Viime lauantaina meille saapui uusi perheenjäsen, pikkuinen lelukoira Ruuti! Ruuti on rodultaan espanjanvesikoira ja vaikuttaa näin muutaman päivän tuttavuuden jälkeen oikein reippaalta ja touhukkaalta tapaukselta. Olemme tähän mennessä tutustuneet kotioloihin ja vähän lähiympäristöönkin. Harmi, että pakkaset kiristyvät taas lähipäivinä, jolloin pentu ei tarkene ulkoilla kovin pitkään, pitää siis keksiä enemmän sisäpuuhia. Muistelen kaiholla sitä, kun Ansa-pentunen saapui meille kesäkuun ihanaan lämpöön ja vietimme aimo osan päivistä ulkosalla temuten. No, eiköhän se kevät ja kesä ole jossain tuolla nurkan takana. Kesään mennessä Ruutikainen on kasvanut sen verran isoksi, että voidaan puuhailla jo vaikka mitä! Ruutilla on käytössä myös Oonalta peritty pentu-villanuttu, joka lämmittää mukavasti pakkasella.
Meillä on vieraillut aika paljon ystäviä ja sukulaisia tutustumassa Ruutiin. Lapset ja aikuiset ovat kaikki Ruutin kavereita, eikä mikään ole jännittänyt pentua. Tänään Ruuti kävi ostamassa itselleen oman pikkumökin (pienen häkin) Mustista ja Mirristä. Kaupassakaan mikään ei pelottanut. Kadulla menevät autot, pyöräilijät ja mäkeä laskevat lapset ovat vaan mielenkiintoisia ja niitä pitää tuijotella. Olen itse nyt pentulomalla viikon verran ja tarkoitus olisi tutustua monenmoisiin uusiin asioihin. Suuntaamme lähipäivinä agilityhallille leikkimään ja ihmettelemään muita pentuja. Tarkoitus olisi myös ajella autolla vähän vilkkaammille paikoille katselemaan maailman menoa. Täällä meidän kulmilla kun on niin rauhallista. Ja bussillakin varmaan reissataan.
Yksinoloharjoituksia ollaan myös aloiteltu. Ruutilla on aika kova ääni, eikä se epäröi käyttää sitä kun alkaa harmittamaan. Harmitusta aiheuttaa se, että pieni pentunen jätetään omaan aitaukseensa alakertaan tai välillä jopa se, että vessan ovi suljetaan sen nenän edestä. Kauheaa vääryyttä! Näitä hommia on siis treenattu ja eiköhän se siitä ala sujumaan.
Ansa on ollut hirmuisen väsynyt pennun touhujen seuraamisesta. Ansa oli meidän mukana pennunhakureissulla Helsingissä. Se oli heti kovasti innoissaan pennun tavattuaan ja Ansasta tuli välittömästi myös Ruutin idoli. Ulkona Ruuti kipittää uskollisesti Ansan perässä. Sisätiloissa tytöt ovat vähän hammastelleet ja leikkineet yhdessä. Ansan leikit vaan uhkaavat innostuksen kasvaessa käydä vähän liian rajuiksi, mutta välillä Ansa on retkottanut lattialla tai pedillään kyljellään rauhassa ja antanut Ruutin kiipeillä päällään. Aluksi Ansan mielestä ei ollut oikein sopivaa nukkua samassa pedissä pennun kanssa ja Ansa häipyikin paikalta jos Ruuti tunki sen pedille. Nyt tytöt ovat kuitenkin jo nukkuneet vierekkäin. Luiden päältä Ansa kyllä murahtelee pennulle, mutta pentu ei pahemmin sitä säikähdä. Ansa vetäytyy kyllä usein nukkumaan omiin oloihinsa sohvalle tai sängylle, johon pentu ei pääse. Ja ne luutkin Ansa piilottaa varmuuden vuoksi sohvatyynyjen alle, jonne pennulla ei ole mitään asiaa.
Ja muutama sana Ansastakin:
Ansan sairasloma on jatkunut, koska se nitkautti vasemman etusensa varpaan joulun jälkeen juostessaan vapaana metsäpolulla. Juuri kun iloitsin edellisen vamman kuntoutumisesta, joutui Ansa taas jäämään lepolomalle. Olemme sen jälkeen lenkkeilleet vain remmissä. Aluksi kipeä jalka oli ulkoillessa pienessä paketissa, mutta kun Ansa ei ole varvasta mitenkään oireillut, en ole viitsinyt sitä enää pakettiinkaan laittaa. Huomenna tulee kolme viikkoa tuosta onnettomuudesta ja olemme venyttäneet lenkit tunnin mittaisiksi. Luulenpa, että ensi viikolla testataan varvasta varovasti agility-hallissa ja Ansa pääsee kokeilemaan vapaana juoksemista johonkin sopivan pehmeälle alustalle. Vähän hirvittää kaiken sen jälkeen mitä olen lukenut ja kuullut whipujen ja muidenkin vinttareiden varvasvammoista, että entä jos tämä onkin joku ikuisuusongelma. Mutta ei kai sitä auta kuin kokeilla mitä se varvas tuumaa rankemmasta menosta. Turvotus varpaasta laski kahdessa päivässä, eikä Ansa ole ontunut sitä lainkaan. Varvas ei tykännyt pahaa siitäkään, että Ansa kävi riehumassa sisätiloissa kaveriensa kanssa, eikä se meno tuolla ulkona hihnassakaan ole aina ollut kovin hillittyä... Toivotaan siis parasta, että meidän sairaslomailut olisi tässä ja päästäisiin lenkkeilemään ja harrastamaan normaalisti.
Rankkojen pennunhoidollisten tehtävien välissä on hyvä vetäytyä vähän lepäämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti