Meillä on suuri suru ja ikävä. Meillä ei ole enää omaa Omppu Pomppua...
Kaikki tapahtui niin yhtäkkiä, arvaamattomasti, nopeasti. Viime viikkojen aikana Oona heräsi kevääseen pitkän ja kylmän talven jälkeen. Nivelrikkoiset jalat jaksoivat viedä Oonaa aina vaan pidemmille lenkeille aurinkoisiin metsämaisemiin. Siellä Oona kipitti omaa tahtiaan, nuuskutti maan tuoksuja. Teki keppihommia, löysi lumen alta paljastuneen tennispallon ja kantoi sitä suussaan koko matkan kotiin saakka, häntä heiluen. Koko koira huokui iloa ja onnea talvilevon jäljiltä. Nauroin ja hihkuin Oonaa seuratessani ääneen, se näytti niin tyytyväiseltä eloonsa.
Torstaina Oona rupesi juomaan paljon vettä, oli alvariinsa vesikupilla. Normaalisti Oona joi vain touhuttuaan itsensä läkähdyksiin ja kuumina kesäpäivinä, muuten kostea ruoka hoiti janon. Oonan juoksuaika päättyi pari viikkoa sitten. Ihmettelimme juomista, mieleeni hiipi ajatus, että eihän tämä vaan voisi olla merkki kohtutulehduksesta. Mitään muita oireita ei kuitenkaan näkynyt, pientä turvotusta ehkä, ei mitään sen kummempaa. Oona oli oma pirteä itsensä. Kävimme eilen aamulla tunnin lenkin, jossa ainoastaan jyrkät mäet hidastivat Oonan tahtia. Jalka nousi ja häntä heilui. Eilen illalla Oona vielä riehui pallon kanssa kotona ja odotti innokkaana iltaruokaa keittiössä. Ruokaa se ei kuitenkaan koskaan saanut. Huomasimme että Oonalta tulee veristä vuotoa. Reilun puolen tunnin kuluttua olimme jo eläinlääkärin vastaanotolla.
Oonan kohtu ultrattiin ja todettiin että se on jo kovasti laajentunut ja siellä oli runsaasti nestettä. Lääkäri suositteli leikkaamista heti, mutta antoi meidän tehdä ratkaisumme siitä odotammeko vielä aamuun. Päätimme että Oona oli parempi leikata heti, kun sen yleiskunto oli hyvä. Aamulla tilanne saattaisi olla vallan eri. Oona nukutettiin. Se kävi rauhassa makaamaan lääkärin odotushuoneen matolle meidän silittäessä sitä ja jutellessa Oonalle mukavia.
Ajelimme kotiin ja odotimme sovittua aikaa, jolloin meidän piti mennä hakemaan Oona lääkäristä. Suunnitelmat olivat valmiina. Oonan isäntä tekisi seuraavan viikon töitä kotoa käsin, jotta voisi valvoa samalla toipilaan touhuja. Lääkäri kertoi paranemisen tapahtuvan melko nopeasti. Pian pääsisimme taas jatkamaan kevään kuntokuuria, lenkkeilemään ahkerasti. Kesken odotuksen tuli se pelätty puhelu. Kaikki ei mennytkään niinkuin oli suunniteltu. Oonan sydän ei kestänyt leikkauksen rasituksia... Se pysähtyi eikä enää reagoinut elvytysyrityksiin.
Oona nautiskeli maanantaina auringosta kotiterassillaKävimme sanomassa hyvästi rakkaimmalle Oonalle. Oona lepäsi lääkärin pöydällä niin hiljaa ja paikoillaan. Se ei ollut enää se hyörivä ja pyörivä touhupakkaus, joka pari tuntia aiemmin oli rynnännyt minua vastaan häntä heiluen ja pusuja jakaen kun tulin kotiin iltavuorosta. Kaikki tapahtui niin nopeasti. On vaikea uskoa että Oona ei ole enää täällä. Sen ymmärtämisessä menee varmasti pitkään.
Viime kesänä mökkilaiturillaOona - olit meille niin tärkeä ja rakas. Sinulla oli onnellinen elämä. Rakastit meitä ja näytit sen, joka päivä. Olit maailman lempein, kiltein ja suloisin koira. Tulemme aina kaipaamaan sinua.
