Ansa harvavarvas

Lopen kyllästynyt hihnassa olemiseen... 

Ansan venähtänyttä varvasta yritettiin parannella monta kuukautta. Ansa oli täyslevossa, sitten liikuntaa lisättiin pikkuhiljaa ja apuna oli myös tukiside, että varvas saisi parantua rauhassa. Toukokuulla lenkkeilimme jo 5-6 kilometrin hihnalenkkejä. Kun Ansa riekkui ulkona hihnassa rajummin Ruutin kanssa, nitkautti se varpaansa ikävästi ja ontui jonkin aikaa jalkaansa. Varvas oli kokoajan normaalia turpeampi ja turposi entisestään noiden nitkautusten jälkeen. Tilanne alkoi näyttää siltä, ettei varvas tule kuntoon levolla, vaan se pitää poistaa, jotta lopulta pääsemme kiinni normaalin elämän syrjään.

Varvasamputaatioita tehdään whippeteille ja muille vinttikoirille jonkin verran. Kovassa vauhdissa varpaat joutuvat koville ja monesti revähtänyt, venähtänyt tai sijoiltaan mennyt varvas ei palaudu entiselleen levonkaan kanssa. Vaivat uusivat herkästi. Vaikka olen lukenut ja kuullut lukuisista onnistuneista amputaatioista, niin silti Ansan leikkaus jännitti ihan hirveästi. Myös ajatus siitä, että amputaation jälkeen Ansa loukkaisi jonkin jäljelle jääneistä varpaistaan pelottaa.

Ansa pääsi leikkauspöydälle 5.6. Leikkaus sujui hyvin. Kotiin toin umpiunessa olevan kaverin jonka jalka oli isossa paketissa. Pehmustepakettia pidettiin tassun suojana puolitoista viikkoa, eli tikkien poistoon saakka. Välissä paketti uusittiin ja haavan tilanne tarkastettiin. Paketin kanssa liikkuminen oli ensin kivusta ja ahdistuksesta johtuen varsin hankalaa. Ensimmäiset pissat tulivat pihalle vasta leikkausta seuranneen päivän iltana. Enpä ole ikinä ollut yhtä iloinen koiran pissasta. Olin iltavuorossa töissä kun sain puhelimeeni kuvaviestin kotoa, jossa Ansa kökki puskapissillä!

 Nukutuksesta heräilevä Ansaliinos ja 150%:sti parantumista nopeuttava sydänpaketti

 Lampunvarjostin päässä on pahuutta... 

Pakettijalka ulkoilee

Ansa tottui pakettiin ja ulkoilut alkoivat sujua paremmin. Paketin kanssa ei kyllä käyty pihalla kuin asiat hoitamassa. Kaikenlaiset elementit hyökkäsivät kuitenkin meitä vastaan: naapuruston irtokissat säntäilivät vuoroin ohi ja vuoroin lähtivät seuraamaan meitä, aiheuttaen vauhdikkaita syöksähtelyitä. Huutavan ja rimpuilevan whippetin pitäminen sylissä (ettei potilaan jalka kärsi) yhdellä kädellä, jotta voi hätistellä kissoja tieltä toisella, ei ollut järin helppoa. Oravat kiusasivat omalta osaltaan potilasta ja ukkonen jyrähteli aiheuttaen ahdistusta. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja viime viikon alussa Ansa pääsi eroon paketista ja tikeistä. Haava parani todella hyvin ja nyt Ansa on lenkkeillyt ihan paljain varpain. Ulkoilut on aloitettu puolen tunnin kierroksista, joita tehtiin pari päivässä. Nyt pihalla on saatettu viivähtää reipas tuntikin, välillä hengaillaan rannalla tai seurustellaan koirakavereiden kanssa. Helteillä Ansa ei vaan ole kovin innokas liikkuja ja haavan aluekin on välillä vähän herkkä, joten joskus se rivakammissa liikkeissä ottaa itseensä. Ensi viikolla korkataan vapaana juokseminen - se on huisin jännää! 

Toipuminen on siis hyvällä mallilla. Liikunnan määrän saaminen normaalille tasolle ottaa vähän pidemmän ajan, sillä sairasloma ennen leikkausta oli puolen vuoden mittainen. Rasitusta on lisättävä pikkuhiljaa. Fyssarin ja hierojan tsekkauksia tilataan myös toipilaalle, että saadaan kroppa täyteen iskuun. Pari päivää ennen leikkausta Ansa ehti käydä osteopaatin käsittelyssä. Leikatun varpaan puoli, eli vasen puoli oli kaikenkaikkiaan jäykempi. Mitään suurempia ongelmia ei onneksi Ansan kropasta kuitenkaan löytynyt, vaikka hihnalenkkeilyllä on menty niin pitkään. 

Neiti Harvavarvasta masentaa

Juhannuksena Ansa sai onneksi olla paljon ulkona ja köllötellä myös auringossa. Vähän oli tylsää, kun mökillä ei päässyt juoksemaan, mutta eiköhän sekin päivä ole näköpiirissä!

Ruuti on jo 7 kuukautta

Millainen on 7 kuukautta vanha pentunen? Taitava, raivostuttava, hellyttävä, energinen, höseltävä, hauska... Ruuti on todella tottelevainen, oppii asioita nopeasti ja on innokas tekemään yhdessä. Toisaalta sitten seuraavassa hetkessä sillä ei ole korvia, se häseltää ja säheltää, siihen ei saa kontaktia ja se on kaikinpuolin mahdoton! Ihana murrosikä on saapunut vieraaksemme ja välillä on hermot koetuksella. Elämä Ansan kanssa on ollut viime vuodet melko helppoa, mutta jostain muistin perukoilta pompsahtelee mieleen kuvia sieltä Ansaliinin junnuajalta, kun meno oli vähän toisenlaista. Toivoa siis on, että Ruutistakin saadaan koulittua mallikas koirakansalainen! :D

Bloggailussa on ollut pitkä tauko, joten kerrotaas mitä kaikkea me ollaan puuhailtu. Ruuti on treenannut ahkerasti tokon ja agilityn alkeita. Tokoilua on harrastettu kotona, pihalla ja penturyhmässä sekä näiden lisäksi Ruuti ja "isi" on käyneet peruskurssia koirakoulussa. Tällä viikolla minä ja Ruuti kävimme ekaa kertaa treenaamassa muiden vesikoirien kanssa ja siitä toivottavasti saadaan tulevaisuuden treeniporukka. Olemme harjoitelleet ihan perusasioita: istumista, maahanmenoa, sivulletuloa, kontaktia ja kontaktikävelyn alkeita, luoksetuloa, paikalla oloa ja vähän ruutuun menoakin.  Näissä sitä riittää treeniä pitkäksi aikaa, tosin vähän on tullut sellainen olo, että itse kaipaisin neuvoja mitä tehdä ja miten edetä. Hyviä vinkkejä ja ohjeita on tullut treenikavereilta, mutta täytynee tässä katsastaa myös virallisempia kouluttautumismahdollisuuksia.

Agilityn saralla ollaan ihan kotipihassa harjoiteltu pyykkitelineen tolppien kiertämistä ja lelulle menoa. Hallilla ollaan käyty useamman kerran Iita-serkun kera ja myös itsekseen. On kiva kun on treenikaveri, niin saa apuja, tsemppiä ja tulee myös lähdettyä hallille vaikka aikaisin lauantai-aamuna! Hallilla on tehty noita samoja takaakiertoja, lelulle menoa siivekkeiden välistä niin että minäkin juoksen siinä rinnalla, rengasta on naksuteltu, kujakeppejä juostu, puomin alastulolla naksuteltu oikeaa paikkaa, pussia juostu ja tehty jokunen kerta pientä hyppytekniikkatreeniä. Lähinnä olen panostanut siihen, että Ruuti osaisi edetä ja että se pikkuhiljaa oppisi eri esteet ja niiden oikean suoritustavan. Hyppytekniikkaa haluaisin treenata enemmänkin, mutta oma osaaminen tulee siinä vastaan.

Laukan kolme vaihetta

Arkielämässä on harjoiteltu nätisti hihnassa kulkemista ja nätisti vapaana kulkemista. Ne on ne tärkeimmät asiat tällä erää. Välillä on korvat ihan hukassa. Välillä taas toisten koirien ohittelut sujuu superhienosti. Haukkuminen on edelleen tapetilla, vaikka se on monissa tilanteissa vähentynytkin. Välillä sen tasapainon löytäminen on hankalaa, että mistä asioista kieltää ja mitkä jättää vaan huomioimatta. Opettelua puolin ja toisin.

Juhannusta vietettiin mökillä, jossa Rups sai juosta liki kolme päivää vapaana pihalla. Ja siitä Ruuti otti kyllä kaiken ilon irti! Se on mökillä mukana joka touhussa ja jos ei mitään tapahdu, se järjestää itse toimintaa. Ihana pentunen, tulee niin Oona mieleen monista sen puuhista. Mökillä touhottamisen lopputulemana oli hyyyvin väsynyt pentunen. Ruuti kävi viikonloppuna myös esiintymässä Salme Mujusen kameralle, joten tämän postauksen hienot kuvat ovat peräisin siltä reissulta! Ruuti on myös opetellut uimaan. Aluksi veteen saattoi mennä vaan kahlaamaan. Jos keppi lensi liian pitkälle, Ruuti uikutti surkeana kohdassa, jossa tassut vielä ylsivät pohjaan. Sitten Ruuti meni uimaan, jos ihminen kahlasi sen mukana syvemmälle ja houkutteli. uimaan mentiin, jos itse meni kanssa kahlaamaan syvemmälle. Nyt Ruuti menee järveen kepin perässä ja ui vähän ylimääräisiäkin lenkkejä. Näin helteillä on hyvä, että Ruten voi viedä alkulenkistä uimaan ja sitten on viileä olo lenkkeillä vähän pidempäänkin. Ansa ei tätä viilennysmahdollisuutta käytä hyväkseen kuin pakolla. Toivottavasti tuohon meidän lähijärveen ei iske helteiden seurauksena sinilevää, että päästään jatkossakin polskimaan.

 Osaan odottaa ruokaa hirmuisen taitavasti!

 

Kyllä siellä mökilläkin voi ihan pieneksi hetkeksi laittaa pitkäkseen

 Niin joo ja laitetaas vielä Ruutin strategiset mitat 7 kuukauden iässä: paino 10,0kg, korkeus noin 39cm.

Hurja muodonmuutos

Ruuti sai huhtikuun lopussa uuden ilmeen. Aika näpsäkän näköinen neiti solakka silakka sieltä tukan alta kuoriutui! Tykkään kovasti Ruten rakenteesta. Näiden kuvien ottamisesta on melkein kuukauden verran aikaa, joten onhan Ruuti näistä otoksista taas vähän kasvanut. 

Vappupäivää vietimme Keski-Suomen Vinttikoirakerhon kesäkauden avajaisissa, eli epävirallisessa näyttelyssä. Ruuti esiintyi pentusarjassa ainoana ei-vinttikoinana. Kehässä esiintymistä hiukan häiritsi maassa lentävät kuivat lehdet ja kävyt ja välillä piti kehässä hiukkasen haukahtaakin. Nätisti osasimme kuitenkin esiintyä ja herttainen tuomari sijoittikin Ruutin yli kymmenen pennun joukosta kolmanneksi. Arvostelussa kehuttiin mm. silkkistä turkkia ja todettiin, että Ruuti on vilkas!

Ansa puolestaan esiintyi whippet-narttujen sarjassa ja esiintyikin ihan mallikkaasti sijoittuen luokan toiseksi! Ansa liikkui kehässä vähän normaalia innokkaammin ja sai kutsun parhaat liikkeet -kisaan. Sielläkin me juoksenneltiin "loppukahinoihin" saakka. Oikein kiva oli vappupäivä, hyvät ruoat ja mukavaa seuraa!

Tämän kuvan on tuolla kyseisessä tapahtumassa ottanut Outi Rusanen:

Keväisiä kuulumisia

Vihdoin se on täällä, kevät nimittäin! Lumi on sulanut silmissä, eikä sitä enää meidän omalla pihalla olekaan. Varjopaikat on toki vielä lumisia ja jokapuolella kosteaa, mutta eiköhän me päästä samoamaan metsissä kunnolla viikon parin kuluessa. Ensiaskelia metsäpoluille on jo otettu ja siemailtu sitä ihanaa metsän tuoksua sierainten täydeltä!

Kirjoitetaas kuulumisia vähän pidemmältä ajalta, kun on päivittelyt jääneet viime aikoina vähemmälle. Ruuti on päässyt misseilemään pariin otteeseen. Pääsiäisenä Ruuti kävi mätsärissä ja oli ei-niin-hienosta käyttäytymisestään huolimatta pienten sinisten pentujen toinen. Kehässä juoksentelu meni minun päälle pomppimisen puolelle, mutta seisominen onnistui ihan nätisti ja kyllä tuomaritäti taisi onnistua näkemään pienen vilauksen Ruten hampaistakin. Muut koirat haukututtivat Rupsia kovasti ja niitä muita koiria oli ahtautunut pienelle alueelle melkoinen määrä. Olisi ollut hyvä harjoitella aluksi kontaktin ottamista rauhallisemmalla paikalla ja sitten vasta suunnata sinne toiminnan keskelle. Kenties Ruuti olisi sitten ollut vähän rauhallisempi. Tuli vaan tyypillisesti kiire paikan päälle. Omaa vuoroa odotellessa Ruuti oli osan ajasta sylissä rauhoittumassa ja tottui toki hälinään ja muiden haukkuihin.

Pääsiäisenä kävimme myös mökkeilemässä ja se olikin Ruutin ensimmäinen kunnon mökkireissu. Ruuti juoksi itsensä väsyksiin tutkien joka ikisen paikan ja ollen mukana ihan joka hommassa! Ansan mökkielämä on nyt vähän surkeaa, kun ei vapaana voi olla lainkaan. Mutta kävimme Ansan kanssa lenkkeilemässä metsässä ja haistelemassa jännittäviä tuoksuja. Me ihmiset nautimme pääsiäisenä hyvästä ruoasta ja sukulaisten seurasta. Joka päivä lenkkeiltiin hyvät kierrokset auringossa ja jäällä kun sinne vielä saattoi mennä.

Ruuti pääsi pääsiäisenä myös ekaa kertaa shampoo-pesulle, kun se alkoi haiskahtamaan jokseenkin pahalle. Turkin alta paljastunut pieni rimpula oli aikamoisen söötti! Siitä eteenpäin suihkuttelu onkin ollut päivittäistä, kun rapakelit alkoivat. Hiekkaa ja kaikenmoista roskaa kulkeutuu sisälle aika paljon tuon turkissa ja tietysti meidän ihmisten kengissä. Toivottavasti saadaan toukokuun puolella Ruutin tukka ajettua kesäkuosiin. Aikalailla kaikki Ruutin hampaat taitaa olla nyt vaihtuneet. Yläkulmurit sinnittelivät pisimpään, mutta tippuihan nekin pois vihdoin ja viimein reilu viikko sitten. Pari poskihammasta onnistuttiin saamaan säästöönkin.

Ollaan pitkästä aikaa käyty treenaamassa agi-hallilla Ruutin kanssa. Muutaman kerran itsekseen ja kerran pentukaverin kanssa, jolloin saatiinkin hyviä vinkkejä ja apua. Ollaan tehty suoraa ja mutkaputkea, kokeiltu pussia, kujakeppejä, aitaa speedbumpilla ja sitten vähän yhdistely näitä. Eli pari aitaa peräkkäin tai aita ja putki peräkkäin, aita takaakierrolla ja putkeen. Semmoista pientä puuhastelua. Ruuti on kyllä ihanan touhukas treenikaveri. Se koheltaa ja säheltää ja sitten toisaalta taas oppii hirmu nopeaan ja on superinnoissaan kun saa kirmata lelulle. Kotona ja pari kertaa hallillakin ollaan naksuteltu kontaktilaatikolle. Sain ostettua suhteellisen edullisesti oikein pätevän laatikon, joten aloin opettaa sillä Ruutin lisäksi Ansaakin. En ole aiemmin tutustunut laatikko-metodiin, mutta se vaikuttaa hyvältä. Saa nähdä mikä meidän tekniikka kontakteilla lopulta on, mutta on hyvä että on erilaisia vaihtoehtoja.

Eilen reissasin Ruutin kanssa Hyvinkäälle pentunäyttelyyn, sillä Ruutille ja sisaruksille tuli täyteen maaginen 5 kuukauden ikä ja samalla näyttely"ura" saattoi alkaa. Ei me muuten olisi noin pitkää matkaa yhden pentunäyttelyn takia ajeltu, mutta saimme Hyvinkäälle kasaan kunnon sisarustapaamisen, kun viisi pentua kahdeksasta saapui paikalle. Olikin tosi kiva nähdä sisaruksia ja päästä tutustumaan myös niiden omistajiin. Ruuti oli sisaruksista pienin, varsinainen mini-Ruuti! Ruuti oli mitä mukavin reissukaveri, kun se nukkui meno- ja tulomatkat kaikessa rauhassa omassa mökissään (häkissä) takapenkillä.

Tuomarina Hyvinkäällä oli Rune Fagerström ja hän kommentoi Ruutia näin:

5 kk. Sopiva koko, erinomaiset rungon mittasuhteet. Pää saisi olla vahvempi ja pidempi malliltaan, hyvät silmät, oikein asettuneet korvat, erinomainen kaula, tasapainoiset kulmaukset. Riittävä rungon syvyys, hyvä ylälinja. Hyvä karva, tyypikkäät liikkeet, ihastuttava käytös. 

