä tutustumaan myös niiden omistajiin. Ruuti oli sisaruksista pienin, varsinainen mini-Ruuti! Ruuti oli mitä mukavin reissukaveri, kun se nukkui meno- ja tulomatkat kaikessa rauhassa omassa mökissään (häkissä) takapenkillä.

Tuomarina Hyvinkäällä oli Rune Fagerström ja hän kommentoi Ruutia näin:

5 kk. Sopiva koko, erinomaiset rungon mittasuhteet. Pää saisi olla vahvempi ja pidempi malliltaan, hyvät silmät, oikein asettuneet korvat, erinomainen kaula, tasapainoiset kulmaukset. Riittävä rungon syvyys, hyvä ylälinja. Hyvä karva, tyypikkäät liikkeet, ihastuttava käytös. 

Kiva arvostelu ja kiva oli tuomarikin. Pienten tyttöjen (5-7kk) sarjassa oli kolme kisaajaa, joista Ruuti tuli kolmanneksi. Ruutin hienot siskot veivät ykkös- ja kakkostilan ja pokkasivat kunniapalkinnotkin. Ruuti käyttäytyi kehässä aika mainiosti. Juostessa meni innokkaasti eteenpäin, eikä yrittänytkään pomppia minun päälle. Myös seisominen onnistui mukiinmenevästi ja tuo viimeinen lause arvostelussa lämmitti sydäntä! Meidän kehä oli kovasti myöhässä, joten jouduimme odottelemaan kehän laidalla melkoisen pitkän ajan. Arvoin hetken autolta näyttelypaikalle lähtiessä, että otanko häkin mukaan, mutta en jaksanut lähteä kantamaan sitä. Kaikesta hulinasta ja tungoksesta huolimatta Ruuti malttoi kuitenkin ottaa lepiä lattialla pötkötellen.

Sukulaispotretti:
Jazz-serkku, Huima-veli, Kaya-sisko, Piina-veli, Ruuti ja Uni-sisko

Tänään on toivuttu pitkästä näyttelypäivästä käväisemällä mökillä ja tekemällä pitkä ihana lenkki aurinkoisessa kelissä. Kuljimme kuntorataa, joka on viimein vapautunut hiihtäjiltä. Ansa halusi kuitenkin ehdottomasti poiketa metsään ja kierrättikin minua ja Ruutia pitkin suosikkipolkujaan. Niissä maastoissa ei ole sitten syksyn liikuttu. Alan aina synkimmän talven aikaan nähdä haaveunia kesäisistä lenkkireiteistämme ja nyt kun sinne metsään alkaa vihdoin päästä, en paljon muuta haluaisi tehdäkään kuin käveleksiä polkuja pitkin. Kun vielä saataisiin Ansa juoksukuntoon, ettei sen tarvitsi kulkea hihnassa...

Minun ja Ansan hieno luontohavainto on muuten jäänyt kirjaamatta tänne kokonaan. Maaliskuussa lenkkeilimme yhtenä iltana ihan täällä meidän kotikulmilla, muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Poikkesimme kadulta omakotitalojen välissä kulkevalle metsäpolulle. Ei oltu kuljettu kuin muutama askel, kun Ansa haisteli jotain polun sivusta ja minä huomasin, että 10-20 metrin päässä polulla makaa vaaniva kissa. Ensiajatus oli, että käännytään takaisin, sillä Ansa ja kissat eivät ole järin toimiva yhdistelmä. Seuraavassa hetkessä tajusin, että tämä ei taidakaan olla mikään pieni kotikissa, vaan ihan muuta lajia. Siinä me katseltiin hetki toisiamme: ILVES ja minä, kunnes ilves ponkaisi pystyyn ja lähti juoksemaan polkua pitkin karkuun. Minä olin aivan haltioitunut näystä, se oli upeaa ja hurjaa samaan aikaan. Ansa sai ilveksen hajun nenäänsä ja kiskoi nelivetoa minut ylös polkua mäelle. Ei kuitenkaan jatkettu ilveksen jäljillä sen pidempää, vaan suunnattiin valaistulle kuntoradalle pimeän metsän sijaan. En haluaisi todistaa ilveksen ja whippetin kohtaamista. Ansalle se oli ihan selkeästi saalis, mutta en ole niin varma että ilves olisi samaa mieltä asiasta...

Talvipentu on viimein oppinut pissimään muuallekin kuin lumihankeen..!