Mitäs meille

Syksy lähti käyntiin vauhdilla ja tässä sitä ollaan jo marraskuussa menossa. Kerrataan vähän mitä meillä on tässä reilun parin kuukauden aikana puuhailtu. 

Lenkkeilty on paljon. Nautittu patikoinnista metsässä, koirat on kirmanneet innoissaan ja välillä on katseltu (ja ehkä vähän poimittukin) sieniä. Ihania kelejä on piisannut. Ensin kovasti lämmintä ja lokakuun lopulla nautittiin muutaman päivän verran pikku-talvesta syksyn keskellä. Meille nimittäin satoi ihan mukavasti lunta ja mahtavaa auringonpaistettakin saatiin. Koirat ottivat ilon irti ensilumesta ja ulkoilimme oikein urakalla. Nyt illat ovat pimenneet ja metsälenkit vaihtuneet remmissä valaistuilla reiteillä lenkkeilyyn. Tai siis Ansa joutuu valitettavasti kulkemaan hihnassa, kun taas Ruuti saa hyvää vapaanaolo-harjoitusta, kun se opettelee ohittamaan vastaantulevia ihmisiä vapaana. 


Agilityn saralla ollaan harjoiteltu paljon hyppytekniikkaa ja vähän muutakin. Ansan kanssa olemme käyneet melko ahkerasti seuran yhteisissä hyppytekniikkatreeneissä ja niiden lisäksi on treenattu itsekseen. Olemme tehneet perusjuttuja: perussarjaa, set pointtia, korkeuden ja etäisyyden arviointia ja muutamia vähän hankalampia juttuja. Hyppytekniikan treenaamisesta ei ole haittaa yhdellekään koiralle ja ajattelin, että nyt se on erityisen hyvää Ansalle, joka palaa yhtä varvasta vähäisempänä agilityn pariin.

Ruutin kanssa otimme osaa Ulla Kaukosen hyppytekniikkakurssille syyskuussa kotihallilla. Ilmoittautumisaika oli aikaisin kesällä, jolloin Ansan toipuminen oli vielä kovin vaiheessa, joten en uskaltanut ilmoittaa Ansaa mukaan. Ruutinkin osallistuminen oli vaakalaudalla kun se aloitti ensimmäiset juoksut juuri ennen kurssia. Meidän hallissa ei juoksuiset nartut saa normaalisti treenata, mutta kursseille osallistuminen on poikkeus, joten pääsimme onneksi Ruutin kanssa mukaan hyppimään. Kurssilla Ruuti teki perussarjaa, jota on aiemminkin tehnyt, set pointtia ja etäisyyden arviointia. Ruutin tekniikka oli siinä vaiheessa Ullan silmään ihan hyvää nuoren koiran tekniikkaa, mutta toki kasvun ja kehityksen myötä tekniikkakin kokoajan muuttuu. Näiden treenien lisäksi saatiin vinkit moniin muihinkin harjoituksiin, sillä pennun kanssa voi tehdä melkein kaikkia tekniikkatreenejä.

Nyt meillä onkin tavoitteena tehdä hyppytekniikkaa kerran viikossa ja tässä loppusyksystä tai alkutalvesta pikkuisen lisätään harjoitusmäärää. Harjoituksia tehdään ponnareilla ja pikkuhiljaa esitellään rimoja niihin mukaan. Myös pienissä ratatreeneissä käytämme nyt ponnareita. Itse rimojen korottaminen aloitetaan vasta sitten myöhemmin ja sitä tehdään sitten korkeuden arviointia harjoittelemalla. Selvästi huomaa, että Ruutin hypyt ovat tässä vaiheessa vielä monesti liioteltuja, eli tekniikan harjoittelu on kovasti paikallaan. Mahtavaa, että saadaan opeteltua se hyväksi heti alusta alkaen, ettei tarvitse myöhemmin lähteä korjaamaan ongelmia, joka saattaisikin olla huomattavasti pidempi tie.

