27.6.2012

Kesää




Kesää on jo kuljettu kuukauden verran, mutta vielä ei olo tunnu kovin kesäiseltä. Parin päivän päästä alkaa kuitenkin meidän Ansan ihmisten kauan odotettu loma, joten eiköhän se kesä-fiiliskin sieltä löydy! Ansa ei paljon tunnelmia mieti, vaan nauttii hetkestä ja onkin ehtinyt touhuamaan paljon mukavia kesäisiä asioita: läträämään vedessä (mutta ihan vaan vähäsen, ettei kastu liian märäksi), kiitämään tuhatta ja sataa hyvien tuoksujen perässä ja kavereiden kanssa, metsästämään mökillä hiiriä ja myyriä, ottamaan päivänokosia auringon paahteessa. Niistä on Ansan kesä tehty!


Tälläinen on whippetille sopiva kahlailulätäkkö. 

 Hurja vaanija. 



 Kolmen kopla ei kovin herkästi satu samaan kuvaan. 



Toukokuisten agility-kisojen jälkeen jäimme kisatauolle, jota luultavimmin kestää elokuulle saakka. Treenattu on kuitenkin vähäsen ja keskitytty nostamaan virettä ja motivaatiota, eli suomeksi sanottuna tehty huippuhauskoja ja vauhdikkaita juttuja mahtipalkan kanssa. Nyt olemme pitäneet reilut pari viikkoa treenitaukoa, sekin oli paikallaan. Lomasuunnitelmissa on mökkeilyä ja lenkkeilyä sekä ensi viikonloppuna Laukaan koiranäyttely. Se onkin meidän vuoden ensimmäinen näyttelykäynti ja voipi olla, että jää myös viimeiseksi. Mutta käydään nyt kehässä pöllöilemässä, kun kerta sellaiseen mahdollisuus lähiseudulla on!






Kesäiset lenkkikaverimme naurava-Hilja ja totinen-Hymy. 

 






 Heihei ensi kertaan ja oikein hauskaa kesää blogin lukijoille!


Ei kommentteja: