Poseerausta

Sainpa otettua kohtalaisen poseerauskuvan. Oonaa ei ole opetettu seisomaan paikallaan kauniisti, koska emme ole käyneet näyttelyissä. Vähemmän kaunista seisontaa ole yrittänyt opettaa tokoilua varten, mutta sekin on vähän vaiheessa kouluttajan taitamattomuuden vuoksi. Jos Oonan yrittää pakottaa seisomaan, asento ei todellakaan ole kuvauksellinen. Tämä todistettiin syksyllä, kun Oona oli valokuvaajan mallina. Seisontakuvat jätettiin muutaman yrityksen jälkeen suosiolla välistä, mutta yllättäen niistä parista kuvasta yksi olikin päässyt aivan lehteen saakka. Nimittäin koiraharrastajien Canis-lehden viime vuoden viimeiseen numeroon. Oli aika hassua avata lehti ja nähdä oma koiransa töröttämässä kuvassa, lysyttämässä kiven päällä vähän onnettoman näköisenä!

Soffakoira

Ja lisää keinu-vinkkejä

Kirjaan muistiin vielä uusimmatkin keinun harjoitteluun saamani vinkit.

Keinumista voi harjoitella niin, että avustaja pitää keinua jonkin aikaa vaakatasossa ja koira seisoo siinä paikalllaan. Myöhemmin sitten avustaja alkaa keinuttaa keinua vähän ylös-alas parikymmentä senttiä niin, että koira tottuu liikkeeseen. Tätä jatketaan melko pitkään ja vähitellen siirrytään siihen, että mennään koko keinun läpi ja avustaja vain auttaa kallistamisessa ettei keinu kolahda.

Toisena vinkkinä oli, että voisimme harjoitella keinua aluksi niinkin, että se lauta (keinulevy) makaisi maassa. Tosin luulen, että ei sen paikallaan olevan laudan päältä käveleminen aiheuta ongelmia, kun Oona kuitenkin tekee puomia oikein hyvin.

Kolmas vinkki kuulosti erittäin mielenkiintoiselta leikkisyytensä ansiosta sekä sen vuoksi, että sitä voimme tehdä kotona. Eli tarkoituksena olisi tehdä siitä keinumisliikkeestä maailman mahtavin juttu! Apuvälineinä on matala lauta, joka laitetaan maahan ja sen päälle levy, jolla koira sitten tassuttelee. Koira yritetään saada keinuttamaan sitä lautaa ja siitä keinumisesta ja epävarmalla alustalla kävelemisestä palkitaan anteliaasti! Tähänhän voisi käyttää hyvin apuna myös naksua. Eli mars rautakauppaan hommaamaan sopivia apuvälineitä.

En oikein keksi mikä se kaikista kauhistuttavin asia Oonan mielestä siinä keinussa on, ääni vai keinumisliike. Ääni on vaimennettu aina sillä, että joku on varmistamassa sitä keinua. Mutta eivät ne epävarmat alustatkaan ole aiheuttaneet Oonalle mitään kovia pelkotiloja. A-esteellä ja puomilla ei ollut mitään ongelmia, vaan niille Oona kiipesi ilolla heti ensimmäisestä kerrasta lähtien. Ja kotona sekä metsässä Oona kiipeilee monenlaisilla epävarmoilla pinnoilla. Ehkäpä niillä normaalissa elämässä vastaantulevilla kiikkerillä paikkoilla on sitten opittu taiteilemaan pikkuhiljaa ja tämä keinu on nyt sitten yhtäkkiä eteen tuotu kumma juttu.

Lisää agia

Nyt on takana kahdet agility-treenit tämän vuoden puolella ja johan alkoi muistua mieleen kaikki meidän ongelmat!

Kepit

Keppien treenaus on minusta vähän hankalaa. En tiedä kumpaan koulukuntaan kuuluisin, siihen jonka mielestä koiran pitää oppia hakemaan ne välit itse ja oivaltaa näin koko keppien idea. Vai siihen, jonka mielestä koiraa pitää ohjata siinä hyvin ja lopulta koiran kehon muisti oppii muistamaan keppien suoritustavan. Keppejä on harjoiteltu pääosin itsenäisesti ihan sieltä alkeiskurssilta lähtien ja onkin ollut vaikea nähdä omia virheitään. Sitten kun niitä lähdettiin myöhemmässä vaiheessa korjaamaan, minun pasmat keppien ohjauksessa menivät ihan sekaisin, enkä ole oikein osannut päättää mihin polulle lähtisin. Toistaiseksi olen ohjannut Oonaa kepillä aika tiiviisti, ohjannut oikeaan väliin ja estänyt tulemaan tai menemään väärästä seisomalla tien tukkona. Lisäksi olen yrittänyt jättää Oonan kauemmaksi keppien alusta, toivoen että se sillä tavalla ymmärtäisi etsiä sen ensimmäisen välin itsenäisemmin.


Kontaktit

Näilläkin on välillä ollut ongelmia. Olen pitänyt kontakteilla nami-alustaa ja lisäksi vielä itse käskenyt odottamaan ja syöttänyt namia kädestäni Oonalle. Hihnan kanssa kontaktiesteitä mennessä vauhti tietenkin pysähtyy, mutta ilman hihnaa mennessä vauhti meinaa olla melko kova. Tietysti vauhtia kontakteilla jarruttaa se namialusta, eli pakostikin Oona koskee kontakteille, mutta ei se sinne odottamaan jää. En tiedä onko tällä loppujen lopuksi niin kovasti väliä. Siis eihän koiran sinne kontaktille tarvitse jäädä ikuisiksi ajoiksi kykkimään kunhan koskee kontaktia. Mutta jos vauhti kovasti kasvaa, voi olla että kontaktin yli loikataan kokonaan. Pitää ilmeisesti opettaa Oona vaikka istumaan kontaktille.


Putki

Viime viikon harjoituksissa meillä oli käytössä pikimusta putki, joka oli mutkalla. Lisäksi hallissa (kasvihuoneessa) on melko hämärää. Oona meni putkeen, mutta jäi sinne kykkimään ja etsimään tietä ulos. Olisi pitänyt laittaa Oonalle otsalamppu. Yleensä ongelmana putken kanssa on se, että hankalasta kulmasta tullessa en osaa ohjata Oonaa oikein sinne sisälle. Oma vauhtini tyssää tai tulen putken suulle väärässä kulmassa, jolloin alan miettimään askeliani ja Oona jää miettimään mitä hänen oikein kuuluisi tehdä. Viimeksi yritin harjoitella sitä, että Oonan mentyä putkeen vaihdan puolta Oonan takana. Tätä pitäisi harjoitella enemmän, koska silloin Oonan on juostava minun edellä ja irrottava aikaisemmin ilman että näkee minun juoksevan putken vierellä.


Omat ohjauslinjat

Näissä on paljon harjoiteltavaa. Tulen hyvin usein ihan väärää linjaa ja väärään paikkaan keskittyessäni vain juoksemaan ja huutelemaan esteiden nimiä. Ja sitten seuraavan esteen suorittaminen voi olla hyvin hankalaa. Jos olisin oikein reipas ja aktiivinen, tekisin mielikuvaharjoituksia. Viime kerralla meillä olikin tähän hyvä harjoitus ja tunsin ohjaavani kerrankin oikein. Kahden esteen jälkeen oli pöytä, eli Oonan odottaessa pöydällä ehdin miettiä seuraavat esteet ja juoksulinjani kunnolla.


Irtoaminen ja toimiminen eri puolilla

Irtoamisessa meillä on jonkin verran tehtävää ja sitä tukevia harjoituksia pitää tehdä enemmän. Oona tykkää seurata minua lähellä, varmastikin siihen vaikuttaa myös se, että kanniskelen mukanani nameja, joista se ei tahtoisi erota hetkeksikään. Minun täytyy opettaa Oona irtoamaan eteeni ja myös erillinen eteen-käsky helpottaisi treenailua. Toinen probleema on siinä, että Oona on tottunut tekemään paljon asioita vasemmalla puolellani eli toko-puolella. Välillä on tosi hankala saada sitä pysymään oikealla puolella ja minun ohjaamiseni on välillä myös huonoa oikealla puolella. Tähän lääkkeeksi kouluttajamme määräsi, että teemme jatkossa harjoituksia enemmän oikealla puolella, jotta se vahvistuisi.

Lopuksi voisin vaahdota taas keinusta. Viimeksi koetettiin keinun menemistä matalalla pentukeinulla. Oona ilmeisesti pelkää sitä heiluntaa, joten vaikka kuorrutin keinun nameilla ja kehuin sitä tosi paljon, se ei halunnut mennä keinun puolivälistä eteenpäin. Lopulta kokeilimme keinua niin, että kouluttaja kallisti sen loppuasentoon ja minä nostin Oonan siihen loppukontaktille syömään nameja. Jatkossa harjoittelemme näin niin kauan, että keinu ei enää arveluta Oonaa. Sain myös staffipalstalla hyvän vinkin, että pidän ensin Oonan kanssa tosi tylsän hetken ja sitten menen syöttämään herkullisimpia nameja keinun lähdölle ja alastulolle. Ja sen jälkeen pidämme taas sen tylsän hetken, jolloin keinulla herkuttelu alkaa näyttää parhaimmalta asialta mitä voi tapahtua. Lisäksi aion ottaa ensi kerralla mukaan sen pelätyn tennispallon ja leikkiä sillä ainoastaan keinulla! Tennispallot ovat Oonan halutuimpia leluja, joita saadakseen se tekee melkein mitä tahansa. Niillä leikitäänkin tosi harvoin ja ne aiheuttavat hurjaa vöyhkäämistä. Tennispallolla saatiin korjattua syksyllä myös puomiongelma, kun keinu-pelko aiheutti kieltäytymisen puomilla.

On se niin hassua, että keskeliäisyyteni ei tunnu toimivan näissä koirajutuissa. Kaikki itsestäänselvät asiatkin tuntuvat niin vaikeilta ja ihmeellisiltä. Kuten nyt tämä, etten keksinyt aiemmin ottaa sitä tennispalloa mukaan keinun treenaukseen vaikka aiemminkin olen käyttänyt sitä onnnistuneesti apuna...

Agility-mietteitä

Agility-treenit peruuntuivat tältä illalta, joten voin käyttää osan siitä ajasta tähän astisten harjoitusten ja ongelmien purkamiseen tänne. Agilityä ollaan harjoiteltu viime toukokuusta lähtien. Tällä hetkellä ollaan Jatko2-tasolla, eli siis kolmas kurssi on menossa ja mölli-tasoa kohti ollaan menossa. Jos kaikki menee hyvin, olisi kiva osallistua vaikkapa loppukesästä tai syksyllä ensimmäisiin möllikisoihinkin!

Oona on tykännyt agilitystä kovasti ja hämmentänyt ihmisiä nopeudellaan ja ketteryydellään. Staffeja ei ole seuran harjoituksissa ilmeisesti aiemmin käynyt, staffit kun ovat vielä sen verran harvinaisia täällä suunnalla. Muualla Suomessahan (ainakin etelässä ja Oulussa) staffeja kisailee agissa useita. Minusta on kiva harrastaa tällaisella hiukkasen erilaisella koiralla ja se meille joskus tulevaisuudessa tuleva toinenkin harrastuskoira on ehdottomasti staffi.

Suurin este "urallamme" olen minä, jos osaan ohjata oikein niin Oonakin tekee oikein. Ohjaamaan ja kouluttamaan oppiminen on hurjan vaikeaa, ohjatessa pitää varsinkin tässä alussa miettiä niin montaa asiaa, että menen helposti sekaisin. Toivottavasti harjoittelu tekee mestarin.

Esteistä hankalin meille on keinu, jota Oona kieltäytyy menemästä. Keinussa Oonan mielestä pelottavaa on sen kiikkeryyden lisäksi varmasti myös kova ääni keinun kolahtaessa maahan. Oona pelkää kovia ääniä. Viimeksi harjoittelimme keinua matalalla alustalla, eli siis keinu kiikkasi vain vähän ja oli korkeimmillaan vain noin 30cm korkeudella maasta. Olin tässä harjoituksessa tyhmä ja tavoittelin määrää laadun yli: Oona meni keinun hyvin kerran, toisella kerralla säikähti vähän ja sitten kieltäytyi. Minun pitää siis muistaa pidätellä itseäni ensi kerralla - yksi kerta riittää! Keinusta ollaan pidettykin nyt taas pitkää taukoa.

Tähän mennessä olemme parhaimmillaan harjoitelleet viiden esteen sarjoja. Eri seuroilla ja kouluttajilla on tässä suhteessa ilmeisesti hyvin suuria eroja. Keskustelupalstoilta olen lukenut monista, jotka parin kuukauden jälkeen ovat tehneet jo kokonaisia ratoja. Meidän treeneissä ollaan siis edetty todella rauhalliseen tahtiin. Alkeiskurssillakin tehtiin kolmen kuukauden ajan vain yksittäisiä esteitä. Koen kuitenkin tämän hyväksi tavaksi, koska näin toivottavasti opimme suorittamaan ja ohjaamaan kaikki esteet hyvin. Jatkossa ei siis toivottavasti tule niin paljon ongelmia esteillä vauhdin kasvaessa.

Miten mielessäni oli muka niin monta asiaa tätä aloittaessani, mutta nyt ei mitään tulekaan mieleen..? Ehkäpä ensi viikolla harjoitukset palauttavat mieleeni ne lukuisat mietteet ja kysymykset.

PS. Pitäisi tehdä ne kaavat Oonan haalaria vartenkin ennenkuin talvi on ohi...

2008

Uusi vuosi täällä taas! Listaanpa muutaman toiveen tälle vuodelle koiraelämään liittyen: että Oona pysyisi terveenä ja allergiaoireet kurissa, että kehitymme agilityssä ja pääsemme siinä eteenpäin (suurin toive lähinnä se että minä kehityn ohjaajana, Oona on nyt jo täydellinen jos minä en töpeksi ;), että voisimme aloitella myös tokon harrastamista aktiivisesti, että minä oppisin kouluttamaan paremmin, että Oona olisi kaikinpuolin iloinen ja onnellinen koira.
Kuvat uuden vuoden ensimmäiseltä lenkiltä.