Pimeimpään aikaan

Talviulkoilun jälkeen on hyvä levätä peiton alla. 

Meillä on sattuneista syistä W.A.W.in jälkeen laskeuduttu talvilepoon. Muutama päivä agilityviikonlopun jälkeen Ansa alkoi ontumaan vasenta etujalkaansa. Ontuminen oli vaihtelevaa, välillä selvästi silmin havaittavaa ja välistä Ansa kirmaili tyytyväisenä hihnan pituudelta eteenpäin ilman mitään ongelmia. Sitä kesti jotain päiviä ja loppuviimein varattiin aika lääkärin tarkastukseen. Omaan käteen tai silmään ei jalassa näkynyt tai tuntunut mitään ihmeellistä, eikä sieltä löytynyt kipukohtiakaan. Lääkäri tutki jalan ja tirvaisi niin makeasti olan ja lavan seudulle, että Ansa suorastaan huusi... Lääkärin diagnoosi oli, että kipu paikallistuu olkavarren lihaksiin ja määräsi kipulääkekuurin, lepoa ja hierontaa. Mehän jatkettiin lepuutusta, eli Ansa kipitti korkeintaan puolen tunnin kierroksia hihnassa. Luotto-hierojamme saimme parin viikon päästä käymään. Silloin ontuminen oli kaukainen muisto vaan, eikä hieroja löytänyt Ansan olkavarresta mitään kovin ihmeellistä. Ainoastaan hänen mielestään Ansan vasen puoli tuntui jotenkin erilaiselta, aavistuksen kireämmältä kenties kuin oikea.

Syysretkellä ennen sairaslomaa. 

Varasin ajan myös fysioterapeutin tarkastukseen ja sinne suuntasimme viikko sitten. Fyssari oli samaa mieltä kuin hieroja, ei löytänyt mitään ihmeempää jumitusta tai ongelmakohtia, mutta käsitteli vasenta olkaa laserilla ja hieromalla. Samalla fyssari tarkasti Ansan läpi ja pyysin jumppaohjeita syvien lihasten treenamista varten. Osallistuin nimittäin marraskuussa kuunteluoppilaana Ulla Kaukosen hyppytekniikkakurssille. Sieltä tuli paljon ajateltavaa niin hyppytekniikkaan liittyvistä asioista, kuin myös koiran fyysiseen treenaamiseen liittyviä juttuja. Syvistä lihaksista puhuttiin kurssilla ja kun koirien syvät lihakset tai lähinnä niiden treenaaminen oli minulle aika uusi juttu, kysyin sitten fysioterapeutilta neuvoa. Noh, Ansan syvät lihakset osoittautuivat olevan melkoisen hyvässä kunnossa. Ansan kanssa kokeiltiin suoriltaan fyssarin vastaanotolla sellaisia harjoituksia, joita useimmat koirat voivat tehdä vasta pidempään syviä lihaksia harjoiteltuaan! Ansahan tykkää kiipeillä metsässä monenmoisiin paikkoihin ja harrastaa kavereiden vaanimista, joten kai ne syvät lihaksetkin on tämmöisissä touhuissa kehittyneet. Osansa lienee varmaan sillä, että vinttikoirilla monesti kehon hallinta on muutenkin suhteellisen kehittynyttä, ainakin jos ne saavat käyttää kroppaansa monipuolisesti. Saimme fyssarilta hyviä jumppaohjeita ja nyt onkin kotona harjoiteltu mm. peruuttamista, orava-asentoa ja treenattu vähän vatsalihaksiakin. Ostoslistalla on tasapainotyynyt, joiden avulla saataisiin enemmän haastetta jumppaliikkeisiin. Ansa sai fyssarin vastaanotolla paljon kehuja ja oli kroppansa puolesta sen päivän ja kenties jopa koko viikon paras asiakas!

Sunnuntai-aamuna yksi ei halunnut nousta ylös. 

