Pakkasilla

Kylmillä ilmoilla meillä on vietetty kotielämää. Aluksi kotona laiskottelu otti koville, Ansalle. Syksyn tullen vapaana juoksemaan ei päässytkään ihan joka ilta kun pimeys tuli niin aikaisin. Juuri kun lumen tulon jälkeen pimeässä metsässäkin näki taas lenkkeillä, iskivät pakkaset. Energiaa riitti. Onneksi välissä on ollut vähän lauhempiakin päiviä ja jaksoja, jolloin on pääsy rallaamaan metsässä ja pellolla. Ansa on kyllä ollut myös innokas remmilenkkeilijä kovemmillakin pakkasilla, fleece-haalari ja takki yhdistelmällä on voitu käväistä puolen tunnin kävelyllä vielä lähes -20 asteessa.

Oonan liikkuminen kylmillä ilmoilla on ollut varsin surkeaa. Pakkanen iskee kipeisiin niveliin ja tassut eivät kestä kylmää ollenkaan. Lenkkeily on jäänyt hyvin vähäiseksi. Syksyllä Oona pääsi jopa puolentoista tunnin metsälenkeille mukaan ja rankempien lenkkien myötä myös jäsenet tuntuivat lämpenevän erilailla ja Oona ravasi puhtaasti pidempiä pätkiä. Nyt tämän pitkän pakkastauon jälkeen lenkkeily täytyy taas aloittaa varovasti alusta, pikkuhiljaa kasvattaa lenkkkien pituutta ja rasituksen määrää.

Eilen meillä kävi hieroja, joka hieroi molemmat koirat. Ansalle hieronta oli ensimmäinen, toki itse olen sen jäseniä jonkin verran venytellyt ja vähän yrittänyt joskus hieroakin. Halusin hierojan katsovan Ansan läpi mahdollisten jumitusten ja ongelmien varalta, jotta voimme kevään myötä lähteä turvallisin mielin kasvattamaan Ansan kuntoa. Kesäkaudella kun olisi haaveissa osallistua maastojuoksukisoihin, jos se kunto saadaan kohdilleen. Ansa on myös pari kertaa tehnyt pellolla kuperkeikkoja kavereiden kanssa juostessa ja ennen joulua juoksi metsässä täysiä päin minua jolloin kaaduin osittain Ansan päälle. Mitään aristelua ei näiden tapausten jälkeen ole Ansassa tuntunut tai näkynyt, mutta halusin varmistaa ettei niistä ole aiheutunut pahempia ongelmia.

Aluksi Ansa oli vähän hämmentynyt hieronnasta, mutta rauhoittui sitten paikalleen ja nautti käsittelystä silmät kiinni. Ansa olikin varsin hyvässä kunnossa, eli mitään suurempia jumeja tai edes kuona-aine kertymiä ei Ansasta löytynyt. Takareisien syvissä lihaksissa tuntui pientä jumitusta, eikä Ansa antanut tehdä kovin syviä venytyksiä takareisille. Niitä täytyykin jatkossa venytellä ahkerasti. Ja niskan hieromista saimme myös kotiläksyksi.

Oona oli hierojan mielestä nyt paljon paremmassa kunnossa kuin kesällä. Selkä oli kesällä todella kova, nyt paljon parempi. Varmasti agilityn lopettaminen on vaikuttanut paljon Oonan kroppaan. Toki Oonan lihasmassa on vähentynyt liikkunnan vähentyessä myöskin, mutta oli mukavaa tietää että tilanne on parempi. Oonan kulkeminen kun on mennyt huonompaan suuntaan kesästä, mutta voi olla että osaltaan siihen vaikuttavat myös kylmät ilmat. Nyt koirilla on muutaman päivän lepoaika menossa hieronnan jälkeen, sitten voimme hyvällä mielin jatkaa molempien kanssa kuntoiluprojekteja!



Pakkasilla kotona on siis lepäilty, mutta myös puuhattu etsimis-leikkejä ja temppuilua sekä leikitty yhdessä. Oonan kanssa ehdimme syksyllä käydä pari kertaa Training Tracksin tokon starttikurssilla, joten olemme yrittäneet harjoitella toko-liikkeitä (lähinnä seuraamista, stoppeja, istumista, maahanmenoa ja seisomista) kotona. Vähän vaan on tämän kouluttajan motivaatio hukassa, nyt keväällä pitäisi senkin suhteen piristyä. Oona on kyllä ihanan innokas ottamaan osaa kaikkiin mahdollisiin touhuihin ja tuolta kurssilta saimme tosi hyviä neuvoja ja vinkkejä!

Ansan agilityt jatkuivat joulutauon jälkeen ja meidän ryhmällä onkin ollut uusia innostavia kouluttajia. Viime viikonloppuna tutustuimme myös talven kunniaksi slalomin saloihin, tosin emme laskettelurinteessä vaan agilityhallissa. Otimme osaa agilityn slalom-tekniikoiden kurssille, jossa saimme treenattua lisää aiemmin harjoiteltuja ohjauskuvioita. Sunnuntaina teimmekin meidän tähän astisen agi-uran pisimmän radan, jolla oli 21 estettä. Hauskaa oli!



Esitelläänpä Ansan agility-takkikin tässä kun niin terhakka kuva sattuu Ansasta olemaan se päällään. Ompelin sen loppusyksystä. Se on kirkkaan pinkkiä fleeceä ja melko lämmin hallissa vuoroa odotellessa. Toki näillä kovilla pakkasilla Ansalla on päällään myös haalari, viime kerralla agissa sitä ei otettu pois edes radalle, kun hallissa oli lämpötila vahvasti pakkasen puolella. Mutta tästä takista piti vielä lisätä, että meinasi vähän nolottaa ekalla kerralla marssia agility-hallille pinkin leidini kanssa. Olen se hörhö joka pukee koira-parkansa fifiksi kun muut urheilijakoirat on puettu neutraalin värisiin sporttisiin ja teknisiin kamppeisiin... Noh, takki sai kyllä heti kehuja muutamalta treenaajalta, joten sen jälkeen olemme kulkeneet pää pystyssä harjoituksiin koko pinkissä komeudessamme! Tai siis ei minulla itselläni ole pinkkiä päällä vaan juurikin ne neutraalit värit ja kamppeet, Ansa saa hoitaa hienostelun meidän porukassa, onhan se muutenkin paljon nätimpi kuin minä.