Laukaan näyttely 1.7.

 Kuva: Lotta Seppänen

No nyt on näyttelyvuosikin korkattu ja ihan mukiinmenevin tuloksin. Kun esittäjällä ei ole motivaatiota treenata esiintymistä ja koiran innostus kehässä pyörimiseen on lähellä nollaa, on ERIn saaminen huippu-saavutus. Laukaassa tuomarina oli Svante Frisk Ruotsista. Hän oli melko tiukalla päällä. Ansa sai Svantelta ERIn ja sijoittui avoimessa luokassa viiden nartun kokoonpanosta kolmanneksi. SAta ei tässä luokassa jaettu yhdellekään. Tässä vielä tarkemmin Svanten mietteet Ansaliinoksesta:

Fina proportioner. Vacker silhouette. Utmärkt huvud. Vackra ögon. Bra bett. Utmärkt överlinje. Fint vinklad bak. Bra skuldra. Kunde ha lite mera utfylld orösbotten. Rör sig balanced men kunde täcka lite mera mark. Trevlig temperament. 

Että sellaista!

Kesää

Kesää on jo kuljettu kuukauden verran, mutta vielä ei olo tunnu kovin kesäiseltä. Parin päivän päästä alkaa kuitenkin meidän Ansan ihmisten kauan odotettu loma, joten eiköhän se kesä-fiiliskin sieltä löydy! Ansa ei paljon tunnelmia mieti, vaan nauttii hetkestä ja onkin ehtinyt touhuamaan paljon mukavia kesäisiä asioita: läträämään vedessä (mutta ihan vaan vähäsen, ettei kastu liian märäksi), kiitämään tuhatta ja sataa hyvien tuoksujen perässä ja kavereiden kanssa, metsästämään mökillä hiiriä ja myyriä, ottamaan päivänokosia auringon paahteessa. Niistä on Ansan kesä tehty!

Tälläinen on whippetille sopiva kahlailulätäkkö. 

 Hurja vaanija. 

 Kolmen kopla ei kovin herkästi satu samaan kuvaan. 

Toukokuisten agility-kisojen jälkeen jäimme kisatauolle, jota luultavimmin kestää elokuulle saakka. Treenattu on kuitenkin vähäsen ja keskitytty nostamaan virettä ja motivaatiota, eli suomeksi sanottuna tehty huippuhauskoja ja vauhdikkaita juttuja mahtipalkan kanssa. Nyt olemme pitäneet reilut pari viikkoa treenitaukoa, sekin oli paikallaan. Lomasuunnitelmissa on mökkeilyä ja lenkkeilyä sekä ensi viikonloppuna Laukaan koiranäyttely. Se onkin meidän vuoden ensimmäinen näyttelykäynti ja voipi olla, että jää myös viimeiseksi. Mutta käydään nyt kehässä pöllöilemässä, kun kerta sellaiseen mahdollisuus lähiseudulla on!

Kesäiset lenkkikaverimme naurava-Hilja ja totinen-Hymy. 

 

 Heihei ensi kertaan ja oikein hauskaa kesää blogin lukijoille!

Kevään kisailuja

Kisailtu on, joten josko niistä tuloksista kirjoittaisi jotain tännekin!

Huhtikuun 14. päivä kisattiin taas kotihallissa kahden radan verran. Ensimmäiselle radalle ladattiin kaikki paukut ja tulosta saatiin, eli meidän toinen LUVA kakkosluokassa! Tulokseksi tuli -3,21 ja toinen sija! Tämä olikin vauhdikkain suorituksemme kakkosissa. Toiselle radalle ei jäänytkään yhtään intoa eikä energiaa. Pakka niin sanotusti hajosi heti parin esteen jälkeen ja tuloksena lopulta hylsy.

Äitienpäivänä 13.5. kisasimme myöskin kotihallissa, kahdella radalla. Ennen ensimmäistä rataa en tuntunut saavan Ansaan oikein mitään kontaktia. Ansa vaan tuijotteli ympärillä olleita muita koiria, ei kiinnostunut nameista eikä leluista. Tämä ei ollut järin hyvä lähtötilanne. Teimme kuitenkin puhtaan radan, mutta jälleen harmittavalla yliajalla. Tulos: 0,33 ja toinen sija. Toisella radalla vauhtia ja intoa oli enemmän, mutta se meni muuten vaan hylsyksi.

Tänään 20.5. ajelimme Pieksämäelle kisailemaan jälleen kahdella radalla. Ensimmäisellä radalla alussa oli kolmen hyppyesteen suora ja sen jälkeen tiukka käännös takaakiertoon. Tämä alkusuora meni pitkäksi ja sekoitti pasmat minulta ja Ansalta. En jaksanut jäädä säätämään siihen pidemmäksi ajaksi ja Ansakin näytti heti tympääntyneeltä, joten jatkoimme vaan matkaa eteenpäin. Tästä johtuen suorituksemme hylättiin. Samaisella radalla tuli pari muutakin onnetonta kohtaa, joissa Ansa haahuili omiaan, enkä minä osannut ohjata sitä oikein.

Toisella radalla oli hitusen enemmän vauhtia ja yhteistyömme sujui. Pujottelu oli kyllä kuin hidastetusta filmistä. Alitimme täpärästi ihanneajan (-0,08s), mutta Ansa ilmeisesti pomppasi puomin ajasmenokontaktin yli, joten tulokseksi tuli vitonen. Harmillinen virhe, mutta ihan mukava mieli jäi tästä reissusta. Pieksämäen kisapaikan vieressä on nätit lenkkimaastot. Kisojen jälkeen Ansa pääsikin rallattamaan hetkeksi vapaana ja painimaan karjakoira-matkakaverinsa kanssa. Nyt on nojatuolissa pötköttämässä aivan reporanka Ansaliini!

Nyt on viiden kisapäivän ja yhteensä 11 radan mittainen kevään kisaputki kuljettu läpi. Tuloksena kaksi LUVAa ja kolme yliaikanollaa niiden muiden tulosten joukossa. Seuraavaksi jäämmekin kisatauolle. Meidän oma seura järjestää kesäkuiset agilityn SM-kisat, joten ymmärrettävästi muita kisoja ei ennen syksyä järjestetä. Olen suunnitellut osallistumista pariin möllikisoihin ja kenties loppukesästä innostumme reissaamaan Savon suuntaan kokeilemaan kisailua. Muuten keskitymme treenaamiseen ja nautimme kesästä. Tarkoitus olisi herätellä Ansan uinuvaa motivaatiota. Harjoitella leikkimistä erilaisissa paikoissa ja tilanteissa sekä tehdä paljon vauhdikkaita ja innostavia rataharjoituksia.

Neiti Neljä Vee

Tänään on suuri juhlapäivä, jonka kunniaksi vedettiin lippukin salkoon, sillä Ansa täyttää neljä vuotta! Päivänsankari oli tämän aamun unikeko, joka veti hirsiä peiton alla vielä pitkään sen jälkeen kun me ihmiset olimme ylhäällä. Mutta kyllä me ollaan ehditty jo reippailla kunnon lenkki metsässä, eli hyvin perinteistä ja Ansalle mieleistä ohjelmaa on tälle päivälle varattu.

Kevät keikkuen tulevi -sopisi hyvin kuvaamaan viime aikojen ja tämänkin päivän säätä. Ensin nautittiin aurinkoisesta ja lämpimästä keväästä, kunnes takatalvi iski päälle. Talviset lenkkimaisemat ja -reitit alkavat tuntua todella tylsiltä ja mieli halajaa kesäisimmille poluille. Välillä on pitänyt rämpiä pieni kierros lumihangessa ja katsastaa niitä maisemia joihin on niin kova ikävä, kun ei vaan enää jaksaisi tallata sitä samaa iänikuista polkua.

Vaihtelun vuoksi olemme käyneet muutaman reissun hiekkakuopilla whippet-kavereiden kera. Siellä onkin välillä ollut huikean hienot hankikelit. Tämän postin upeat kuvat ovat palmusunnuntain hiekkakuoppailuista ja ne on ottanut Tanja Koskela.