Kiva arvostelu ja kiva oli tuomarikin. Pienten tyttöjen (5-7kk) sarjassa oli kolme kisaajaa, joista Ruuti tuli kolmanneksi. Ruutin hienot siskot veivät ykkös- ja kakkostilan ja pokkasivat kunniapalkinnotkin. Ruuti käyttäytyi kehässä aika mainiosti. Juostessa meni innokkaasti eteenpäin, eikä yrittänytkään pomppia minun päälle. Myös seisominen onnistui mukiinmenevästi ja tuo viimeinen lause arvostelussa lämmitti sydäntä! Meidän kehä oli kovasti myöhässä, joten jouduimme odottelemaan kehän laidalla melkoisen pitkän ajan. Arvoin hetken autolta näyttelypaikalle lähtiessä, että otanko häkin mukaan, mutta en jaksanut lähteä kantamaan sitä. Kaikesta hulinasta ja tungoksesta huolimatta Ruuti malttoi kuitenkin ottaa lepiä lattialla pötkötellen.

Sukulaispotretti:
Jazz-serkku, Huima-veli, Kaya-sisko, Piina-veli, Ruuti ja Uni-sisko

Tänään on toivuttu pitkästä näyttelypäivästä käväisemällä mökillä ja tekemällä pitkä ihana lenkki aurinkoisessa kelissä. Kuljimme kuntorataa, joka on viimein vapautunut hiihtäjiltä. Ansa halusi kuitenkin ehdottomasti poiketa metsään ja kierrättikin minua ja Ruutia pitkin suosikkipolkujaan. Niissä maastoissa ei ole sitten syksyn liikuttu. Alan aina synkimmän talven aikaan nähdä haaveunia kesäisistä lenkkireiteistämme ja nyt kun sinne metsään alkaa vihdoin päästä, en paljon muuta haluaisi tehdäkään kuin käveleksiä polkuja pitkin. Kun vielä saataisiin Ansa juoksukuntoon, ettei sen tarvitsi kulkea hihnassa...

Minun ja Ansan hieno luontohavainto on muuten jäänyt kirjaamatta tänne kokonaan. Maaliskuussa lenkkeilimme yhtenä iltana ihan täällä meidän kotikulmilla, muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Poikkesimme kadulta omakotitalojen välissä kulkevalle metsäpolulle. Ei oltu kuljettu kuin muutama askel, kun Ansa haisteli jotain polun sivusta ja minä huomasin, että 10-20 metrin päässä polulla makaa vaaniva kissa. Ensiajatus oli, että käännytään takaisin, sillä Ansa ja kissat eivät ole järin toimiva yhdistelmä. Seuraavassa hetkessä tajusin, että tämä ei taidakaan olla mikään pieni kotikissa, vaan ihan muuta lajia. Siinä me katseltiin hetki toisiamme: ILVES ja minä, kunnes ilves ponkaisi pystyyn ja lähti juoksemaan polkua pitkin karkuun. Minä olin aivan haltioitunut näystä, se oli upeaa ja hurjaa samaan aikaan. Ansa sai ilveksen hajun nenäänsä ja kiskoi nelivetoa minut ylös polkua mäelle. Ei kuitenkaan jatkettu ilveksen jäljillä sen pidempää, vaan suunnattiin valaistulle kuntoradalle pimeän metsän sijaan. En haluaisi todistaa ilveksen ja whippetin kohtaamista. Ansalle se oli ihan selkeästi saalis, mutta en ole niin varma että ilves olisi samaa mieltä asiasta...

Talvipentu on viimein oppinut pissimään muuallekin kuin lumihankeen..!

Ansa viisi vuotta!

Päivänsankari Ansa täytti tänään hurjat 5-vuotta! Sitä juhlittiin herkuttelulla ja lenkkeilyllä. Viisivuotias Ansaliinos on I-H-A-N-A! Sen kanssa on mahtavaa puuhata asioita ja se on ihan paras unikaveri ja tassuterapeutti.

Kliseisesti täytyy sanoa, että nämä vuodet ovat kuluneet nopsaan. Viisi vuotta sitten olin kaameassa vatsataudissa ja siitä toettuani kurkkasin netistä Ansan kasvattajan sivuilta, että nyt ne pennut ovat syntyneet! Ansalla oli kahdeksan sisarusta, joista yksi tyttö kuoli ihan pienenä. Kun pennut olivat viisi viikkoa vanhoja, suuntasimme Tuusulaan katsomaan niitä ja pieni Omena-pentunen sieltä seuloitui meidän suosikiksi. Se otti tytöistä eniten kontaktia ja oli vaan kaikin puolin suloinen tapaus. Omenasta tulikin meidän Ansaliinos - maailman hienoin Timpetti-koiranen!