Olemme nyt lisänneet liikunnan määrää ja Ansa on pariin otteeseen päässyt kirmaamaan pätkän vapaanakin. Harmi vaan, että säät ei ole oikein suosineet lenkkeilyä. Nyt on pakkasta taas parikymmentä, jolloin Ansa ei vapaaehtoisesti pistä nenäänsä pihalle. Ulkona käydään vain pikaisesti hoitamassa pakolliset asiat. Toivottavasti ensi viikolla päästään pidemmille lenkeille ja pitkästä aikaa myös agilityhallille. Aikomuksena minulla on tehdä Ansan kanssa tässä talvella hyppytekniikkaharjoituksia muiden treenien ohella. Hyppytekniikkakurssi saa jatkoa helmikuulla ja ilmoitin meidät sinne. Ansan hyppytekniikka on minun käsityksen mukaan kaiketi ihan hyvä. Whippetit monesti hyppäävät hurjan korkeita ja samalla melko lyhyitä hyppyjä ja ottavat tasaavia askelia ennen hyppyä. Ansa hyppää laakeampia hyppyjä, eikä steppaa ennen hyppyä. Jännä kuitenkin nähdä ja kuulla mitä asiantuntija sanoo Ansan tekniikasta ja millaisia kehityskohteita sieltä löytyy.

  Lepolomalainen pääsi vauhdin hurmaan raviradalla.

Hevoset ovat Ansan intohimo. 

Ekaa kertaa vapaana saikun jälkeen, herkkä paikka!

Whippet Agility Weekend - W.A.W. 2012

Tänä vuonna W.A.W.istiin täällä Jyväskylässä meidän kotihallissa 10-11.11. Olin itse tällä kertaa mukana järjestelyissä ja tuntuikin siltä kuin olisi saanut parikymmentä kaveria kylään viikonlopuksi. Haikein mielin suljin hallin oven sunnuntai-iltana, huippu-hauskan viikonlopun olisi suonut jatkuvan pidempäänkin! Paikalla oli 23 koirakkoa ja mukana tietysti useampi turisti-whippet. Varsin hienoja suorituksia tuli viikonlopun aikaan nähtyä, meiltä löytyy paljon taitavia agility-whippetejä. Toivottavasti jatkossa whipuja näkyy entistä enemmän kisoissakin.

Meillä oli yhdet pitkät treenit kumpanakin päivänä. Lauantaina olimme Ansan kanssa Aki Korhosen opissa. Rata oli mukava ja siellä oli monenmoista koukeroa ja tekniikkavaihtoehtoja käytettävänä. Aluksi väännettiin pätkissä ja optimoitiin ohjaukset oikeiksi. Lopussa halusin kokeilla vielä tehdä nollaradan ja nollahan sieltä sitten napsaistiin. Sunnuntaina meidän koutsina oli Sari Heinonen. Sarin kanssa tehtiin kahta eri rataa, joista ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Sarilla oli mahtavan inspiroiva koulutustyyli ja paljon hyviä vinkkejä jatkoakin varten. Monelle whippetille löytyi uusia ideoita palkkaamiseen ja kontaktien opetukseen. Sari sanoi tykkäävänsä minun tyylistä ohjata ja innostaa Ansaa. Vähän meinasi jo Ansalla sunnuntaina olla väsymyksen merkkejä näkyvissä, mutta silti saatiin tehtyä reippaita suorituksia. Sari suosittelikin, että teen Ansan kanssa treenatessa vaan muutaman esteen pätkiä, jotta saan vireen/motivaation pidettyä ylhäällä ahkeralla palkkauksella. Ansa ja minä osataan kyllä vaikeitakin asioita ja kokonaisen radan tekeminen ei ole mikään ongelma. Joten voidaan rauhassa treenailla pätkissä ja tehdä niitä kokonaisia ratoja vaan kisoissa. Tämä tuntui hyvältä ajatukselta ja tähän tyyliin on hommia aika paljon tehtykin. Mutta aina sitä itselle iskee se himo kokeilla kokonaista rataa ja niitä "super"-suorituksia..! 

Sari kiinnitti myös huomiota minun äänen käyttöön. Huudan käskyt aika kovalla äänellä, mutta onko se oikeasti tarpeen? Kuulisiko Ansa vähän vienommallakin äänellä sanotut käskyt ja olisiko se enemmän Ansan tyylistä (ei niin armeija-meininkiä)? En tiedä, täytyy kokeilla! Hassua sinänsä, että joku kiinnitti tähän asiaan huomiota. Itse en ole sitä ajatellut. Kyllähän meillä osataan korottaa ääntä ja korotetaankin ja itse hermostun välistä jolloin ärräpäät lentelee (en treenatessa!), enkä ole aina niin lempeän kuuloinen. Mutta jotenkin yritän olla mahdollisimman positiivinen ja mukava jutellessani Ansalle, sillä se on se tyyli, jolla sille pitää jutella ja sen kanssa olla. Agilityradalla huutelen väliin kaikenmoisia tsemppi-huudahduksia, jotka innostaisivat Ansaa "Wau!" "Taitava!" "Hyvä!" jne. Huomaan kyllä huutavani radalla sen verran paljon, että välistä on happi loppua kesken, kun pitää juosta ja karjua niitä estekäskyjä samaan aikaan... 

Monenmoista mielenkiintoista ajateltavaa antoi tämä viikonloppu ja kovasti treeni-intoa myös. Monta uutta ihmistä ja ihanaa whippetiä tuli tavattua. Nyt voikin ruveta odottelemaan seuraavaa W.A.W.ia, jollainen varmasti saadaan taas ensi vuonna järkättyä jonnekinpäin maata! Yhtään kuvaa ei minulla W.A.W.ista ole, joten siksi täysin kuvaton postaus. 

Ensilumi ja hirvijahtia

Ansa vaanii, hirveäkö? 

Viime viikolla satoi ensilumi ja me nautimme lumesta sekä auringosta lenkkeilemällä whippet-porukalla hiekkakuopalla. Ansan siskopuoli Sofi ja Sofin tytär Aava kyläilivät meillä viikonlopun. Kuoppailureissulle saatiin mukaan myös Hilja ja Hymy, joten vauhdissa oli kunnon viisikko. Satuimme kuitenkin osumaan keskelle hirvipassia, joten retki meinasi jäädä hieman lyhyeksi. Metsässä ympärillämme päivysti 13 miestä aseet tanassa, välistä kuului hirvikoiran haukkua ja kaippa se hirvikin siellä jossain oli. Koirat pääsivät kuitenkin hetkeksi juoksentelemaan ja minä sain räpsittyä muutaman kuvan.

Koko porukka, eli vasemmalta: Hilja, Hymy, Ansa, Aava ja Sofi. Vähän oli puuhaa, että saatiin kaikki viisi samoin päin samaan kuvaan..! 

Syksy on puksuttanut eteenpäin tasaisen varmasti kuin juna. Ansa on päässyt touhuamaan monelaista. Lokakuun alussa suunnattiin maastojuoksutreeneihin ja Ansa sai juosta pupun perässä. Moottorivieheen ääni sai Ansan taas omiin sfääreihinsä, riekkumaan hihnassa ja huutelemaan. Onneksi omaa vuoroa ei tarvinnut kovin kauaa radan vieressä vartoa, kun Ansa pääsi itse saalistamaan muovipussia. Kovin näytti tyytyväiseltä juoksun jälkeen.

Pari viikkoa sitten osallistuimme mejä-kurssille, jonka järjesti paikallinen staffi-porukka. Kymmenen staffin lisäksi kurssilla oli muutama meitä vääränrotuisiakin. Kouluttajat olivat kokeneita noutajaihmisiä, mejä-kokeiden tuomarista SM-tason harrastajiin, joten saimme rutkasti hyviä neuvoja lajin harjoittelemiseen. Ensin kuunneltiin luento, jossa käytiin läpi niin harjoittelua, kuin kokeen kulkuakin. Sitten suunnattiin metsään. Teimme harjoitusjäljet jokaiselle koiralle muutaman hengen porukoissa. Jäljet mukailivat koejälkiä, joten niissä oli kulmia ja makauksia. Kävimme muutama vuosi sitten tekemässä jälkiä staffi-ihmisten kanssa ja silloin pisimmät jäljet olivat muutaman kymmenen metrin mittaisia. Nyt kurssilla vedettiin huomattavasti pidemmät jäljet ja eikä sinne jäljelle kaadettu koko pullollista vertakaan..! 

Ansa ja kaverinsa Milla-lagotto odottelevat omaa vuoroaan päästä jäljelle

Ansalle tehty jälki kulki hiekkamaastossa, jossa ei paljoa puskia ja varpuja ollut, sammalta toki hiekan päällä. Kouluttajamme kertoi sen olevan vähän haastavampi jälki. Vähän jännitti mitä Ansaliinos jäljestä tuumaa. Jäljen päähän kaadolle laitettiin komea hirvensorkka ja jäljestys saattoi alkaa. Tarkasti Ansa lähti nuuskuttamaan. Vauhti oli välillä niin nopeaa, että minun piti jarrutella menoa roikkumalla liinan päässä. Missään vaiheessa Ansa ei eksynyt sivuun jäljeltä, vaan meni suoraa tietä eteenpäin. Kaadolla Ansa tutki sorkan tarkkaan ja sai kehut kouluttajalta - hienon näköistä oli Ansan meno! 

Ennen jäljestystä testasimme myös koirien reaktioita ampumiseen. Mejä-kokeen alussa kun testataan tämäkin ominaisuus. Ensin puhetta oli starttipistoolin laukauksesta, mutta lopulta laukaus ammuttiinkin haulikolla ja oli ihan mojova pamaus. Seisoimme Ansan kanssa parinkymmenen metrin päässä ampujasta ja olin valmistautunut siihen, että Ansa kiskoo paniikissa karkuun. Ansahan pelkää pamauksia, ukkosta ja ilotulitusta. Kuinka ollakaan laukauksen jälkeen Ansa terästi ryhtinsä, nosti korvat pystyy ja tähysteli ihmeissään laukauksen suuntaan. Mutta ei tehnyt elettäkään lähteäkseen pois paikalta, vaan seisoi patsaana tarkkailemassa. Mejä tuntui niin mielenkiintoiselta harrastukselta, joten päätin että harjoittelemme sitä uudemmankin kerran. Jos vaikeammatkin harjoitukset alkavat sujua, voisi sitä yrittää joskus ilmoittautua kokeisiin saakka. Ehkäpä saamme tästä uuden mukavan harrastuksen. 

Kolmosiin

Aika rientää niin nopsaan, että tämmöiset hienot saavutuksetkin meinaavat jäädä tänne kirjaamatta. Elikkäs 8.9. kisasimme Laukaassa ihan muikein tuloksin. Tuomari oli tehnyt kivan radan, jolla liitelimme voittoon tuloksella -5,89, LUVA, SERTI ja siirto 3.luokkaan! Minä olin kaameassa flunssassa ja radalle mahtui useampi täpärä paikka. Mutta niistä selvittiin ja päästiin maaliin saakka. Kannatti lähteä kipeänä juoksentelemaan, vaikka aluksi tuntuikin hiukan huonolta ajatukselta..!

Seuraavana päivänä kävimme kipittämässä ekan kisan kolmosluokassa. Rata oli aika suoraviivainen, mutta kieltoja napsahteli, kun Ansa kaarsi keppien ekasta välistä moikkamaan vieressä seissyttä tuomaria ja minun kuntoni ei riittänyt juoksemaan tarpeeksi kovaa, jolloin Ansa stoppasi esteen eteen odottelemaan. Lopulta suorituksemme hylättiin. Katsotaas milloin starttaamme seuraavan kerran kisa-areenoilla. Ainakin kotikisoissa tulemme syksyn aikana käymään.

Syksy on jatkunut sienestyksen ja metsälenkkien parissa. Ansa on villiintynyt maahikkaiden etsinnästä. Maahikkaat ovat siis sellaisia maassa, mäntyjen juurakoissa kasvavia sieniä, joista on tullut Ansan suosikkiherkkua. Kun minä etsin suppilovahveroita, Ansa nuuskuttaa maahikkaita ja molemmat olemme kovin tyytyväisiä löytämäämme saaliiseen. Tosin minä maltan kuskata suppikset kotiin saakka, kun Ansa nautiskelee löytönsä tuoreena heti paikanpäällä.

Agi-treenien jakso vaihtui syyskuun alussa ja nyt meitä luotsaavat aivan uudet (minulle ennestään tuntemattomat, mutta muuten kyllä hyvin kokeneet) kouluttajat. Mukavia onnistumisia ja uusia vinkkejä on jo uudessa porukassa saatu. Tälle syksylle ohjelmassa on myös yksi ohjaustekniikkakurssi ja W.A.W. 2012. Toivon mukaan Ansa pääsee myös jahtaamaan viehettä lähiviikkoina, maastojuoksutreenit kun ovat tänä kesänä menneet meiltä aivan ohi. Ansa on kyllä pitänyt huolta viettinsä harjoittamisesta jahtaamalla monenmoisia metsäneläimiä lenkkipolkujen varrella..!

Kisailut

Ja kerrataanpa sitten vielä meidän kisakuulumiset.

Kesällä pidimme kisataukoa ja myös vähän treenitaukoa. Treeneissä tehtiin paljon hauskoja ja vauhdikkaita juttuja ja käytiin hallilla myös ihan vaan riehumassa. Heinäkuussa harjoittelimme ulkoilmassa kisaamista osallistumalla Laukaan möllikisoihin. Ennen ensimmäistä rataa sain lietsottua Ansan kunnon räyhä-haukku-riehu-tuulelle ja varsinainen suoritus olikin todella vauhdikas! Toisella kerralla alkuvirittelyt jäivät vähän vajaiksi ja sen seurauksena suorituskin oli hiukan vaisumpi. Hyviä kokemuksia kuitenkin molemmat radat. Tämän postin agi-kuvat ovat juurikin tuolta Laukaasta ja ne on ottanut Tanja Koskela. Kiitos Tanja!

Tampereella kisattiin whippetien agilitymestaruudesta pari viikkoa takaperin. Haimme molemmilta radoilta hylsyt, kun Ansalla ja minulla oli vähän eri ajatus radan kulusta. Ansa oli kyllä touhuissaan, mutta veteli kaarteet pitkiksi, eli omia spurttejaan pitkin kenttää. Noh, tulipahan taasen kokemusta vieraalla paikalla ja ulkokentällä kisaamisesta. Mukava oli myös nähdä pitkästä aikaa muita whippetejä radalla.

Tänä viikonloppuna oli vuorossa kotikisat.  Lauantaina 1.9. kävimme vetäisemässä yhden agi-radan ja tänään sunnuntaina kaksi. Eilisellä radalla Ansalla oli vauhtia ja intoa ja minä olin hyvin kartalla. Teimmekin hienon nollatuloksen ajalla -4,12. Valitettavasti kolme koirakkoa oli meitä nopeampia ja osallistujamäärän vuoksi luvia jaettiin vain noille kolmelle parhaalle. Harmillinen juttu, mutta tosi hyvä fiilis jäi meidän suorituksesta kuitenkin!

Tänään käytiin sitten napsimassa kaksi hylkyä. Miten se viimeinen nolla voikaan olla niin tiukassa! Ensimmäisen radan sössin minä heti alussa, kun en tohkeissani malttanut odottaa tuomarin lähtölupaa vaan kaarsin radalle heti kun ehdin. En voi kun hämmästellä omaa tyhmyyttäni, etenkin kun näin tilanteen jälkikäteen videolta. Tuomari jutteli radan päädyssä tuomarinsihteerin kanssa ja minä vaan pyyhällän radalle... Noh, lohdutukseksi saman radan lopussa tuli puomilla kontaktivirhe ja putkella kielto, joten nolla se ei jokatapauksessa olisi ollut. Toisella radalla teimme hyvää suoritusta yli puolen välin, kunnes Ansa livahti puomille putken sijaan. Molemmilla radoilla Ansalla oli taas hyvä asenne, mihin sietää olla todella tyytyväinen!

Ensi lauantaina kisailemme tuolla samaisessa Laukaan Vihtavuoren jääkiekkokaukalossa, josta nämäkin kuvat ovat. Toivotaan, että siellä tärppäisi!

Serkkusia ja muita lomapuuhia

Aloitetaan jutut näin syyskuun alkuun sopivasti kesälomailusta. Elikkäs lomat vietettiin heinäkuussa ja lomaan kuului muun muassa mökkeilyä ja lenkkeilyä. Saimme pariksi päiväksi hoitoon myös Ansan serkkuset, eli siskoni koirat Nessin ja Lyytin. Lyyti on melko energinen typy, joten vilinää riitti. Mutta hyvä metsälenkki ja pieni aivotyö väsyttävät touhukkaammankin sollie-koiran! Meidän kodin rappuset ovat osoittautuneet hiukan konstikkaiksi muutamille koiravieraille. Raput ovat U-malliset ja niiden välit ovat avoimet, mikä tuntuu hirvittävän monia. Lyyti on harjoitellut rappujen kulkemista jo useamman kerran, mutta tällä kertaa koettiin läpimurto ja nyt sujuvat tätilän raput kumpaankin suuntaan!

 

Mökillä riehuessa tuli hiki

Nessillä oli omat touhut rannassa. Ensin pitää läträtä järvessä ja sitten kieriskellä hiekassa. Pikkukoiran lempipuuhaa!

Kotona lepäiltiin sisällä ja parvekkeella. 

 Nessi Nössönenä Nössönen täytti elokuun alussa jo 8-vuotta. Siitä on syytä olla ylpeä! 

Lyde Lyttinen on aivan uupunut

Lomalla Ansa oli yhden viikonlopun hoidossa mökillä "mummon ja papan" luona ja onnnistui tekemään pari katoamistemppua. Ensimmäisellä kerralla Ansa löytyi pitkän etsinnän jälkeen naapurin savusaunan katolta nuuskuttelemasta. Ansa oli käynyt maistelemassa saunan jääkaapissa ollutta voipakettia ja päättänyt katsastaa maisemat myös saman rakennuksen katolta. Eihän sitä tuommoisissa tohinoissa malta kuunnella toisten huuteluita.

Toisella kertaa etsintäpartio löysi Ansan ojarummusta kurkkimasta. Oli ilmeisesti kulkenut pidemmänkin reissun ojanpohjia ja viemäriputkia pitkin. Tämän jälkeen ymmärrettävästi Ansa viettikin aikaansa pääosin kytkettynä. Ansan reviiri meinaa mökillä levitä melkoisen isoksi. Ansa ei ota vakavasti muiden kuin minun kutsuja, vaikka sitä palkitaan ja kehutaan luoksetuloista ruhtinaallisesti. Jos tekeillä on jotain jännittävää, huudot kaikuvat kuuroille korville. Onneksi mökki on suhteellisen turvallisella paikalla, naapurit ovat lähellä, mutta autoliikennettä tai riistaa ei alueella kovin paljon liiku, joten Ansa saa jatkossakin kirmata mökillä vapaana. Ainakin silloin kun minä olen paikalla.

Kävimme lomalla myös toisella mökillämme. Siellä oli maalaustalkoot ja ehdimme käydä mustikassa oikein kunnon korvessa, hirvien ja karhujen joukossa. Ansa rakastaa marja- ja sienireissuja. Se tutkii rauhassa lähiympäristöä, juoksentelee välistä pieniä spurtteja, kellii marjamättäillä ja imuroi mahan täyteen mustikoita! Nyt olemme mustikoiden lisäksi löytäneet jo vähän sieniä, joten luvassa on syksyn mittaan paljon pitkiä vaeltelureissuja metsän aarteiden perässä.

Laukaan näyttely 1.7.

 Kuva: Lotta Seppänen

No nyt on näyttelyvuosikin korkattu ja ihan mukiinmenevin tuloksin. Kun esittäjällä ei ole motivaatiota treenata esiintymistä ja koiran innostus kehässä pyörimiseen on lähellä nollaa, on ERIn saaminen huippu-saavutus. Laukaassa tuomarina oli Svante Frisk Ruotsista. Hän oli melko tiukalla päällä. Ansa sai Svantelta ERIn ja sijoittui avoimessa luokassa viiden nartun kokoonpanosta kolmanneksi. SAta ei tässä luokassa jaettu yhdellekään. Tässä vielä tarkemmin Svanten mietteet Ansaliinoksesta:

Fina proportioner. Vacker silhouette. Utmärkt huvud. Vackra ögon. Bra bett. Utmärkt överlinje. Fint vinklad bak. Bra skuldra. Kunde ha lite mera utfylld orösbotten. Rör sig balanced men kunde täcka lite mera mark. Trevlig temperament. 

Että sellaista!

Kesää

Kesää on jo kuljettu kuukauden verran, mutta vielä ei olo tunnu kovin kesäiseltä. Parin päivän päästä alkaa kuitenkin meidän Ansan ihmisten kauan odotettu loma, joten eiköhän se kesä-fiiliskin sieltä löydy! Ansa ei paljon tunnelmia mieti, vaan nauttii hetkestä ja onkin ehtinyt touhuamaan paljon mukavia kesäisiä asioita: läträämään vedessä (mutta ihan vaan vähäsen, ettei kastu liian märäksi), kiitämään tuhatta ja sataa hyvien tuoksujen perässä ja kavereiden kanssa, metsästämään mökillä hiiriä ja myyriä, ottamaan päivänokosia auringon paahteessa. Niistä on Ansan kesä tehty!

Tälläinen on whippetille sopiva kahlailulätäkkö. 

 Hurja vaanija. 

 Kolmen kopla ei kovin herkästi satu samaan kuvaan. 

Toukokuisten agility-kisojen jälkeen jäimme kisatauolle, jota luultavimmin kestää elokuulle saakka. Treenattu on kuitenkin vähäsen ja keskitytty nostamaan virettä ja motivaatiota, eli suomeksi sanottuna tehty huippuhauskoja ja vauhdikkaita juttuja mahtipalkan kanssa. Nyt olemme pitäneet reilut pari viikkoa treenitaukoa, sekin oli paikallaan. Lomasuunnitelmissa on mökkeilyä ja lenkkeilyä sekä ensi viikonloppuna Laukaan koiranäyttely. Se onkin meidän vuoden ensimmäinen näyttelykäynti ja voipi olla, että jää myös viimeiseksi. Mutta käydään nyt kehässä pöllöilemässä, kun kerta sellaiseen mahdollisuus lähiseudulla on!

Kesäiset lenkkikaverimme naurava-Hilja ja totinen-Hymy. 

 

 Heihei ensi kertaan ja oikein hauskaa kesää blogin lukijoille!