Ansa ja paras kaveri Hymy

Kevään aikana olemme myös agiliidelleet. Kisavuosi korkattiin 3.3. Lempäälässä. Osallistuimme kahdelle radalle: Anne Viitasen tuomaroimalle agilityradalle ja Kari Jalosen hyppyradalle. Paikkahan on meille tuttu W.A.W. -tapahtumista. Halli on melkoisen iso ja siellä kisattiinkin kahdella radalla yhtä aikaa. Radat veivätkin kaiken tilan hallista, joten ratojen reunalla oltiin melkoisessa sumpissa. Haukkuvien paimenkoirien ja muiden turrejen keskellä Ansa ei oikein lämmennyt leikittämiselle ennen suoritusta, joten vähän huonolla vireellä lähdettiin kummallekin radalle.

Agilityradalta otimme virheen keppien sisäänmenossa, jonka korjaamisessa meni aikaa. Näin ollen tulokseksi tuli 8,20 ja sijoitus 8. Rata sinänsä oli hyvin yksinkertainen, eli mitään ihmeempää kommervenkkiä ei siinä ollut. Hyppyradalla oli vähän enemmän kiemuroita, mutta meidän suoritus oli virheetön. Vauhti oli kuitenkin kateissa ja yliaikaa tuli 6,89s. Tällä suorituksella sijoituimme kuudenneksi.

Kisasimme 25.3. kotihallissa kolmen radan verran. Tuomarina oli Minna Jokisaari ja kyseessä kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata. Ekalla radalla tulokseksi tuli 16,15. Ansalla oli mukavasti vauhtia ja intoa, vaikka mentiinkin yliajalle. Sähläsin kepeille ohjauksessa ja siitä tuli sekä virhe, että tuhraantui sekunteja. Lisäksi Ansa kiersi viimeisen esteen, eli siitä tuli sitten toinen virhe.

Toinen rata oli hyppyrata, jossa taasen möhlin kepeille viennin. Ansa lähti molemmilla näillä kerroilla jotenkin lapasesta siinä kepeille menossa ja meni sisään väärästä välistä. Tähän kouluttaja neuvoikin tekemään vaikka pienen ylimääräisen kaarron, jotta saadaan sisäänmeno paremmaksi. Kokeilen sitä sitten seuraavissa kisoissa, jos meinaa olla hankalia sisäänmenoja. Tällä toisella radalla tuosta ylimääräisestä sähläyksestä siunaantui taas 2,76 sekuntia yliaikaa ja tulokseksi siis 7,76. Sijoitukset ekalla radalla 8. ja tokalla 7.

Kolmas rata oli sitten taasen agilityrata ja sinne lähdettiin tiukalla asenteella, että otetaan kepeille menot tarkasti ja muualla sitten löysät pois! No sehän meinasi kurahtaa heti kolmannella esteellä, kun putken sisäänmeno oli A:n vieressä. Putkeen piti mennä, mutta kontaktihulluna Ansa meinasi suunnata A:lle. Jotenkin viime hetkellä sen onnistuin törkkäämään kuitenkin putkeen. Kepeille meno otettiin tällä kertaa tarkasti ja sitten vaan juostiin lujaa! Nollahan siitä napsahti ja meidän eka LUVA kakkosissa - jippii! Kolmanneksi tulimme tällä radalla ja kaikesta vauhdikkuudesta huolimatta aikamoinen se meidän ja edellämme olleiden paimenkoirien välinen nopeusero oli: meidän aika -1,85s, toiseksi tulleen -8,92s ja voittajan -14,63s... Että kyllä sitä saa vastaisuudessakin juosta melkoista haipakkaa ja treenata kovasti, että saadaan ne kaksi muuta nollaa kasaan kakkosissa.

Joskus uni maistuu makeimmalta kun on vähän mutkalla

Ja mitäs me ollaan viime kuukaudet puuhailtu?

Josko pitkästä aikaa päivittäisin tännekin kuulumisia.

Syksy jatkui puuhastellessa monenlaista mukavaa. Samoilimme metsässä paljon, koirakavereiden kanssa, itsekseen lenkkeillen ja sieniä etsien. Agilityä harjoiteltiin ahkerasti, mutta jonkinlainen suvantovaihe oli kaiken kisa- ja kurssitouhotuksenkin jälkeen. Olemme syyskuun alusta treenanneet ryhmässä, jota kouluttaa huippuhyvä kouluttajista. Radat ovat olleet välillä hurjan vaikeita pyörityksiä, mutta mikäpä siinä kun edistystäkin on tainnut tapahtua ja on ollut hauskaa. Nyt on treenijakso taasen vaihtumassa ja samalla siirrytään uuden kouluttajan ohjaukseen. Eiköhän uuden koutsin johdolla opita taas monenlaista uutta!

Lokakuussa me ihmiset lomailimme viikon verran ulkomailla ja samalla olimme ensimmäistä kertaa näin pitkän pätkän erossa Ansasta ja Ansaliinos meistä - hurjaa! Aiemmat erot ovat olleet vain muutaman päivän mittaisia. Ansalla oli täällä kotona kaksi oikein pätevää hoitotätiä, jotka hellivät Ansaa varmasti paljon enemmän kuin me konsanaan. Lomallaan Ansa oli päässyt myös matkustamaan paikallisbusseilla ja tepastelemaan kaupungin vilinässä. Kun palasimme kotiin, oli Ansa aika ihmeissään. Iloinen, mutta niin hämmentynyt. Häkellyksestään päästyään Ansa kömpi keskellä yötä kainalooni nukkumaan ja seuraavana aamuna oli liikuttavan onnellinen päästessään mamin kanssa lenkille metsään. On se vaan niin ihana kaveri!

Loppusyksystä Ansalla kävi hieroja pitkästä aikaa. Hieroja ei löytänyt lihaksista jumituksia, mutta oli vähän huolissaan kun havaitsi jumeja Ansan selkärangassa ja lantiossa, sellaisia joita ei hierojan taidoilla saada kovin tarkasti diagnosoitua eikä myöskään paranneltua. Lisäksi hieroja huomasi, että Ansan selkäranka on vähän mutkalla ja tästä johtuen myös rintakehä pullistuu enemmän toiselle puolelle. Hieroja suosittelikin käyntiä osteopaatilla jossain vaiheessa, mutta ei langettanut Ansan päälle mitään kieltoja liikunnan tai agilityn suhteen. Suositteli vain, että Ansaa liikutettaisiin mahdollisimman paljon pehmeillä alustoilla (ei siis asvaltilla) ja ravaten. Ansalla kun on taipumusta peitsata heti kun vauhti hidastuu. Nuo pimeät marras-joulukuun illat olivat sitä hihnalenkkeilyn kulta-aikaa, joten juoksin sitten kieli pitkällä Ansaliinoksen perässä pitkin pururatoja, jottei lenkkeily menisi vallan peitsaus-tökötykseksi. 

Osteopaatteja ei näiltä meidän nurkilta löydy, joten kävimme ensin kuulemassa mitä fysioterapeutti Ansan kropasta oli mieltä. Hän tutki Ansan perinpohjaisesti ja antoi erilaisia jumppa- ja venytysliikkeitä, joita sitten teimme kotona. Fyssari ei ollut erityisen huolissaan Ansasta ja antoi luvan jatkaa normaalia elämää ja harrastuksia. Tällä viikolla olemme lomailleet ja loman kunniaksi Ansa pääsi sitten viimein myös osteopaatin käsittelyyn. Vähän tuntui hassulta ajella puolen tunnin visiitin vuoksi Nurmijärvelle asti. Etenkin kun osteopaatille lähdettiin vähän niinkuin varmuuden vuoksi tarkastamaan vielä tilannetta, jotta voidaan sitten touhuta turvallisin mielin. Mutta käynti oli positiivinen ja mielenkiintoinen kokemus. 

Osteopaatti kävi Ansan kropan läpi, kyseli paljon Ansan liikkumisesta ja elämäntavoista minulta ja korjasi Ansan lantiossa olevat jumit. Osteopaatin tavoitteena on saada potilaansa sille parhaaseen fyysiseen kuntoon ja toimintakykyyn, eikä korjata potilaidensa ulkonäköä. Ansan selkärangan mutkasta ei tule olla huolissaan, ellei se ala vaikuttaa koiran liikkumiseen ja olemiseen. Jatkohoidoksi Ansa sai ohjeen liikkua niin paljon kuin mahdollista vapaana juosten ja kaverien kanssa leikkien. Mikäs sen mukavampaa tuollaiselle leikkihullulle koiralle! Hoidon jälkeen Ansa oli hyvin väsynyt. Täysi vaikutus tästä hoidosta pitäisi tulla näkyviin vähitellen muutaman viikon kuluessa. 

Omassa mielessä pyörii näiden kokemusten jälkeen monta kysymystä, ketä uskoa ja miten löytää se kultainen keskitie kaikkien näiden asiantuntijoiden välillä sekä siinä miten omaa koiraansa hoidattaa. Osteopaatti sanoi, että jos koiraa tuijotetaan vain paikalla seisoen, niin yksilöön kuin yksilöön saadaan kehitettyä mutkia ja ongelmia. Tämä kokonaisvaltainen tapa katsoa koiraa sen toiminnan läpi, eikä vain tuijotella kehon yksityiskohtia, ellei niillä ole sitten vaikutusta koiran toimintakykyyn, tuntuu järkevältä. Hän tuhahti fyssarin venytyksille ja jumppalikkeille, että ovat turhia. Kertoi, että agilitykoirien olisi suositeltavaa käydä osteopaatin tarkastettavana 2-3 kertaa vuodessa. Olen varma, että se on oikein hyvä periaate, mutta luulenpa, ettei meillä tähän valitettavasti mahdollisuutta ole. Samalla mietin, kuinka moni vaikkapa täällä keskisessä Suomessa tai pohjoisemmassa asuva agilityharrastaja käyttää koiransa osteopaatilla edes kerran sen harrastusuran aikana. Uskon, että turvaudumme jatkossakin Ansan peruskehonhuollossa hierojan ja fysioterapeutin ammattitaitoon ja suuntaamme osteopaatin pakeille silloin kun siihen on tarve tai erityinen mahdollisuus.

No joo, sekavista pohdinnoista eteenpäin! Kisaisimme viime vuoden puolella vielä parit agilitykisat korkaten kakkosluokan ja pyörähdimme kehässä myös Jyväskylän koiranäyttelyssä. Näyttelytuomisina oli pala sinistä nauhaa, eli EH. Kotinäyttelyt eivät selvästikään ole meille suosiollisia. Luulenpa, ettei meidän tarvitse tänä vuonna kovin monia näyttelyitä koluta, vaan suuntaamme ennemmin kisoihin. 

Ensimmäiset agi-kisat kakkosluokassa olivat Jyväskylässä 26.11. Siellä pyörähdimme kahdella radalla, joista ekalla tuli hylsy. Ansa karkasi lähdöstä ja kesken rataa päätti myös vetää juoksurallia pitkin rataa hetken ajan. Ehkä se oli sellaista positiivista röyhkeyttä jota koiralla pitää ollakin, jotta voidaan tavoitella hyviä suorituksia..! Toinen rata meni lähes kuin unelma. Siellä alitimme ihanneajan, joten tuloksena olisi ollut heti ensimmäinen nousunolla. Mutta puomin ylösmenolla Ansaliinos oli harpannut kontaktin yli, joten vitonenhan siitä sitten tuli. Harmi juttu! 

Vuoden viimeiset kisat olivat myös Jyväskylässä ja juoksimme taasen kaksi rataa. Ensimmäinen oli hidasta ja tahmeaa menoa, tosin virheetöntä sellaista. Allekirjoittaneen kunto meinasi loppua kesken, tuntui ettei kaikelta puuskuttamiselta ja huutamiselta saa enää henkeä. Eikä Ansakaan ollut kaikista pirteimmässä terässä. Toinen rata meni paljon paremmin, virheettömästi ja yliaikaa tuli "vain" 1,34s. Tästä on siis hyvä lähteä uusiin koitoksiin. Maaliskuun alussa korkkaamme kisat tältä vuodelta. 

Niin ja tulihan meille agilityssä myös toisenlaista menestystä - Ansasta tuli Whippet-Harrastajien Vuoden Agilitywhippet 2011 numero 3, eli Ansa oli siis viime vuoden kolmanneksi paras agility-himpetti! Se on hienoa se!