Siskokset vasemmalta: Ruuti, Daami ja Uni

Ruutille tulikin juoksujen vuoksi vähän taukoa treenaamiseen, tosin juoksujen aikaan otettiin osaa Caraydan-leirille, joka järjestettiin Pöytyällä Kuralan kartanossa. Se olikin ihana leiripaikka, mökit ja treenikenttä lähekkäin ja niitä ympäröi mahtavat sänkipellot, joilla koirat sai kirmata vapaana. Viikonlopun aikana harjoiteltiin agilityä ja tokoa ja kivoja olivat treenit! Oli myös hauska päästä näkemään Ruutin hienoja sisaruksia ja muita sukulaisia. Sisaruksista treenaamassa oli kolme ja lisäksi kaksi kävi paikalla turisteeraamassa päiväseltään. Ruuti oli vähän siskojaan (ja toki myös veljiään) pienempi ja niin pennun näköinen pikku-pörrö! Oli kiva myös päästä näkemään mitä Ruuti tuumaa oleilusta vieraassa paikassa itsekseen. Juoksuista Rutea kun ei voinut roudata ihan joka paikkaan mukana, vaan sen piti välillä jäädä yksin tai siskonsa kanssa mökkiin odottamaan. Hyvin ja hiljakseen se malttoi jäädä yksinkin. 

Nämä upeat agilitykuvat ovat leiriltä ja ne on ottanut Ulla Virtanen! 

Riiviö hamuaa lelua 

Vähän on hypyt liioteltuja... korkeuden arvioinnin treenaaminen on paikallaan

Kuuliainen pentu! 

Ruutin kanssa aloitimme nyt syksyn myötä agilityn penturyhmässä, jossa meillä on mainio opettaja ja treenikaverit. Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko ja vaikka ollankin tehty hyvin perusasioita (yksittäisiä esteitä, siivekkeen takaakiertoa ja estesuoria) on treenien anti ollut iso ja omaan pääkoppaan olen saanut kuvan siitä, mihin asioihin kannattaa tässä vaiheessa keskittyä. Harjoittelemme näitä perusasioita edelleenkin ja pyritään hiomaan yksityiskohtia paremmiksi. Leiriltä ja penturyhmästä olen saanut myös hyvät eväät kontaktien treenaamiseen, joten siinä meillä riittää puuhaa talven pimeinä iltoina!


Ansan kanssa on itsenäisesti tehty hyvin pieniä juttuja ja harvakseltaan. Pari kertaa olemme kokoontuneet treenaamaan yhdessä whippet-kavereiden kanssa, jolloin on porukalla jaksettu rakentaa isompi rata ja muutenkin on ollut apua tarjolla. Yhtenä perjantai-iltana pääsimme osallistumaan ratatreeneihin, jossa tehtiin 3-luokan tasoista rataa kisamittaisella kentällä ja esteväleillä. Se oli hauskaa! Viime lauantaina oli vuorossa Lempäälän reissu, eli Whippet Agility Weekend 2013! Tällä kertaa tuntui siltä, että kaksi päivää WAWia olisi vähän liikaa Ansalle, kun emme ole vielä niin paljon liidelleet ja koiran säilytys kylmillä keleillä autossa on myös jokseenkin hankalaa, joten ajelimme Lempäälään päiväseltään. 

Paikalla oli iso joukko innokkaita whippet-ihmisiä ja whipusia. Meidän ryhmän kouluttajana oli Maria Salonen ja tehtiin hypyistä ja putkista koostettua rataa. Siinä sai tehdä monipuolisesti tekniikkaa, erilaisia valsseja, välistävetoja, takaakiertoja... On ollut kiva päästä itse pitkästä aikaa tekemään pidempää ja haastavampaa rataa. Ansan vire vaan oli kateissa. Menomatka oli vähän jänskä, kun matkustettiin vieraassa autossa ja whippet-kaverin kanssa samassa häkissä. Autossa odottelu on myös Ansasta tympeää, joten vauhti oli sitten sen mukaista radalla. Mietin kannattaako Ansan kanssa enää lähteä muualle kursseille (ei ainakaan kisoihin), koska se ei vaan toimi. Mitään suuria tavoitteita ei Ansan agi-uralle ole, joten ihan hyvin voidaan käydä tekemässä kivoja treenejä kotihallilla ja välillä kokeilla myös kisaamista siellä. Keskittyä niihin hauskoihin juttuihin, joista Ansa tykkää. Treenin lopuksi pistin kaikki peliin, että sain Ansan riehumaan ja haukkumaan kentällä pallon päältä, jotta saatiin hyvä lopetus ja sitten äkkiä ulos hallista. 

Molemmat koirat ovat käyneet hierojalla, tai siis hieroja kävi meillä pariin otteeseen lokakuussa. Ensin hierottiin Ansa, jolta löytyi taas vähän jumitusta sieltä vasemmasta olasta. Ansa sai jumppaohjelmaansa fyssarin määräämien punnerruksien lisäksi niskan venytys -liikkeitä. Alunperin oli tarkoitus, että molemmat tytöt hierotaan samalla visiitillä, mutta koska Ruutilla oli vielä juoksut, siirrettiin Ruutin hieronta myöhemmäksi. Ruuti kyllä itse olisi halunnut hierottavaksi jo ensimmäisellä kerralla. Tuppaantui hierojan patjalle pötköttämään ja kun Ansaa hierottiin, rötkötti Ruuti selällään vieressä hakemassa kutituksia! Pari viikkoa myöhemmin hieroja tuli uudelleen ihan vaan Ruutia varten. Ruuti olikin oikein pätevä hierottava, malttoi olla paikallaan ja nautti silmät kiinni hieronnasta. Ruuti sai isot kehut hierojalta, jolla vesikoira-asiakkaita on vuosien varrella ollut paljon. Ruutin rintarangasta löytyi jumituksia, jotka saatiin hieronnassa avattua. Ruutille määrättiin viikon verran rentoa ravia ja kielto isommille riehumisille Ansan kanssa. Eilen Ansa kävi taas fyssarin tarkatuksessa. Amputoidun varpaan jalka oli parempi kuin viimeksi ja lihaksistokin on siinä kehittynyt punnerrusten ja muun treenin myötä. Oikea takajalka on se, johon nyt keskitytään jumpissa, sillä sen tuki on vähän heikonlainen. Tämä sama juttu havaittiin pari vuotta sitten ja nyt paneudutaan siihen täsmäjumpilla. 

Lokakuussa koirat viettivät aikaa myös hoidossa, sillä meidän talossa on remontoitu niin kattoa kuin patteriverkostoakin. Huopien repiminen ja uusien kattokaivojen asentaminen oli niin äänekästä hommaa, että Ansaa pelotti kovasti. Tytöt viettivät useita päiviä hoidossa tätien kodeissa ja mummolassa ja kivaa oli! Olivat kuulema ihan helppoja ja nätisti käyttäytyviä hoitolaisia. Patterien korjausten aikaan me ihmiset oltiin vuoropäivinä kotona valvomassa tilannetta ja korjaajatkin olivat koiraihmisiä. Remontit kuitenkin tuppaavat meidän talossa menemään vähän vikaan ja venymään, joten korjaajat ovat joutuneet palaamaan paikalle muutamaan kertaan myöhemminkin. Yhtenä päivänä tulin kotiin töistä ja ihmettelin miten koirat ovat päivän aikana saaneet vessan oven auki, niillä kun ei ole ollut tapana avata suljettuja ovia. Lopulta selvisi, että korjaajat ovat käyneet meillä päivän aikana ilman erillistä ilmoitusta säätämässä pattereita. Onneksi koirat olivat kuitenkin tallella ja turvassa kotona ja remonttimiehilläkin on tainnut olla ovesta astuessa lämmin vastaanotto...