23.12.2008

Hyvää Joulua!




Toivotamme kaikille blogin lukijoille rauhallista, iloista, lämminhenkistä ja valkoista Joulua! Meiltä päin löytyy kyllä jouluna huomattavasti enemmän lunta kuin tässä marraskuussa otetussa kuvassa, mutta päästetään Oona vaihteeksi esiintymään blogin pääroolissa.

14.12.2008





***




8.12.2008

Leikit

(Klikkaa suuremmaksi!)

Tällaiselta näyttää meidän ulkoilut. Kun päästään jonnekin aukealle, missä ei voi muuta kuin juosta, riekkuminen alkaa. Ansa hyökkii Oonan kimppuun, roikkuu hampaillaan Oonan takissa ja hölkkää vierellä kun Oona juoksee täysiä. Välillä riehumista säestää Ansan murina ja pörinä. Oona yrittää kipittää minkä tappijaloistaan pääsee, karistaa Ansaa kannoiltaa tai ainakin vähän näykkäistä että toinen kaikkoaisi kauemmaksi, mutta aina se toinen on nopeampi ja niin sitkeä... Metsässä lenkkeily on sitten rauhallisempaa. Siellä on paljon muutakin tekemistä kuin siskon häiriköiminen. Onneksi, sillä Ansan leikkiminen on käynyt hieman tuhoisaksi Oonan takille...

Oonan onneksi Ansa on päässyt leikkimään myös muiden koirien kanssa. Viikko sitten Ansa kävi leikkimässä 3 kuukautta vanhan staffin pennun Hadeksen kanssa. Vaikka kaveruksilla oli melkoinen kokoero, pikku-Hades kävi piikkihampaat ojossa ja häntä pysyssä painimaan Ansan kanssa. Ansa sai siis kaltaistaan aivotonta riehuseuraa! Edellisellä viikolla kävimme tapaamassa Liinua, joka on 4 kuukautinen suomenlapinkoiran pentu ja pari viikkoa aiemmin tapasimme Ansan siskopuolen Sofi-whippetin sekä Sofin uuden pikkusiskon, suloisen Lilah-galgon! Täytyy järjestää Ansalle leikkitreffejä myös tälle ja tuleville viikoille, sen verran mukavaa Ansalla on koirakavereiden kanssa taas ollut.

3.12.2008

Jyväskylä KV 23.11.



Kävimme reilu viikko sitten pyörähtämässä kehässä Jyväskylän näyttelyssä. Tuomarina oli Ursula Langer Saksasta ja meidän luokkamme 7-9 kk pennut. Sijoitus 2/3 ja arvostelu:

7 months in good format. Nice body, fawn & white. A nice head, dark eyes, complete scissorbite. Neck could be a little bit longer. Briquet okay for her age. Good angulations front & behind. Moves well. I´d prefer a little bit more drive.

Ansa käyttäytyi taas hienosti, tosin esittämisessä on minulla harjoituksen varaa... Arvosteluun olen kuitenkin oikein tyytyväinen ja kiva päivä meillä oli! Ansa oli näyttelypaikalla innoissaan lähes kaikkien koirien perään, touhotti menemään minkä ehti ja kotiin tultuamme oli lopen väsynyt. Tapasimme näyttelyssä myös Ansan Cocu-isän (Pipsqueak Kapteeni Koukku)! Isässä ja tyttäressä oli samaa näköä, toivottavasti Ansa perii myös Cocun rauhallisen luonteen!




P.S. Blogi on kärsinyt hiljaisuudesta, mutta josko tässä pikkuhiljaa aktivoiduttaisiin tälläkin rintamalla. Kiirettä on pitänyt syksyn ajan, eikä koneella istumiseen iltaisin ole ollut paljon aikaa. Sain hetki sitten uuden kameran ja nyt toiveissa olisi hyviä kuvauskelejä!

7.11.2008

Takkikauden aloitus




Viime päivinä ilmat ovat kylmenneet sen verran, että koirille on pitänyt alkaa vetää takkia niskaan. Ansalla on ollut yhdestä vanhasta takista muokkaamani sademantteli käytössä jo aiemmin, mutta Ansan kasvettua kovasti peppu jäi siinä takissa aivan paljaaksi. Piti siis kaivaa ompelukone esille ja yrittää kaavoittaa ensimmäinen whippet-takki. Netistä neuvoa kyselemällä ja kuvia katselemalla sain muokattua ensimmäisen kaavan ja tehtyä tämän punaisen fleece-takin. Päälliskangas on siis paksua fleeceä ja vuorina college-kangas. Takki ei istu Ansalle vielä ihan täydellisesti, on vähän pitkä ja pyörii kovemmassa vauhdissa päällä. Lohduttelin kuitenkin itseäni, että siinä on kasvunvaraa. Ja seuraavaan takkiin on sitten paranneltu kaava! Takki on samaa sarjaa vuosi sitten Oonalle tekemäni treenitakin kanssa. Taikaviitta sai kaverikseen Punahilkan.

Tyttöjen kokoero ei muuten ole todellisuudessa noin suuri, tai ainakaan en usko että Ansa olisi yhtäkkiä venähtänyt noin hurjasti. Jos kuva vastaisi todellisuutta Ansan säkä taitaisi olla jo lähempänä 55cm, mikä ei kyllä ole mahdollista!