8.3.2013

Hammastelijat












Pöljien perjantai-illan viettoa. Ruuti oppi muutama viikko sitten hyppäämään sohvalle ja tuo työhuoneen matalampi sohva onkin slle ihan helppo nakki. Olohuoneen sohvalle ei onneksi ole pompannut kuin pari hassua kertaa Ansan kanssa leikkiessä, eikä hinkua nukkumaan sohvalla tai sängyssä noin muuten ole. Välillä on pitänyt kyllä pentunen ottaa sohvalle kainaloon köllimään päiväunien ajaksi! Mutta kaikenkaikkiaan kummallista, että meillä on nyt koira joka hakeutuu nukkumaan paljaalle lattialle. Suorastaan ennenkuulumatonta tässä taloudessa!

Ruuti on taasen kasvanut (yllätysyllätys) ja huomenaamuna mennään lääkärille toiselle rokotukselle ja pitkästä aikaa puntarille. Sitten viime kirjoituksen on käyty ihmettelemässä (ja haukkumassa...) menoa agilitykisoissa, harjoiteltu nätisti kävelemistä kaupungilla ja monissa muissa paikoissa, seikkailtu jäällä ja nautittu keväisestä auringonpaisteesta. Ruuti vietti myös yhden päivän töissä "isin" kanssa. Kaikesta touhukkuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri siksi - Rude koettiin vielä vähän epäluotettavaksi työntekijäksi ja lähetettiin kesken päivän kotiin. Kuulema ihmisen työpäivä meni lähinnä pennun vahtimiseen ja kuskaamiseen pihalle, ettei tarttis siivota pissoja toimiston matolta.

Toiset rokotukset avaavat meille taas uusia maailmoita. Suunnitelmissa olisi osallistua pentutreffeille, suunnata mätsäriin ja muihin koiratapahtumiin sekä kuun lopulla pääsemme vihdoin aloittamaan penturyhmässä treenaamisen, joka tekee räksyttäjälle oikein hyvää. Ohitusten ja hiljaa olemisen treenaamista on jatkettu sinnikkäästi.

Ansa jatkaa oloneuvoksen elämää. Lekottelee sohvalla auringossa, nukkuu yöt meidän ihmisten välissä sängyssä (vähän on säännöistä lipsuttu...) nauttii rapsutuksista ja käy toki päivittäin pienillä hihnalenkeillä. Vielä ei olla päästy kasvattamaan lenkkien pituutta kovin, kun monena päivänä on ollut aika viileä ja tuulinen keli, eikä Ansa ole viihtynyt pihalla kovin kauaa. Naksuttelua ja temputtelua ollaan harrastettu kotioloissa ja tytöt painivat yhdessä ahkerasti, joten puuhaa Ansalla onneksi riittää!

Ei kommentteja: