16.5.2010

Ansa Ainokainen


Ansa on nyt totutellut ainoan koiran elämään kuukauden ajan. Kova muutos on Oonan lähtö ollut Ansankin elämässä. Tytöt olivat niin läheisiä, parhaita kavereita kahden vuoden ajan. Ne nukkuivat vierekkäin, painivat ja leikkivät päivittäin ja hoitivat toisiaan ahkerasti. Ansaa ei ole tullut aikeista huolimatta koskaan totutettua pitkiin yksinoloihin. Tähän mennessä Ansa oli ollut pisimmillään yksin muutaman tunnin ajan ja nekin kerrat olivat hyvin satunnaisia.

Onneksi me ihmiset olemme saaneet järjesteltyä aikataulujamme, niin että Ansalla on ollut pehmeä lasku uuteen tilanteeseen. Korvaamaton apu on ollut siskoni Nessi-koira, joka on ollut täällä meillä Ansan seuraneitinä muutamia päiviä. Kiitos vaan siskolle hurjasti! Keväiset kelit ovat kutsuneet lenkkeilemään pitkiä reissuja harvase ilta ja myös agility-treenit alkoivat taas parin kuukauden tauon jälkeen, joten Ansalle on löytynyt runsaasti kivaa ja väsyttävää puuhaa. Ystävä lainasi meille myös Dap-haihduttimen, joka osaltaan auttaa Ansaa rauhoittumaan kotona yksinollessa. Emme ole onneksi saaneet palautetta naapureilta huutavasta koirasta ja monesti kotiin tullessa Ansa kipittää sohvalta eteiseen, joten luulenpa että se on melko rauhallisesti täällä itsekseenkin.



Nessi ja Ansa eivät koskaan ole olleet kauhean läheisiä, vaan Nessi on mieluummin pitänyt välimatkaa Ansaan. Ansa kun on sen mielestä vähän liian innokas ja päällekäyvä. Nyt nämäkin serkukset ovat lähentyneet toisiaan ja ovat jopa nukkuneet Ansan aloitteesta vieri vieressä. Lenkeilläkin Nessi on ihan eri tavalla seuraillut Ansaa ja juossut villinä Ansan perässä. Aiemmin Nessi oli ennemminkin Oonan kaveri.




Nessin lisäksi meillä on ollut myös whippet-hoitolaisia parina viikonloppuna. Ensin Ansan siskopuoli Sofi ja Sofin tytär Aava vierailivat meillä omistajiensa reissun ajan. Ja vapun aikaan whippet-rouva Vimma vietti meillä päivän. Ansa on hakeutunut myös näiden kaverien läheisyyteen nukkumaan. Selvästi se kaipaa ystäväänsä...


Sofi ja Ansa


Olemme käyneet myös lenkkeilemässä koirakavereiden kanssa, jottei Ansan elämä olisi niin yksinäistä. Nämä kuvat ovat hiekkakuoppareissulta Hiljan, Vimman, Hymyn ja Sofin kanssa ja hienot kuvat on ottanut Tanja Koskela!


Koko kööri


Hymy on ihan paras leikkikaveri!



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voi Ansa! Nessi on täällä valmiina terapiareissulle taas.

-j.