Kuukausi on kulunut ja Ruuti on kasvanut kovasti sitten viime blogi-päivityksen. Päivät ja viikot viilettävät ohi melkoista vauhtia, eikä pennun kanssa touhutessa ole vapaa-ajan ongelmia. Töissä olen tehnyt paljon iltavuoroja, jotta Ruutin yksinolot eivät olisi niin pitkiä. Ruutin "isi" kun on töissä pääosin virka-aikaan. Ensi viikon jälkeen tähän tulee muutos, kun minun pitää suunnistaa töihin joka aamu kello kahdeksaksi ainakin parin viikon ajan. Voin vaan kuvitella sitä väsymyksen määrää.
Vuorotyössä on lyhyempien yksinolojen lisäksi myös se hyvä puoli, että Ruutista ei toivottavasti kasva mitään kellokallea. Eri päivinä ruokailut ja ulkoilut rytmittyvät vähän erilailla. Ruuti nukkuu yöt tosi hyvin ja rauhassa. Viime vikolla oli vähän vatsaongelmia ja silloin kävimme yölläkin ulkona, mutta muuten Ruuti on kyllä ollut yöt hienosti sisäsiisti. Näin viikonloppuaamuisin Ruuti heräilee melko aikaisin, joten olemme käväisseet pihalla ja jatkaneet sitten taas unia. Ruuti on kyllä hauska tyyppi. Se on äärimmäisen touhukas ja onkin ansainnut lisänimen "sekottaja", sillä ehtii välillä joka paikkaan sekoittamaan asioita ja järjestämään kaaosta. Se tekee innoissaan yhdessä asioita, retuuttaa leluja ja metsästää nameja. Välillä tuo riekkuminen menee vähän yli ja Ruuti roikkuu housunpuntissa tai ryöstää lapasen suoraan kädestä. Toisaalta Ruuti osaa hienosti rauhoittuakin. Tässä tietokoneella istuessani pentu on ensin nakertanut viereisessä huoneessa luuta ja sitten käpertynyt nukkumaan minun jalkoihin. Meidän jokailtaiseen rutiiniin kuuluu, että istun edes hetken olohuoneen lattialla ja otan Ruutin hellittäväksi ja rauhoittumaan syliini. Kahdenkeskisiä seurusteluhetkiä vietetään myös mm. vessanpöntöllä istuessa!
Joka päivä on yritetty harjoitella elämisen alkeita, joko vahvistaa jo aloitettujen asioiden oppimista tai tutustua johonkin uuteen. Ruuti on täällä meidän kotikulmilla käynyt aika äänekkääksi. Vastaantulevat koirat ja ihmisetkin pitää haukkua ja välillä ihan vaan ulos mennessä pitää päästää pieni fanfaari "MINÄ OLEN TAAS TÄÄLLÄ!!". Olemmekin tehoharjoitelleet ohituksia ja muiden menijöiden kohtaamista, mikä on yllättävän hankalaa täällä lintukodossa. On niin helppo suunnata tuosta pihalta suoraan metsikköön tai pururadalle, joissa harvemmin tulee vastaan ketään. Ja vaikka menisi tuohon meidän alueen pääkadullekin, niin ei siellä ikinä mitään ruuhkaa ole, hyvä jos yksi ihminen tulee vastaan... Harjoittelua on kuitenkin saatu tehtyä ihan mukavasti. Yleensä alkulenkistä haukututtaa enemmän, mutta kun treenataan kontaktin ottamista, niin loppureissusta ei tarvi enää haukkua ollenkaan. Eikä vaikuta siltä, että Ruuti mitenkään niitä vastaantulijoita tai toisia koiria pelkäisi, koska ihmisten luo menee sitten haukkumisen jälkeen töpö vispaten ja isoja koiriakaan ei kauhistu. Räksyttää vaan suoraan naaman edessä. Lääkärillä rokotuksilla käydessämme hoitajat kommentoivat, että "onpa sillä kova ääni..." Tokihan siellä odotushuoneessa piti huudella, kun sinne tuli muitakin potilaita.
Ruuti ja rakas Salme-siili
Kaupungilla on käyty sekä kyläilty kavereiden ja sukulaisten luona ja Ruuti on ollut kaikissa paikoissa ihan kotonaan. Ruuti on kohdannut monenlaisia aikuisia koiria ja muutamia pentukavereita. Siskoni luona kyläillessä Ruuti pisti Lyyti-serkun, eli siskon kaksivuotiaan, hyvin innokkaan sekä kovakouraisen nahkalassien kuosiin. Kun astuttiin ovesta sisään, Ruuti räksytti päin Lyytin naamaa ja en ole kyllä Lyytiä koskaan nähnyt niin hämmentyneenä ja rauhallisena. Se luimisti korviaan, käänsi päänsä pennun lähestyessä toiseen suuntaan ja painoi hännän takajalkojen väliin. Järkyttävää, että tuommoinen pieni pörröinen rääpäle kehtaa marssia toisten kotiin huutelemaan! Ulkona Lyyti palasi omaksi itsekseen ja teki hurjia syöksyjä hihnassa pennun juostessa ohi. Aika pitkään taitaa vielä mennä, ennenkuin nämä serkukset pääsevät juoksentelemaan vapaana yhdessä. Sen sijaan Lyytin "isosisko" Nessi-cavalier on oikein sopivan kokoista seuraa Ruutille, joskaan leikkimään ei Nessi ala.
Röhki-possu on Ruutin ehdottomia suosikkileluja
Olemme käyneet "treenaamassa" hallilla kerran tai pari kertaa viikossa. Kätevää kun halli on tuossa kivenheiton päässä meiltä kotoa, joten pennun kanssakin voi sinne kävellä. Hallilla on leikitty erilaisilla leluilla, tehty vähän lelulle lähetyksiä aidan siivekkeiden välistä ja ilman siivekkeitä. Juostu putken läpi, naksuteltu kosketusalustalle ja kolisteltu keinua. Kun päästän Ruutin hallin pihassa vapaaksi, suuntaa se suoraan ovelle, joten hallista on tainnut tulla pennun mielessä ihan hauska paikka. Kuukauden kuluttua, kun Ruutin rokotukset ovat kunnossa, alamme harjoittelemaan penturyhmässä, arkitottelevaisuusjuttuja, ohjaustekniikoita ilman esteitä sekä muita perustaitoja agilityä varten. Aion myös pikkuhiljaa itsenäisesti treenata sellaisia asioita, joita pennun kanssa ylipäänsä voi tehdä ja kuukauden parin päästä ruvetaan tekemään pennulle sopivia hyppytekniikkaharjoituksia. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus pistäytyä hallilla haistelemassa kisatunnelmia ja harjoittelemassa kontaktin ottamista hälyssä ja koirapaljoudessa.
Ruuti 13 viikkoa ja onhan tuo kokoero taas vähän tasoittunut. Kuvat vaan on luvattoman huonoja... Tällä viikolla selvisi, että täällä meillä päin ei ole ollut näin pilvistä talvea viiteen kymmeneen vuoteen, peräti 18 tuntia aurinkoa joulukuun alun ja helmikuun 19. päivän välillä. Huikeaa. Ei siis ihmekään, että kelit eivät ole suosineet valokuvausta, eikä tuo tumman sävyinen ja kovin eläväinen pentukaan sitä edesauta. Koittakaa siis jaksaa näitä vähän sekalaisia räpsäyksiä, kyllä se kevät ja valo sieltä kohta tulee ja toivottavasti sen myötä hiukan parempilaatuiset kuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti