Hurja muodonmuutos

Ruuti sai huhtikuun lopussa uuden ilmeen. Aika näpsäkän näköinen neiti solakka silakka sieltä tukan alta kuoriutui! Tykkään kovasti Ruten rakenteesta. Näiden kuvien ottamisesta on melkein kuukauden verran aikaa, joten onhan Ruuti näistä otoksista taas vähän kasvanut. 

Vappupäivää vietimme Keski-Suomen Vinttikoirakerhon kesäkauden avajaisissa, eli epävirallisessa näyttelyssä. Ruuti esiintyi pentusarjassa ainoana ei-vinttikoinana. Kehässä esiintymistä hiukan häiritsi maassa lentävät kuivat lehdet ja kävyt ja välillä piti kehässä hiukkasen haukahtaakin. Nätisti osasimme kuitenkin esiintyä ja herttainen tuomari sijoittikin Ruutin yli kymmenen pennun joukosta kolmanneksi. Arvostelussa kehuttiin mm. silkkistä turkkia ja todettiin, että Ruuti on vilkas!

Ansa puolestaan esiintyi whippet-narttujen sarjassa ja esiintyikin ihan mallikkaasti sijoittuen luokan toiseksi! Ansa liikkui kehässä vähän normaalia innokkaammin ja sai kutsun parhaat liikkeet -kisaan. Sielläkin me juoksenneltiin "loppukahinoihin" saakka. Oikein kiva oli vappupäivä, hyvät ruoat ja mukavaa seuraa!

Tämän kuvan on tuolla kyseisessä tapahtumassa ottanut Outi Rusanen:

Keväisiä kuulumisia

Vihdoin se on täällä, kevät nimittäin! Lumi on sulanut silmissä, eikä sitä enää meidän omalla pihalla olekaan. Varjopaikat on toki vielä lumisia ja jokapuolella kosteaa, mutta eiköhän me päästä samoamaan metsissä kunnolla viikon parin kuluessa. Ensiaskelia metsäpoluille on jo otettu ja siemailtu sitä ihanaa metsän tuoksua sierainten täydeltä!

Kirjoitetaas kuulumisia vähän pidemmältä ajalta, kun on päivittelyt jääneet viime aikoina vähemmälle. Ruuti on päässyt misseilemään pariin otteeseen. Pääsiäisenä Ruuti kävi mätsärissä ja oli ei-niin-hienosta käyttäytymisestään huolimatta pienten sinisten pentujen toinen. Kehässä juoksentelu meni minun päälle pomppimisen puolelle, mutta seisominen onnistui ihan nätisti ja kyllä tuomaritäti taisi onnistua näkemään pienen vilauksen Ruten hampaistakin. Muut koirat haukututtivat Rupsia kovasti ja niitä muita koiria oli ahtautunut pienelle alueelle melkoinen määrä. Olisi ollut hyvä harjoitella aluksi kontaktin ottamista rauhallisemmalla paikalla ja sitten vasta suunnata sinne toiminnan keskelle. Kenties Ruuti olisi sitten ollut vähän rauhallisempi. Tuli vaan tyypillisesti kiire paikan päälle. Omaa vuoroa odotellessa Ruuti oli osan ajasta sylissä rauhoittumassa ja tottui toki hälinään ja muiden haukkuihin.

Pääsiäisenä kävimme myös mökkeilemässä ja se olikin Ruutin ensimmäinen kunnon mökkireissu. Ruuti juoksi itsensä väsyksiin tutkien joka ikisen paikan ja ollen mukana ihan joka hommassa! Ansan mökkielämä on nyt vähän surkeaa, kun ei vapaana voi olla lainkaan. Mutta kävimme Ansan kanssa lenkkeilemässä metsässä ja haistelemassa jännittäviä tuoksuja. Me ihmiset nautimme pääsiäisenä hyvästä ruoasta ja sukulaisten seurasta. Joka päivä lenkkeiltiin hyvät kierrokset auringossa ja jäällä kun sinne vielä saattoi mennä.

Ruuti pääsi pääsiäisenä myös ekaa kertaa shampoo-pesulle, kun se alkoi haiskahtamaan jokseenkin pahalle. Turkin alta paljastunut pieni rimpula oli aikamoisen söötti! Siitä eteenpäin suihkuttelu onkin ollut päivittäistä, kun rapakelit alkoivat. Hiekkaa ja kaikenmoista roskaa kulkeutuu sisälle aika paljon tuon turkissa ja tietysti meidän ihmisten kengissä. Toivottavasti saadaan toukokuun puolella Ruutin tukka ajettua kesäkuosiin. Aikalailla kaikki Ruutin hampaat taitaa olla nyt vaihtuneet. Yläkulmurit sinnittelivät pisimpään, mutta tippuihan nekin pois vihdoin ja viimein reilu viikko sitten. Pari poskihammasta onnistuttiin saamaan säästöönkin.

Ollaan pitkästä aikaa käyty treenaamassa agi-hallilla Ruutin kanssa. Muutaman kerran itsekseen ja kerran pentukaverin kanssa, jolloin saatiinkin hyviä vinkkejä ja apua. Ollaan tehty suoraa ja mutkaputkea, kokeiltu pussia, kujakeppejä, aitaa speedbumpilla ja sitten vähän yhdistely näitä. Eli pari aitaa peräkkäin tai aita ja putki peräkkäin, aita takaakierrolla ja putkeen. Semmoista pientä puuhastelua. Ruuti on kyllä ihanan touhukas treenikaveri. Se koheltaa ja säheltää ja sitten toisaalta taas oppii hirmu nopeaan ja on superinnoissaan kun saa kirmata lelulle. Kotona ja pari kertaa hallillakin ollaan naksuteltu kontaktilaatikolle. Sain ostettua suhteellisen edullisesti oikein pätevän laatikon, joten aloin opettaa sillä Ruutin lisäksi Ansaakin. En ole aiemmin tutustunut laatikko-metodiin, mutta se vaikuttaa hyvältä. Saa nähdä mikä meidän tekniikka kontakteilla lopulta on, mutta on hyvä että on erilaisia vaihtoehtoja.

Eilen reissasin Ruutin kanssa Hyvinkäälle pentunäyttelyyn, sillä Ruutille ja sisaruksille tuli täyteen maaginen 5 kuukauden ikä ja samalla näyttely"ura" saattoi alkaa. Ei me muuten olisi noin pitkää matkaa yhden pentunäyttelyn takia ajeltu, mutta saimme Hyvinkäälle kasaan kunnon sisarustapaamisen, kun viisi pentua kahdeksasta saapui paikalle. Olikin tosi kiva nähdä sisaruksia ja päästä tutustumaan myös niiden omistajiin. Ruuti oli sisaruksista pienin, varsinainen mini-Ruuti! Ruuti oli mitä mukavin reissukaveri, kun se nukkui meno- ja tulomatkat kaikessa rauhassa omassa mökissään (häkissä) takapenkillä.

Tuomarina Hyvinkäällä oli Rune Fagerström ja hän kommentoi Ruutia näin:

5 kk. Sopiva koko, erinomaiset rungon mittasuhteet. Pää saisi olla vahvempi ja pidempi malliltaan, hyvät silmät, oikein asettuneet korvat, erinomainen kaula, tasapainoiset kulmaukset. Riittävä rungon syvyys, hyvä ylälinja. Hyvä karva, tyypikkäät liikkeet, ihastuttava käytös. 

Kiva arvostelu ja kiva oli tuomarikin. Pienten tyttöjen (5-7kk) sarjassa oli kolme kisaajaa, joista Ruuti tuli kolmanneksi. Ruutin hienot siskot veivät ykkös- ja kakkostilan ja pokkasivat kunniapalkinnotkin. Ruuti käyttäytyi kehässä aika mainiosti. Juostessa meni innokkaasti eteenpäin, eikä yrittänytkään pomppia minun päälle. Myös seisominen onnistui mukiinmenevästi ja tuo viimeinen lause arvostelussa lämmitti sydäntä! Meidän kehä oli kovasti myöhässä, joten jouduimme odottelemaan kehän laidalla melkoisen pitkän ajan. Arvoin hetken autolta näyttelypaikalle lähtiessä, että otanko häkin mukaan, mutta en jaksanut lähteä kantamaan sitä. Kaikesta hulinasta ja tungoksesta huolimatta Ruuti malttoi kuitenkin ottaa lepiä lattialla pötkötellen.

Sukulaispotretti:
Jazz-serkku, Huima-veli, Kaya-sisko, Piina-veli, Ruuti ja Uni-sisko

Tänään on toivuttu pitkästä näyttelypäivästä käväisemällä mökillä ja tekemällä pitkä ihana lenkki aurinkoisessa kelissä. Kuljimme kuntorataa, joka on viimein vapautunut hiihtäjiltä. Ansa halusi kuitenkin ehdottomasti poiketa metsään ja kierrättikin minua ja Ruutia pitkin suosikkipolkujaan. Niissä maastoissa ei ole sitten syksyn liikuttu. Alan aina synkimmän talven aikaan nähdä haaveunia kesäisistä lenkkireiteistämme ja nyt kun sinne metsään alkaa vihdoin päästä, en paljon muuta haluaisi tehdäkään kuin käveleksiä polkuja pitkin. Kun vielä saataisiin Ansa juoksukuntoon, ettei sen tarvitsi kulkea hihnassa...

Minun ja Ansan hieno luontohavainto on muuten jäänyt kirjaamatta tänne kokonaan. Maaliskuussa lenkkeilimme yhtenä iltana ihan täällä meidän kotikulmilla, muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Poikkesimme kadulta omakotitalojen välissä kulkevalle metsäpolulle. Ei oltu kuljettu kuin muutama askel, kun Ansa haisteli jotain polun sivusta ja minä huomasin, että 10-20 metrin päässä polulla makaa vaaniva kissa. Ensiajatus oli, että käännytään takaisin, sillä Ansa ja kissat eivät ole järin toimiva yhdistelmä. Seuraavassa hetkessä tajusin, että tämä ei taidakaan olla mikään pieni kotikissa, vaan ihan muuta lajia. Siinä me katseltiin hetki toisiamme: ILVES ja minä, kunnes ilves ponkaisi pystyyn ja lähti juoksemaan polkua pitkin karkuun. Minä olin aivan haltioitunut näystä, se oli upeaa ja hurjaa samaan aikaan. Ansa sai ilveksen hajun nenäänsä ja kiskoi nelivetoa minut ylös polkua mäelle. Ei kuitenkaan jatkettu ilveksen jäljillä sen pidempää, vaan suunnattiin valaistulle kuntoradalle pimeän metsän sijaan. En haluaisi todistaa ilveksen ja whippetin kohtaamista. Ansalle se oli ihan selkeästi saalis, mutta en ole niin varma että ilves olisi samaa mieltä asiasta...

Talvipentu on viimein oppinut pissimään muuallekin kuin lumihankeen..!

Laukaan näyttely 1.7.

 Kuva: Lotta Seppänen

No nyt on näyttelyvuosikin korkattu ja ihan mukiinmenevin tuloksin. Kun esittäjällä ei ole motivaatiota treenata esiintymistä ja koiran innostus kehässä pyörimiseen on lähellä nollaa, on ERIn saaminen huippu-saavutus. Laukaassa tuomarina oli Svante Frisk Ruotsista. Hän oli melko tiukalla päällä. Ansa sai Svantelta ERIn ja sijoittui avoimessa luokassa viiden nartun kokoonpanosta kolmanneksi. SAta ei tässä luokassa jaettu yhdellekään. Tässä vielä tarkemmin Svanten mietteet Ansaliinoksesta:

Fina proportioner. Vacker silhouette. Utmärkt huvud. Vackra ögon. Bra bett. Utmärkt överlinje. Fint vinklad bak. Bra skuldra. Kunde ha lite mera utfylld orösbotten. Rör sig balanced men kunde täcka lite mera mark. Trevlig temperament. 

Että sellaista!

Ja mitäs me ollaan viime kuukaudet puuhailtu?

Josko pitkästä aikaa päivittäisin tännekin kuulumisia.

Syksy jatkui puuhastellessa monenlaista mukavaa. Samoilimme metsässä paljon, koirakavereiden kanssa, itsekseen lenkkeillen ja sieniä etsien. Agilityä harjoiteltiin ahkerasti, mutta jonkinlainen suvantovaihe oli kaiken kisa- ja kurssitouhotuksenkin jälkeen. Olemme syyskuun alusta treenanneet ryhmässä, jota kouluttaa huippuhyvä kouluttajista. Radat ovat olleet välillä hurjan vaikeita pyörityksiä, mutta mikäpä siinä kun edistystäkin on tainnut tapahtua ja on ollut hauskaa. Nyt on treenijakso taasen vaihtumassa ja samalla siirrytään uuden kouluttajan ohjaukseen. Eiköhän uuden koutsin johdolla opita taas monenlaista uutta!

Lokakuussa me ihmiset lomailimme viikon verran ulkomailla ja samalla olimme ensimmäistä kertaa näin pitkän pätkän erossa Ansasta ja Ansaliinos meistä - hurjaa! Aiemmat erot ovat olleet vain muutaman päivän mittaisia. Ansalla oli täällä kotona kaksi oikein pätevää hoitotätiä, jotka hellivät Ansaa varmasti paljon enemmän kuin me konsanaan. Lomallaan Ansa oli päässyt myös matkustamaan paikallisbusseilla ja tepastelemaan kaupungin vilinässä. Kun palasimme kotiin, oli Ansa aika ihmeissään. Iloinen, mutta niin hämmentynyt. Häkellyksestään päästyään Ansa kömpi keskellä yötä kainalooni nukkumaan ja seuraavana aamuna oli liikuttavan onnellinen päästessään mamin kanssa lenkille metsään. On se vaan niin ihana kaveri!

Loppusyksystä Ansalla kävi hieroja pitkästä aikaa. Hieroja ei löytänyt lihaksista jumituksia, mutta oli vähän huolissaan kun havaitsi jumeja Ansan selkärangassa ja lantiossa, sellaisia joita ei hierojan taidoilla saada kovin tarkasti diagnosoitua eikä myöskään paranneltua. Lisäksi hieroja huomasi, että Ansan selkäranka on vähän mutkalla ja tästä johtuen myös rintakehä pullistuu enemmän toiselle puolelle. Hieroja suosittelikin käyntiä osteopaatilla jossain vaiheessa, mutta ei langettanut Ansan päälle mitään kieltoja liikunnan tai agilityn suhteen. Suositteli vain, että Ansaa liikutettaisiin mahdollisimman paljon pehmeillä alustoilla (ei siis asvaltilla) ja ravaten. Ansalla kun on taipumusta peitsata heti kun vauhti hidastuu. Nuo pimeät marras-joulukuun illat olivat sitä hihnalenkkeilyn kulta-aikaa, joten juoksin sitten kieli pitkällä Ansaliinoksen perässä pitkin pururatoja, jottei lenkkeily menisi vallan peitsaus-tökötykseksi. 

Osteopaatteja ei näiltä meidän nurkilta löydy, joten kävimme ensin kuulemassa mitä fysioterapeutti Ansan kropasta oli mieltä. Hän tutki Ansan perinpohjaisesti ja antoi erilaisia jumppa- ja venytysliikkeitä, joita sitten teimme kotona. Fyssari ei ollut erityisen huolissaan Ansasta ja antoi luvan jatkaa normaalia elämää ja harrastuksia. Tällä viikolla olemme lomailleet ja loman kunniaksi Ansa pääsi sitten viimein myös osteopaatin käsittelyyn. Vähän tuntui hassulta ajella puolen tunnin visiitin vuoksi Nurmijärvelle asti. Etenkin kun osteopaatille lähdettiin vähän niinkuin varmuuden vuoksi tarkastamaan vielä tilannetta, jotta voidaan sitten touhuta turvallisin mielin. Mutta käynti oli positiivinen ja mielenkiintoinen kokemus. 

Osteopaatti kävi Ansan kropan läpi, kyseli paljon Ansan liikkumisesta ja elämäntavoista minulta ja korjasi Ansan lantiossa olevat jumit. Osteopaatin tavoitteena on saada potilaansa sille parhaaseen fyysiseen kuntoon ja toimintakykyyn, eikä korjata potilaidensa ulkonäköä. Ansan selkärangan mutkasta ei tule olla huolissaan, ellei se ala vaikuttaa koiran liikkumiseen ja olemiseen. Jatkohoidoksi Ansa sai ohjeen liikkua niin paljon kuin mahdollista vapaana juosten ja kaverien kanssa leikkien. Mikäs sen mukavampaa tuollaiselle leikkihullulle koiralle! Hoidon jälkeen Ansa oli hyvin väsynyt. Täysi vaikutus tästä hoidosta pitäisi tulla näkyviin vähitellen muutaman viikon kuluessa. 

Omassa mielessä pyörii näiden kokemusten jälkeen monta kysymystä, ketä uskoa ja miten löytää se kultainen keskitie kaikkien näiden asiantuntijoiden välillä sekä siinä miten omaa koiraansa hoidattaa. Osteopaatti sanoi, että jos koiraa tuijotetaan vain paikalla seisoen, niin yksilöön kuin yksilöön saadaan kehitettyä mutkia ja ongelmia. Tämä kokonaisvaltainen tapa katsoa koiraa sen toiminnan läpi, eikä vain tuijotella kehon yksityiskohtia, ellei niillä ole sitten vaikutusta koiran toimintakykyyn, tuntuu järkevältä. Hän tuhahti fyssarin venytyksille ja jumppalikkeille, että ovat turhia. Kertoi, että agilitykoirien olisi suositeltavaa käydä osteopaatin tarkastettavana 2-3 kertaa vuodessa. Olen varma, että se on oikein hyvä periaate, mutta luulenpa, ettei meillä tähän valitettavasti mahdollisuutta ole. Samalla mietin, kuinka moni vaikkapa täällä keskisessä Suomessa tai pohjoisemmassa asuva agilityharrastaja käyttää koiransa osteopaatilla edes kerran sen harrastusuran aikana. Uskon, että turvaudumme jatkossakin Ansan peruskehonhuollossa hierojan ja fysioterapeutin ammattitaitoon ja suuntaamme osteopaatin pakeille silloin kun siihen on tarve tai erityinen mahdollisuus.

No joo, sekavista pohdinnoista eteenpäin! Kisaisimme viime vuoden puolella vielä parit agilitykisat korkaten kakkosluokan ja pyörähdimme kehässä myös Jyväskylän koiranäyttelyssä. Näyttelytuomisina oli pala sinistä nauhaa, eli EH. Kotinäyttelyt eivät selvästikään ole meille suosiollisia. Luulenpa, ettei meidän tarvitse tänä vuonna kovin monia näyttelyitä koluta, vaan suuntaamme ennemmin kisoihin. 

Ensimmäiset agi-kisat kakkosluokassa olivat Jyväskylässä 26.11. Siellä pyörähdimme kahdella radalla, joista ekalla tuli hylsy. Ansa karkasi lähdöstä ja kesken rataa päätti myös vetää juoksurallia pitkin rataa hetken ajan. Ehkä se oli sellaista positiivista röyhkeyttä jota koiralla pitää ollakin, jotta voidaan tavoitella hyviä suorituksia..! Toinen rata meni lähes kuin unelma. Siellä alitimme ihanneajan, joten tuloksena olisi ollut heti ensimmäinen nousunolla. Mutta puomin ylösmenolla Ansaliinos oli harpannut kontaktin yli, joten vitonenhan siitä sitten tuli. Harmi juttu! 

Vuoden viimeiset kisat olivat myös Jyväskylässä ja juoksimme taasen kaksi rataa. Ensimmäinen oli hidasta ja tahmeaa menoa, tosin virheetöntä sellaista. Allekirjoittaneen kunto meinasi loppua kesken, tuntui ettei kaikelta puuskuttamiselta ja huutamiselta saa enää henkeä. Eikä Ansakaan ollut kaikista pirteimmässä terässä. Toinen rata meni paljon paremmin, virheettömästi ja yliaikaa tuli "vain" 1,34s. Tästä on siis hyvä lähteä uusiin koitoksiin. Maaliskuun alussa korkkaamme kisat tältä vuodelta. 

Niin ja tulihan meille agilityssä myös toisenlaista menestystä - Ansasta tuli Whippet-Harrastajien Vuoden Agilitywhippet 2011 numero 3, eli Ansa oli siis viime vuoden kolmanneksi paras agility-himpetti! Se on hienoa se! 

Nollia!!!

Aktiivinen koiraharrastuskausi jatkuu ja meillä ollaan ihan ihmeissään viime viikkojen tapahtumista! Aloitetaan siis vanhimmasta uusimpaan:

Jyväskylän agilitykisat 20.8.

Tampereen mahalaskun jälkeen lähdettiin jännittävissä tunnelmissa kotikisoihin. Tuomarina kisoissa oli Sari Mikkilä ja olin ilmoittanut meidät B-agilityradalle, sekä C-hyppyradalle. Sari olikin tehnyt vallan mukavia ja vauhdikkaita ratoja!

Ensimmäisellä radalla sain Ansan mahtavaan vireeseen ja vauhtia riitti mukavasti. Rata oli muuten virheetön, mutta kepeillä tuli ensin 5 virhepistettä ja sitten hylky kun en onnistunut korjaamaan virhettämme oikein. Mutta ihan mahtava kokemus oli tuo rata siltikin.

Hyppyradalle läksimme pyörimään koukeroissa ja hip hei - sieltä tuli meidän ensimmäinen LUVA!!! Eli siis virheetön rata ja tulos -7,02! Ansa viiletti aivan mahtavasti. Tällä tuloksella tulimme myös kolmanneksi ja saimme kotiin vietäväksi pokaalia ja palkintoa sen ensimmäisen kisakirjamerkinnän lisäksi. Tästä radasta meillä on olemassa videokin, jonka laitan esille myöhemmin.

Laukaan möllikisat 1.9.

Vierailla paikoilla ja etenkin ulkokentillä treenaaminen on jäänyt meiltä aivan välistä ja harjoitus on kovasti tarpeen noiden loppukesän kisakokemusten jälkeen. Joten suuntasimme LAUKAn järjestämiin möllikisoihin treenaamaan. Kisat järjestettiin jääkiekkokaukalossa ja keli oli sateinen. Onneksi ne pahimmat kuurot tulivat ennen ja jälkeen kisojen, joten kastuimme vaan lämmittelylenkillä.

Ratoja oli kaksi. Möllirata, joka kyllä sisälsi enemmän kiemuroita kuin monet 1-luokan kisaradat. Ja kilpailevien rata, joka oli sitten enemmän sellaista 2- tai ehkä jopa 3-luokan tasoa. No, treeneissä olemme tehneet myös vaativia ratoja, joten näistäkin selvittiin vaikka ne aluksi hankalilta näyttivätkin. Mölliradalla tuli virheetön suoritus, mutta aikaa en vielä tiedä kun ei sitä paikanpäällä kerrottu. Sijoittua emme mölliradalla voineet, kun olemme kisanneet jo virallisesti. Kilpailevien radallakin meni yllättävän hyvin. Hylky tuli vasta muutama este ennen maalia, kun Ansa hyppäsi muurin väärältä puolelta. Tämä oli kuitenkin oikein mainio kokemus ja hyvää treeniä. Ansa oli innoissaan molemmilla radoilla!

Jyväskylän agilitykisat 3.9.

Ja sitten eilinen - huippupäivä, jonka ansiosta leijailen varmasti yläilmoissa hetken ajan! Kotihallissa oli kisat, mutta tällä kertaa vain yksi rata ykkösluokkalaisille. Tuomarina toimi Katarina Virkkala. Mukava rata oli jälleen tämäkin, ensikatsomalta ja rataan tutustuessakin koukeroinen, mutta oikein mukava suorittaa. Ennen meitä vuorossa oli perro, joka heti vapaaksi päästyään lähtikin juoksemaan lenkkiä yleisön sekaan ympäri hallia. Vähän jännitti sitä seuratessa, että miten oman kisajännityksen ja -tsempin kanssa käy.

No hyvinhän siinä kävi. Ansa oli aivan liekeissä, ikinä se ei ole ollut näin mahtavalla fiiliksellä kisoissa! Se kiisi ja lensi ja minä kipitin perässä ohjaamassa. Saimme radalta tulokseksi -8,68 eli toisen LUVAmme!!! Tällä suorituksella olimme jälleen kolmannella sijalla. Palkintojenjaossa tuomari sanoi minulle: Sinulla on hieno whippet!

Tuntuu kyllä niin mukavalta ja hienolta saada tällaisia tuloksia. Olemme tehneet aika paljon hommia kevään ja kesän aikana ja on upeaa, että se työ alkaa kantaa hedelmää! Vaikka Tampereen jälkeen vannoin, ettemme lähde kisaamaan nyt hetkeen vieraille paikoille, vaan harjoittelemme lisää, niin ensi sunnuntaina suuntaamme kuitenkin Pieksämälle kisaamaan. Siellä on hallikisat ja kun ajomatkakin on aivan kohtuullinen, niin lähdemme nyt katsomaan mitä siellä tapahtuu.

Muuramen ryhmänäyttely 4.9.

Tänään oli vuorossa visiitti naapuripitäjään, eli huristimme Riihivuoren laelle näyttelemään. Tuomarina oli ruotsalainen whippetkasvattaja Tina Permo (Per'mobile). Ansa sai ERIn seuraavalla arvostelulla:

Fint huvud & uttryck. Korrekt bett. Bra ögon & öron. Utmärkt hals, överlinje & kropp. Normala vinklar. Utmärkt päls. Rör sig normalt.

Eli vapaasti suomennettuna:

Hieno pää ja ilme. Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat. Erinomainen kaula, ylälinja ja runko. Normaalit kulmaukset. Erinomainen turkki. Kantaa itsensä normaalisti.

Kaikenkaikkiaan siis oikein mukava arvostelu ja miellyttävä tuomari. Kilpailuluokasta meidät käteltiin ulos ensimmäisten joukossa. Lenkkikavereillamme Hippiäisillä oli puolestaan loistopäivä, joten aurinkoisessa säässä katseltiin sitten ryhmäkehätkin läpi. Kuvia näyttelystä saamme toivottavasti myöhemmin.

Kisailuja

Myöhempi muokkaus:

Löysinpäs netistä nimettömän kuvaajan otoksen Oriveden A-kisan palkintojenjaosta.

Tyytyväinen himpetti kakkossijalla... =)

Vaihteeksi kuvatonta päivitystä, eli kuulumisia meidän viime viikkojen riennoista:

Oriveden agilitykisat 30.7.

Kesäloman lopuksi ajelimme Orivedelle kisailemaan kahdella agilityradalla. Nämä olivat ensimmäiset ulkokisat ja ylipäänsä ensimmäiset kisat jossain muualla kuin tutuissa treeniympyröissä. Vähän jänskätti etukäteen, että päättääkö Ansa ottaa hatkat kesken radan kun ei ole aitoja ympärillä. Hyvin se kuitenkin pysyi radalla vaikkakin meidän meno oli melkoista matelemista...

Ensimmäisellä radalla kepit olivat kuin hidastetusta filmistä ja keinukin meinasi olla lentävä. Mutta teimme kuitenkin puhtaan radan, mutta suoritus meni yliajalle. Ihanneaika radalla oli 54 sekuntia, meidän suoritus 55,48 sekuntia. Tulos siis 1,48.

Toisella radalla oltiin vieläkin hitaammissa tunnelmissa ja pakka hajosi kepeillä. Sieltä tuli ensin kielto ja kun en enää toistamiseen jaksanut korjata virhettä, saimme hylätyn suorituksen.

Ensimmäisen radan suorituksella sijoituimme toiseksi ja saimme hienot ja herkulliset palkinnotkin! Tuomari kysyi palkinnonjaossa, että johtuiko se hitaus helteestä vai mistä... Hiekkakentällä auringon porottaessa oli kyllä melkoisen kuuma keli ja Ansa jotenkin täysin lahna. Tuomarina näissä kisoissa oli Marja Lahikainen.

Saarijärven näyttely 6.8.

Seuraavana vuorossa oli vuoden toinen näyttelyvisiitti. Sateita oli luvattu, mutta onneksi keli oli ihan mukiinmenevän pilvinen. Tai onneksi ja onneksi, se tähän astisista parhaiten mennyt näyttelymme kun oli kaatosateessa! Kehässä juoksentelu ei - kuten tavallista - Ansaa juuri kiinnostanut ja tuomarikin tykkäsi vähän pontevammista whippeteistä. Joten tuloksena EH ja seuraava arvostelu:

Feminiininen pää ja ilme. Hieman kevyt kuono-osa. Hyvä kaula. Oikea raajaluuston voimakkuus. Rintakehä ja rintalasta saisivat olla pidemmät. Hieman kapea reisi. Ei tänään parhaassa karvapeitteessä. Vahva kinner. Hyvät käpälät. Erinomainen pigmentti. Toivoisin tehokkaammat liikkeet.

Tuomarina siis Tanya Ahlman-Stockmari. Seuraavaksi pyörähdämme näyttelykehässä ensi kuussa Muuramessa. Mukavaa kun näitä näyttelyitä on tässä lähitienoilla, niin ei tarvitse kovin kauaksi lähteä ajelemaan.

Tampereen agilitykisat 14.8. ja Whippet-agilitymestaruus

Viime sunnuntaina kisailtiin Tampereella. Ensimmäinen radoista oli whippetien agilitymestaruus-kisa ja tulosta lähdettiin kisasta hakemaan. Tuomarina molemmilla radoilla oli Tuomo Pajari. Sain Ansan pidettyä erossa rotutovereista ennen kisaa ja ennen radalle lähtöä sain sen leikitettyä uudella karvalelulla mukavaan vireeseen. Agility on kuitenkin yllätyksellinen laji! Ensimmäisen esteen jälkeen oli radalla putki. Ansa ampaisi kuitenkin ensimmäisen esteen jälkeen suoraan kauempana olevalle puomille, ennenkuin minä ehdin kissaakaan sanoa. Suorituksemme siis hylättiin samantien..! Pyöräytin Ansan puomin päässä ympäri, hyppyytin muutaman loppuosan esteen ja poistuimme radalta. Mestaruus ratkottiin kahden muun 1-luokassa kisanneen whipun kesken, kun myös molemmat 2-luokassa kisailleet koirakot ottivat hylätyt suoritukset.

Toinen Tampereen rata oli hyppyrata. Leikitin Ansaa taas juuri ennen radalle lähtöä. Kun otin siltä panta kaulasta, tajusin, etten saa siihen mitään kontaktia. Ansa vaan vilkuili muita ihmisiä ja koiria radan reunalla. Voi kun olisin tajunnut kääntyä heti kannoillani ja lopettaa siihen. Mutta ei, lähdimme taistelemaan radalle. Noin viidennen kiellon jälkeen suorituksemme hylättiin. Ansa siis pysähtyi aika monen esteen eteen tuijottamaan ja kepit olivat jopa hitaammat kuin Orivedellä. Yhdessä vaiheessa Ansa kävi moikkaamassa radan reunalla istunutta ratahenkilöä. Minä olin kutsumisineni kuin ilmaa sille.

Epätoivon tunteet olivat melkoiset tämän radan jälkeen ja olen yrittänyt pohtia, miten tästä päästäisiin eteenpäin. Vierailla paikoilla ja ison häiriön alaisena työskentelemistä pitää harjoitella kovasti, ennenkuin uskallan lähteä ulkokentälle kisaamaan uudelleen. En vaan ole keksinyt selitystä sille, miksi ensimmäisellä radalla fiilis oli täysin päinvastainen tämän toisen radan kanssa.

Nyt tulevana lauantaina on vuorossa kotikisat ja toivon, että siellä on fiilis parempi. Kävimme tänään testaamassa halliin asennettua uutta tekonurmea, leikkimässä ja syömässä nakkeja. Luomassa mukavaa tunnetta lauantaita varten! Saas nähdä miten sitten käy...

Tuloksia!

Pitkästä aikaa blogin parissa ja kerrottavana kiireisen harrastus-toukokuun tuloksia! Aloitetaan siis vanhimmasta uusimpaan:

Jatpailut eli epäviralliset agilitykisat 15.5.

Haimme Jatpailuihin vauhtia edellisenä iltana oman ryhmämme treeneistä, joissa tehtiin samana päivänä Varkauden kisoissa ollut ykkösluokan rata. Kävimme sen läpi kisanomaisesti, eli rataan tutustumiseen oli aikaa 5 minuuttia ja sitten vuorollaan jokainen suoritti radan ilman mitään välipalkkauksia tms. Onnistuimme heti ensimmäisellä kerralla tekemään virheettömän radan ja alittamaan ihanneajan! Ja se rata oli aika haastava!

Seuraavana iltana Jatpailuissa osallistuimme ensin helpolle mölliradalle, jossa ei ollut keppejä eikä rengasta. Siellä teimmekin vauhdikkaan ja virheettömän suorituksen ja päädyimme lopulta toiselle sijalle! Kotiinviemisenä oli herkkupalkintoja niin koiralle kuin ohjaajallekin - nam!

Mölliradan lisäksi osallistuimme myös 1-luokan radalle, joka oli kohtalaisen suoraviivainen rata. Ensimmäisellä suorituksella minä kaaduin heti kahden ensimmäisen esteen jälkeen ja Ansa jäi tuijottamaan minua kauhuissaan. Siinä menikin paras suoritusterä ja oli vähän hankala saada Ansa uudelleen mukaan. Loppurata meni kuitenkin ihan kohtalaisesti, kepeiltä otettiin 5 virhepistettä.

Kaatuminen harmitti, joten osallistuimme uusintakierrokselle. Toisella kerralla pysyin pystyssä ja aika olikin lähes 8 sekuntia nopeampi. Kepeillä onnistuin taas sähläämään, joten sieltä tuli 5 virhepistettä. Mukava ja kannustava kokemus oli tämä epävirallinen kisa ja valmisteli meitä seuraavan viikon koetukseen...

Ensimmäiset viralliset agilitykisat 24.5!

Juttelin alkukuusta meidän kouluttajan kanssa ja kyselin, että miltä meidän meno vaikuttaa. Näyttääkö hänestä siltä, että ehkä loppukesästä voitaisiin startata oikeissa kisoissa? Meidän meno näytti kuulema hyvältä ja kun omalla seuralla oli sopivasti iltakisat tulossa, niin päätin että lähdetään kokeilemaan kisailua sitten sinne - hui kauhistus!

Jännitystä oli siis kovasti ilmassa tuona tiistaisena iltana. Olin ilmoittanut meidät kahdelle radalle, eli agilityradalle ja hyppyradalle. Kisapaikalle saavuttiin hyvissä ajoin tsuumailemaan mini- ja medikoirakkojen suorituksia ja opettelemaan rataa. Agilityrata näyttikin ihan mukavalta, muutama hankalampi paikka ja sitten suoraviivaisempaa menoa. Tuomarina kisoissa oli Minna Räsänen.

Ansan sain ihan mukavasti viritettyä agi-taajuudelle ennen meidän vuoroa. Leikitin sitä namien kanssa ja se jopa haukahti kerran innostuksesta! (Aika moni muu koira haukahti vähän useammankin kerran kisapaikalla.) Itse rata meni nopeasti ohi. Rata alkoi kahdella aidalla, joiden jälkeen oli puomi, mutta koira pitikin saada käännettyä niiden jälkeen toiseen suuntaan putkeen. Niiden aitojen jälkeen Ansa näytti hetken siltä, että juoksee suoraan puomille ja ehdin sekunnin murto-osan ajatella, että se oli sitten siinä. Mutta kuinka ollakkaan, sain Ansan hihkaistua oikeaan suuntaan ja niin rata jatkui. Kaikki kontaktit Ansa otti hyvin ja kepeistäkin suoriuduimme virheittä. Ja no, hämmästyksekseni maalissa oli suuri kun tajusin, ettei meille tainnut tulla yhtään ainoaa virhettä koko radalla!!!

Sitten jännättiin aikoja. Tuntui liian hurjalta ajatella, että oltaisiin saatu nollatulos heti ekasta kisasta ekalta radalta. Ja eihän se ihan niin mennytkään, vaan meille tuli 1,74 sekuntia yliaikaa. Mutta tällä suorituksella päästiin kolmossijalle ja saatiin kotiinviemiseksi hieno pokaali!!!

Seuraavaksi oli hyppyradan vuoro ja siinä olikin vähän haastavampaa kepeille vientikulmaa sekä enemmän pyöritystä. Kepeille menossa mokasinkin ja siitä tuli 5 virhepistettä. Yhdellä aidalla meinasi myös tulla kielto kun Ansa jäi palloilemaan aidan eteen. Selvästi oli jo vähän väsymystä ilmassa, eikä vire enää yhtä korkealla. Tältä toiselta radaltakin saatiin kuitenkin tulos, mikä olikin meidän suuri tavoite näistä kisoista..! Eli 5 virhepistettä ja 0,79 sekuntia yliaikaa.

Hienosti meni tämä kisa-debyytti, tyytyväinen olen ja erittäin ylpeä tuosta ihanasta harrastuskaveristani!!! Nyt jatkamme harjoittelua ja suunnitelmissa olisi suunnata kesän aikana uusiin kisoihin.

Tuuria Tuurissa eli Miljoonakoira -näyttely 28.5.

Toukokuun harrastusrupeaman lopetti vuoden ensimmäinen näyttelyvisiitti. Samalla se oli ensimmäinen vierailuni ikinä Keskisen Veskun tiluksille, enkä vielä edes päässyt sisälle ostosparatiisiin. Mutta ehkäpä täytyy matkata Tuuriin toistekin, sen verran tuloksekas tämä ensimmäinen reissu oli.

Tuomarina whippeteillä oli Unto Timonen (Kennel Woodbrook's), sää sateinen sekä tuulinen ja minä melko flunssainen. Katkarapumaisesta olemuksestaan huolimatta Ansa ilmeisesti esiintyi edukseen ja arvostelu oli tällainen:

Tasapainoinen, kaunislinjainen narttu, jolla riittävä raajaluusto. Kauniit tummat silmät. Hyvä kaula, etuosa ja raajat. Hyvä runko. Hyvinkulmautuneet takaraajat. Liikkuu hyvin, joskin takaliikkeisiin toivoisin hieman enemmän työntövoimaa.

Olin oikein iloinen kun Ansa sai ERIn ja vielä iloisempi, kun Ansa sijoittui omassa luokassaan toiseksi. Siinä seisoessamme kehäsihteeri ilmoitti, että kolme ensimmäistä saa SA:n eli maininnan "sertin arvoinen"! Paras narttu -kehään menimme juoksentelemaan ajatuksella, että ensimmäisenähän sieltä ulos lähdetään. Siinä juostessa tajusin, että eihän täällä ole kuin 5 koiraa ja lopulta seisoimmekin siinä nelospaikalla! Eli mamman kullanmuru, pikku-Ansaliinos oli 4. paras narttu ja sai vara-sertin!!! Tuloksena siis: ERI 2 SA PN 4 VASERT näin niinkuin näyttelykielellä kerrottuna.

Kuvia ei valitettavasti näiltä reissuilta saatu, eikä mitään hienoja poseerauskuviakaan ole ehditty ottaa. Agility-pokaali ja vara-serti-ruusukekin on siirretty kirjahyllyn yläorrelle pölyttymään. Mutta kuvituksena kuitenkin muutama kuva lemmikeistäni tänä iltana (nurmikon leikkaaminen on meillä kielletty tuon ihanan lemmikkimeren vuoksi).

Täällä tähystän minä!

Sawo Show 7.8.

Käväisimme viime lauantaina reissulla helteisessä Kuopiossa ja visiitin syy oli kesän viimeinen näyttelykäynti. Whippetit arvosteli portugalilainen Manuel Loureiro Borges. Ansa sai erin mukavan arvostelun kera:

Nice head & expression. Good neck & topline. Good front. Ribcage could be more well developed. Enough bone. Nice moves.

Näyttelyn jälkeen kävimme katsastamassa maisemia Puijolla, jossa Ansa sai kiihkeitä italialaisia ihailijoita! Kaksijalkaisia sellaisia. Savusumuinen maisema tornista näytti tältä (klikkaa kuva suuremmaksi):

Kuvat: J.S.

Näyttely-kuulumiset

Kangasniemellä 13.5.

Enpä ole tämän vuoden näyttelyvisiiteistä kirjoittanut tänne vielä mitään, vaikka niitäkin on muutama ollut. Lisätäänpä nyt arvostelut ja muutama kuva, eli edetään uusimmasta vanhimpaan.

13.6. kävimme Oriveden kaikkien rotujen näyttelyssä. Siellä tuomarina oli romanialainen Calin Simu. Tässä arvostelu:

Very good in type. Lovely head. Beautiful topline. Very good movement.

Lyhyestä virsi kaunis. Eri tuli, kuten kaikille muillekin osallistujille ja vaaleanpunainen ruusuke. Avoimessa luokassa Ansa sijoittui neljänneksi viiden nartun joukosta. Liikkuminen oli jälleen meidän heikko puoli. Jotain tarttis tehdä sille kun vaan keksisi mitä (ja jaksaisi harjoitella)..! Ansa jotenkin laiskistuu näyttelyissä, Orivedelläkin se oli ihan lahna ja istuskelikin joko "isin" sylissä kehän laidalla tai olisi vääntänyt muiden himpettien luo seurustelemaan. Tässä pari herkkää isä-lapsi-kuvaa!





Ja jonkun piti päästä väkisin tuoliin, sillonkin kun sitä ei suostuttu ottamaan syliin. Ehkäpä ensi kerralla otamme suosiolla mukaan häkin, jossa Ansa saa makoilla rauhassa, josko se sitten olisi vähän pirteämpi kehässä.

Niin ja tässä vielä todistusaineistoa siitä, että kyllä se Ansaliinos hienosti osasi pönöttää!

30.5. järjestettiin Keski-Suomen Vinttikoirakerhon kesäkauden avajaiset ja epävirallinen Vuoden Voittaja-näyttely. Päivä oli kiva, mutta harmillisesti whippet-narttujen kehän aikana alkoi sadella. Ansa olikin varsin innoissaan kun kehään mennessä sadetakki piti ottaa pois ja altistua elementeille! Kaikesta huolimatta Ansa sijoittui 12 whippet-nartun joukosta neljänneksi. Tuomarina oli Sirkka Salonen ja arvostelu seuraavanlainen:

Erittäin hyvä kokonaisuus. Hyvä pigmentti. Hyvät S-kurvit. Hyvät liikkeet.

Kuva: Marko Heinonen

13.5. olimme näyttelemässä Kangasniemellä ja tuomarina siellä oli Saija Juutilainen. Tämä olikin Ansan ensimmäinen esiintyminen avoimessa luokassa. Ansa oli Saijan mielestä erittäin hyvä ja arvostelu kuuluu näin:

2v. Tyylikäs nuori narttu. Hyvin kaunis pää ja ilme, joskin vaaleat vilkkuluomet häiritsevät. Hieman kevyet korvat. Hyvä purenta. Kaula voisi kiinnittyä sulavammin ja etuosa kulmautua paremmin. Hyvä lanneosa. Tiiviit käpälät. Hyvä häntä. Kevyt liike, mutta ulottuvuutta ja voimaa tulisi olla enemmän.

Yllä olevat kuvat: Emmi Seppälä

Toukokuussa kävimme myös tuossa lähikentällä järjestetyssä mätsärissä. Siellä tuulessa värisevät whippetit heitettiin ensimmäisenä pois kehästä ja voittajiksi selvityivät vähän erilaiset koirat, laumanvartijat ja pystykorvat..!

Ja vuoden ensimmäinen kehäkäynti oli Tampereen KV:ssä 21.3. Siellä tuomaroi ruotsalainen Ray Lindholm ja hän antoi Ansalle myöskin EH:n. Arvostelu on ruotsiksi ja koska ruotsin taitoni ovat vuosi vuodelta ruostuneet niin en lähde edes yrittämään sen kääntämistä. Joten pyydän anteeksi mahdollisia kirjoitusvirheitä (syytän niistä kehäsihteerin epäselvää käsialaa...) ja kopion arvostelun suoraan paperista tähän:

Välskuret huvud. Bra uttryck. Bra hals, kunde ha lite längre linjer. Lite kort överarm. Annars bra vinklas. Bra benstomne. Lit bred i fronta. Rör sig annars OK.

Seuraavaksi suuntaamme kehään näillä näkymin vasta elokuussa. Sitä odotamme jälleen mielenkiinnolla!

Jyväskylä KV 21.11.

Viikko sitten vuorossa oli Ansan vuoden viimeinen näyttelyvierailu, eli Jyväskylän kansainvälinen koiranäyttely. Tuomarina oli espanjalainen afgaani-kasvattaja Philippe Gallardo. Tuomari ei tainnut olla kovin vakuuttunut suomalaisesta whippet-kannasta ja Ansa kuului niihin vähiten vakuuttaviin..! Kasvattaja-täti vei Ansaa kehässä tällä kertaa, oli mukava nähdä miten osaava handleri sai Ansan esiintymään. Katsomosta meno näyttikin niin nätiltä, Ansaa ei tainnut yhtään haitata että hihnan päässä ei ollut oma mamma, päinvastoin kun herkullisia namejakin sai napostella.

Tuomari oli kauhistellut Ansan valtavia silmiä ja mitannut Ansan 51cm korkeaksi. Lopulta hän vilautteli Ansalle sinistä nauhaa, eli H napsahti tällä kerralla ainoana narttuna..! Arvostelu kuuluu näin:

Correct proportion. Correct feminine head. Would like a little more underjaw and smaller eye. Correct neck. Would like better shoulder lay back. Correct chest & forechest. Good topline. Nice rear. Good condition. A little bit narrow going away & loose elbows. Needs more reach and drive.

Tämmöinen kokemus tällä kertaa, jännityksellä odotamme mitä seuraava tuomari tuumaa. Sitä seuraavaa näyttelykäyntiä saadaankin kyllä odotella nyt useampi kuukausi, eli Tampereen maaliskuiseen näyttelyyn saakka. Tosi mukava päivä meillä kyllä oli koirahulinassa ja Ansa oli aivan tohkeissaan kun pääsi taas näkemään niin monta rotutoveriaan. Oona muuten vietti tuon päivän nukkuen päikkäreitä "papan" kainalossa, eli kummallakin lapsella oli mieleistään ohjelmaa!

Tampereen ryhmänäyttely 20.9.

Kävimme sunnuntaina näyttelyreissulla Tampereella, Kaupin vinttikoiraradalla. Kyseessä oli FCI-ryhmien 9 ja 10 näyttely, eli paikalla oli vinttikoirien lisäksi kääpiö- ja seurakoiria. Whippettien tuomarina oli ruotsalainen Annika Ulltveit-Moe. Ansa osallistui viimeistä kertaa juniori-luokkaan, sai punaisen nauhan eli oli Erittäin Hyvä ja arvostelu kuuluu näin:

Lite upp i strorlek. Bra uttryck. Lite lättä öron. Kunde haft en flottare hals o. en kraftigare halsansattning. Rak i fronten. Ngt. brant kors. Hittar ingen harmon mellan fram o. bak stog. För dagen lättkladd.

Noh, mitäpä siihen lisäämään, ei ollut meidän Ansaliini oikein tuomarin mieleen. Päivän paras anti oli Ansan sisarusten Rypyn, Kanelin ja Epelin tapaaminen! Oli hauska päästä vertailemaan sisaruksia keskenään, viimeksi on näin isolla porukalla nähty puoli vuotta sitten. Kovasti samaa näköä sisaruksissa oli, mutta myös eroja. Yhteiskuvia yritettiin ottaa, mutta se olikin vähän hankalampi juttu!

Kaneli, Epeli, Ansa ja Ryppy