21.3.2009

Tampere KV 15.3.

Kuva: Hanna Seppä


Kävimme viikko sitten pyörähtämässä ekaa kertaa juniori-luokassa Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä. Päivä oli oikein mukava, vaikkakin pitkä ja kotiintuomisena oli hyvät tuloksetkin. Ansa oli itävaltalaisen tuomarin Robert Blümelin silmään ERInomainen ja sijoittui luokkansa neljänneksi 18 juniori nartun joukosta! Arvostelu oli seuraavanlainen:

11 months. Elegant & feminine type. Correct head. Nice expression. Straight in front. Moves well but a little bit slow.




Paikalla oli myös neljä Ansan sisaruksista, joten kolme siskosta (P. Omenakaneli, Ansa, P. Onnenkoru) nököttivät kehässä peräkkäin. Kaikki 5 sisarusta (eli myös pojat P. Obelix ja P. Onnenlantti) saivat ERIt ja Obelix-Epeli sijoittui omassa luokassaan toiseksi. Hienoja lapsia ovat siis kaikki!




Kehänlaidan painit.

Siiri ja Ansa yritettiin saada poseeraamaan kuvaan yhdessä.


Koska whippettejä oli Tampereella paikalla kokonaiset 120 kappaletta, pennut ja juniorit arvosteli varatuomari. Osallistuimme myös Paras narttu-kehään, jossa tuomarina oli Lee Greer Uudesta-Seelannista.

Odotellessa Ansa halusi treenata vaihteeksi istumista.


Rouva Greer tutki vielä Ansan ja vahvisti Robertin antaman arvostelun. Neljän parhaimman nartun joukkoon emme enää mahtuneet.

Oli hauska päästä näkemään Ansan siskoja ja veljiä! Ansa erottui joukosta (ei ehkä kovin edukseen) olemalla se kaikista suurin vöyhkä. Kaikki ne muut näyttelyn 119 whippettiä kulkivat niin ylväästi ja arvokkaasti ympäriinsä, kun meidän Ansaliini kiskoi, ryntäili, hyppi ja ryömi eli teki kaikkensa päästäkseen tutustumaan joka ikiseen koiraan ja ihmiseen näyttelypaikalla. Elämme toivossa että ikä tuo malttia ja ryhdikkyyttä Ansankin olemukseen ja jatkamme siedätysharjoituksia..!

4 kommenttia:

johanna kirjoitti...

Keväinen vihreä näyttää olleen whippet-kehän väri tuomaria myöten. Hyvä Ansa! Ei se vöyhkääminen haittaa, se on söpöä ;)

Elina kirjoitti...

Juu, ainakin Ansaliinos on erittäin sosiaalinen mikä on hyvä, tuo vöyhöttäminen vaan tuppaa käymään meidän Ansan seuralaisten kunnon ja hermojen päälle välistä..! ;)

Anna, Sofi ja Lilah kirjoitti...

Suuuret onnittelut mahtavista tuloksista ekoissa "oikeissa" näytelmissä! Ansa on hieno tyttö :)!

Elina kirjoitti...

Kiitos kiitos!! Seuraavia näyttelyitä odotetaan täällä innoissaan vaikka niihin onkin aikaa vielä yli kuukausi... ;)